JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Öljylehdon nyyhkytykset

10.4.2020 6.00

Juttua muokattu:

2.1. 14:51
2025010214510620200410060000

Ve­nä­läi­nen kir­jai­li­ja An­ton Tse­hov kir­joit­ti vuon­na 1894 no­vel­lin Yli­op­pi­las. Sii­nä hen­gel­li­sen aka­te­mi­an yli­op­pi­las Ivan Ve­li­ko­pols­ki on mat­kal­la ko­tiin. On pit­kä­per­jan­tai. Kun hän on ai­kai­sem­min sa­ma­na päi­vä­nä läh­te­nyt ko­to­aan, äi­ti on jää­nyt puh­dis­ta­maan sa­mo­vaa­ria. Pit­kä­nä­per­jan­tai­na ko­to­na ei kei­tet­ty mi­tään ruo­kaa. Ivan Ve­li­ko­pols­ki on nä­lis­sään. Kä­det koh­mei­si­na ja kas­vot pu­nai­si­na kyl­mäs­tä tuu­les­ta hän ko­kee voi­mak­kaas­ti ym­pä­röi­vän luon­non synk­kyy­den ja äk­kiä tul­leen kyl­myy­den. Tun­tuu ta­ka­tal­vel­ta.

No­vel­lin nuo­ri mies, Ivan, py­säh­tyy mat­kal­laan nuo­ti­ol­le, jon­ka lois­tees­sa is­tuu kak­si les­keä, äi­ti ja ty­tär, Va­si­li­sa ja Lu­ker­ja. Ty­tär tis­kaa nuo­ti­on ää­res­sä kat­ti­loi­ta. Ter­veh­dit­ty­ään nai­sia Ve­li­ko­pols­ki to­te­aa, et­tä sa­mal­la ta­val­la apos­to­li Pie­ta­ri läm­mit­te­li kyl­mä­nä yö­nä nuo­ti­on ää­res­sä. Hän pu­he­lee: ”Sil­loin­kin siis oli kyl­mää. Se oli to­ti­ses­ti kau­his­tut­ta­va yö, muo­ri hyvä! En­nen­kuu­lu­mat­to­man su­rul­li­nen ja pit­kä yö!”

Tä­män jäl­keen Ivan Ve­li­ko­pols­ki muis­te­lee pit­kään omin sa­noin nai­sil­le evan­ke­liu­mi­teks­tiä vii­mei­ses­tä eh­tool­li­ses­ta ai­na sii­hen as­ti, kun Pie­ta­ri kiel­tää Jee­suk­sen. Hän ker­too lo­puk­si, kuin­ka Pie­ta­ri purs­kah­taa kat­ke­raan it­kuun: ”Sitä saat­taa ku­vi­tel­la hil­jai­sen – hil­jai­sen, ai­van pi­me­än öl­jy­leh­don ja hil­jai­suu­des­sa tus­kin kuu­lu­vat kä­he­ät nyyh­ky­tyk­set…”

Nai­set lii­kut­tu­vat mie­hen muis­tel­les­sa evan­ke­liu­mi­teks­tiä.

Mies jat­kaa mat­kaan­sa. Hän miet­tii ko­ke­maan­sa ja huo­maa, kuin­ka yh­dek­sän­tois­ta­vuo­si­sa­taa sit­ten ta­pah­tu­neel­la on yh­teys sii­hen päi­vään, jota hän elää. Hän oi­val­taa, kuin­ka toi­nen tois­taan seu­raa­vat ta­pah­tu­mat si­to­vat men­nei­syy­den tä­hän päi­vään. Hän tun­tee näh­neen­sä nyt tuon ket­jun mo­lem­mat päät.

Tse­ho­vin ku­vaus koh­taa­mi­ses­ta nuo­ti­ol­la on val­ta­van kau­nis ja kos­ket­ta­va. Pit­kä­per­jan­tai on her­kis­tä­nyt ih­mis­ten mie­let. Het­ki jät­tää kaik­kiin nuo­ti­on ää­rel­lä ole­viin voi­mak­kaan jäl­jen.

