Lii­sa Lil­va­nen-Pel­ko­nen

Ihai­len ai­na syk­syn vä­re­jä. Tun­tuu et­tä kel­tai­set leh­det ei­vät ole vain kel­tai­sia, vaan niis­sä on kym­me­niä eri kel­tai­sen sä­vy­jä. Yh­te­nä päi­vä­nä kä­ve­lin ran­nan lä­het­ty­vil­lä kul­ke­vaa puis­to­tie­tä ja kat­se­lin ja kuun­te­lin kel­tais­ten koi­vun­leh­tien lo­mas­ta han­hia. Jout­sen­kin nä­kyi kau­em­pa­na lam­mel­la. Au­rin­gos­sa tun­tui läm­pöi­sel­tä.

Yri­tin tal­let­taa kau­nii­ta vä­re­jä pu­he­li­meen. Iha­nia leh­ti­mat­to­ja, jot­ka kut­sui­vat ha­ra­voi­maan. To­sin it­se en ha­ra­voi­kaan syk­syl­lä leh­tiä kuin kul­ku­väy­lil­tä vain, kos­ka mie­les­tä­ni nii­den pi­tää an­taa mä­dän­tyä maa­han, jos­sa ne muut­tu­vat mul­lak­si. Ne an­ta­vat myös tal­vi­suo­jaa mo­nil­le hyön­tei­sil­le, ja ora­vat pii­lot­te­le­vat päh­ki­nöi­tä ja lin­nun­sie­me­niä leh­tien lo­maan. Kat­se­len, kun tuu­len­pyör­re siep­paa muu­ta­man leh­den il­maan. Se kul­jet­taa nii­tä min­ne ha­lu­aa.

Kun näy­tän ot­ta­mi­a­ni ku­via ihas­tuk­sis­sa­ni muil­le, yl­lä­tyn. Joku kau­his­te­lee: "Voi ka­ma­la, kuin­ka pal­jon ha­ra­voi­mis­ta. On­nek­si ne ei­vät ole mei­dän pi­has­sa!" Hän al­kaa ker­toa, kuin­ka lap­se­na piti jat­ku­vas­ti ol­la ha­ra­voi­mas­sa, koko piha piti rap­sut­taa puh­taak­si joka syk­sy ja ke­vät. Toi­nen yrit­tää et­siä ku­vas­ta jo­tain eläin­tä ja ih­met­te­lee, et­tä ei­kö sii­nä ole muu­ta kuin leh­tiä vaan. Yk­si har­mit­te­lee, kun heil­lä kas­vaa koi­vu­ja lä­hel­lä ta­loa ja ai­na on rän­nit täyn­nä leh­tiä. On sen­tään joku, joka myös pi­tää leh­dis­tä ja naut­tii, kun lap­set saa leik­kiä leh­ti­ka­sois­sa.

Mie­tin, et­tä jos tuol­lai­seen pie­neen asi­aan löy­tyy lä­hel­tä noin mon­ta eri nä­kö­kul­maa, ei ole ih­me, et­tä isom­piin­kin asi­oi­hin löy­tyy usei­ta mie­li­pi­tei­tä. Se on toi­saal­ta sel­vä­kin asia, sitä vaan ei ai­na muis­ta, kun ih­met­te­lee tois­ten rat­kai­su­ja, jot­ka ei­vät ole­kaan sa­man­suun­tai­sia kuin it­sel­lä. Omat ai­em­mat ko­ke­muk­set, elä­män­ti­lan­ne ja ym­pä­ris­tö vai­kut­ta­vat.

Omas­sa työs­sä­ni mu­sii­kin hah­mo­tu­sai­nei­den opet­ta­ja­na pää­tin syk­syl­lä yh­des­sä kol­le­ga­ni kans­sa, et­tä teem­me tänä vuon­na kaik­kem­me, et­tä jo­kai­nen op­pi­las ko­ki­si, et­tä soit­ta­mi­nen on ki­vaa. Ajat­te­lim­me, et­tä po­si­tii­vi­nen ko­ke­mus joh­taa vain hy­vään. Jos saa hy­viä ko­ke­muk­sia, jää hy­viä muis­to­ja. Jos leh­tien kau­his­te­li­ja oli­si lap­se­na pääs­syt hyp­pi­mään leh­ti­ka­sois­sa, kun äi­ti ha­ra­voi, tai jos hän oli­si yh­des­sä äi­din kans­sa teh­nyt sii­lil­le tal­vi­pe­sää leh­ti­ka­saan, hä­nel­lä oli­si to­den­nä­köi­ses­ti pa­rem­mat muis­tot syk­syn leh­dis­tä.

Ajat­te­len, et­tä lap­se­na saa­dut seu­ra­muis­tot­kin kan­ta­vat ai­kui­se­na­kin. Et­tä oli­si ai­na mu­ka­va men­nä seu­roi­hin. Et­tei seu­rois­ta tu­li­si ai­kui­se­na mie­leen vain kii­rei­set läh­döt ja myö­häs­ty­mi­set ja se, et­tä koko ajan ko­men­net­tiin ole­maan hil­jaa. Mi­nul­la hy­vät lap­suu­den seu­ra­muis­tot ovat sel­lai­set, et­tä lau­let­tiin pal­jon ja lap­sil­ta ky­syt­tiin toi­ve­lau­lu­ja ja mo­net van­hem­mat ih­mi­set ky­syi­vät kuu­lu­mi­sia. Jon­kun toi­sen hy­vät muis­tot voi­vat ol­la ihan eri­lai­set.