Myös Bac­hin Mat­teus­pas­si­os­sa evan­ke­lis­ta lau­laa sii­tä, mi­ten Pie­ta­ri kiel­tää Jee­suk­sen: ”Ja sa­mas­sa lau­loi kuk­ko. Pie­ta­ri muis­ti, mitä Jee­sus oli hä­nel­le sa­no­nut: ´En­nen kuin kuk­ko lau­laa, sinä kol­mes­ti kiel­lät mi­nut.’ Hän meni ulos ja it­ki kat­ke­ras­ti.”

Tä­män jäl­keen soi kau­nis alt­to­aa­ria Er­bar­me dich. Aa­ri­aa kut­su­taan Pie­ta­rin ka­tu­mu­saa­ri­ak­si. Se on mie­les­tä­ni – ja ai­van var­mas­ti mo­nien, mo­nien mui­den­kin mie­les­tä – yk­si kau­neim­mis­ta mu­sii­keis­ta maan pääl­lä. Erk­ki Pul­li­sen suo­men­nok­ses­sa aa­ri­an sa­nat kuu­lu­vat: ”Ju­ma­la­ni, ar­mah­da mi­nua / kyy­nel­te­ni täh­den, / kat­so tän­ne, / sy­dä­me­ni ja sil­mä­ni / it­ke­vät edes­sä­si kat­ke­ras­ti. / Ju­ma­la­ni, ar­mah­da mi­nua.”

Bach ja Tse­hov ovat oman tai­tee­na­lan­sa suu­rim­pia mes­ta­rei­ta. He ovat osan­neet ku­va­ta te­ok­sis­saan Kris­tuk­sen kär­si­mys­tie­tä niin, et­tä lu­ki­ja ja kuu­li­ja pys­tyy ais­ti­maan sen het­kiä. Alt­to­aa­ri­an sä­ve­lis­sä voim­me kuul­la sa­man tus­kan, jon­ka Tse­hov ku­vai­li Pie­ta­rin hil­jai­suu­des­sa tus­kin kuu­lu­vik­si kä­heik­si nyyh­ky­tyk­sik­si.

Ih­mi­sel­le on tär­ke­ää saa­da sa­mais­tua toi­sen ko­ke­muk­siin. Em­me voi in­hi­mil­li­si­nä ih­mi­si­nä kui­ten­kaan ym­mär­tää Kris­tuk­sen kär­si­mys­tä – sitä, mitä hän, Ju­ma­la ja ih­mi­nen, koki. On­nek­si us­ko ei ole kiin­ni ym­mär­tä­myk­ses­täm­me tai tun­teis­tam­me. Kris­tus kär­si, kuo­li ja nou­si tai­vaa­seen sen vuok­si, et­tä me ih­mi­set voi­sim­me va­pau­tua syn­nin ja kuo­le­man val­las­ta.

Eläm­me täy­sin poik­keuk­sel­lis­ta ke­vät­tä. Ih­mi­set ei­vät voi ko­koon­tua Kris­tuk­sen kär­si­mys­tä ku­vai­le­viin ta­pah­tu­miin. Pää­si­äi­sen kir­kol­lis­ten te­os­ten esi­tyk­set on pe­rut­tu kir­kois­sam­me. Te­os­ten esit­tä­jät ovat kes­keyt­tä­neet har­joit­te­lun­sa. Moni kai­paa mu­siik­kia, jos­sa voi kuul­la syn­nin­tun­nus­tus­ru­kouk­sen sa­nat: ”Et­tä minä niin kuin Pie­ta­ri it­ki­sin syn­te­jä­ni…”

Va­pah­ta­ja on lu­van­nut kul­kea rin­nal­la­ni jo­kai­se­na het­ke­nä­ni. Näi­nä paas­to­na­jan päi­vi­nä ha­lu­an muis­taa hä­nen kär­si­mys­tie­tään. Avau­tu­koon pää­si­äis­ka­len­te­rin yh­den luu­kun ta­kaa Tse­ho­vin no­vel­li Yli­op­pi­las ja Bac­hin Mat­teus­pas­si­on alt­to­aa­ria.

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
2.1.2025

Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä. Luuk. 2:52

Viikon kysymys