JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Suuri helmikuu

17.2.2022 6.00

Juttua muokattu:

2.1. 15:09
2025010215093820220217060000

Han­na-Ma­ria Jur­mu

On tie­ten­kin epä­rei­lua aja­tel­la, et­tä hel­mi­kuu on ai­na sääl­tään ar­vaa­ma­ton, ai­na ko­vin kyl­mä, hie­man rauk­ka, kos­ka on mui­ta kuu­kau­sia ly­hy­em­pi, vält­tä­mä­tön paha maa­lis­kuun pors­tua ja kar­kaus­päi­vä­nä syn­ty­neil­le pään­vai­vaa ai­heut­ta­va kuu­kau­si. Hel­mi­kuus­sa ei ol­la enää jou­lus­sa ei­kä vie­lä ke­vääs­sä­kään. Ol­laan tal­viu­nes­sa.

Hel­mi­kuu on pa­ras kuu­kau­si heil­le, jot­ka ovat syn­ty­neet tuol­loin. Hel­mi­kuus­sa syn­ty­neet tuot­ta­vat juh­lin­nal­laan pal­jon iloa ja rie­mua tal­viu­neen vai­pu­neil­le. Siis ai­van hyvä kuu­kau­si tämä hel­mi­kuu. Yh­tä hyvä kuin muut­kin kuu­kau­det.


1900-lu­vun al­ku­puo­lel­la syn­ty­nyt ru­noi­li­ja Ger­da Lindg­ren on kir­joit­ta­nut ru­non Hel­mi­kuun il­ta:


On jo myö­hä: täyt­tää tai­vaan­la­en

pak­kas­kirk­kaat

täh­det kor­keu­des­sa.

Koi­vut päi­vän­las­kuun kur­koit­ta­en

uu­puu pol­vil­len­sa

ki­nok­ses­sa.


Län­nen rus­ko, vuot­taa yön jo syli,

on jo myö­hä,

mik­si heh­kut sa­laa?

Tur­haan soih­tus nos­tat han­gen yli –

kau­ka­na on ke­vät:

täh­det pa­laa.


Tämä kau­nis runo ker­too pal­jon hel­mi­kuun ten­ho­voi­mas­ta. Ai­van kuin runo kai­pai­si me­lo­di­aa niin, et­tä sii­tä tu­li­si hel­mi­kuun il­ta­lau­lu. Voi­si­ko sen jäl­keen enää aja­tel­la hel­mi­kuus­ta mi­tään huo­noa?


Hel­mi­kuus­sa on usei­ta vi­ral­li­ses­ti mer­kit­tä­viä ja juh­lit­ta­via päi­viä. On Ru­ne­ber­gin päi­vä, ys­tä­vän­päi­vä ja usein myös las­ki­ai­nen. Jo­kai­sel­le näis­tä juh­lis­ta on vie­lä oma tun­nus­lei­von­nai­nen­kin. Pää­see­kö mi­kään muu kuu­kau­si re­hen­te­le­mään täl­lai­sel­la lei­vos­mää­räl­lä? Oi­ke­as­ti hel­mi­kuu on ali­ar­vos­tet­tu kuu­kau­si.

On­ko­han käy­nyt niin, et­tä ru­ne­ber­gin­tort­tu kaik­ki­ne va­ri­aa­ti­oi­neen on työn­tä­nyt syr­jään it­se Ru­ne­ber­gin, jon­ka muis­te­le­mi­nen ai­na­kin ker­ran vuo­des­sa oli­si pai­kal­laan? Hel­mi­kuun pak­kas­päi­vi­nä voi­si vaik­ka tut­kia, mis­sä vir­si­kir­jam­me vir­sis­sä on Ru­ne­ber­gin sa­nat. Näi­tä vir­siä on lu­kui­sia. Kuin­ka kau­niit sa­nat ovat­kaan vir­res­sä 183, On meil­lä aar­re ver­ra­ton! Eri­tyi­ses­ti sen 6. sä­keis­tö on vai­kut­ta­va K.L. Lindst­rö­min kään­tä­mä­nä: "Kuin ve­si­lin­tu lah­del­la käy al­le ve­den pin­nan ja huuh­dot­tu­aan sul­kan­sa taas nos­taa puh­taan rin­nan, niin puh­dis­tuu myös hen­kem­me sa­nas­sa kirk­ka­has­sa ja liik­ku­van­sa tun­tee se olos­saan oi­ke­as­sa."

Lau­lu­ly­rii­kan kään­nös­ten koh­dal­la on ai­na hyvä muis­taa, et­tä kään­net­ty teks­ti voi ol­la jo etään­ty­nyt al­ku­pe­räi­ses­tä teks­tis­tä, kos­ka kään­tä­jän on pi­tä­nyt ot­taa huo­mi­oon si­säl­lön li­säk­si lop­pu­soin­nut sekä ta­vu­jen ja sa­no­jen mää­rä ja pi­tuus, joi­ta sää­te­lee me­lo­dia. Myös eri vuo­si­kym­me­ni­nä tul­leet uu­det kään­nök­set poik­ke­a­vat van­hem­mis­ta kään­nök­sis­tä. Esi­mer­kik­si tämä ky­sei­nen vir­ren sä­keis­tö al­kaa van­hem­mas­sa Al­po No­po­sen kään­nök­ses­sä näin: "Kuin ui­ma­lin­tu ulap­paa si­nis­tä sii­vin viil­tää, se sul­kan­sa niin puh­dis­taa, sen kirk­kaat sii­vet kiil­tää…"

J.L. Ru­ne­berg avi­oi­tui pik­ku­serk­kun­sa Fred­ri­ka Tengst­rö­min kans­sa vuon­na 1831. Fred­ri­ka oli lap­se­na ja nuo­rem­pa­na si­sään­päin kään­ty­nyt ei­kä hän nuo­re­na nai­se­na viih­ty­nyt ih­mis­ten seu­ras­sa. Van­has­sa, Ru­ne­ber­gin elä­mää lä­pi­käy­väs­sä kir­jas­sa mai­ni­taan: ”Vaan kun sit­ten Ru­ne­berg tuli, tun­si­vat nämä mo­lem­mat suur­ta seu­raa ujos­te­le­vat sie­lut kes­ki­näis­tä ve­toa toi­siin­sa….Liit­ty­mi­nen sem­moi­seen lah­jak­kaa­seen, hie­nos­ti si­vis­ty­nee­seen ja ja­lo­mie­li­seen nai­seen oli tie­tys­ti omi­an­sa vai­kut­ta­maan pal­jon Ru­ne­ber­giin. Ja vas­ta tu­tus­tut­tu­aan Fred­rii­kaan hän saa­vut­taa­kin so­pu­soin­tua maa­il­man­kat­so­muk­ses­saan.”

Yl­lä mai­nit­tu­ja aja­tuk­sia poh­ties­sa tu­lee mie­leen, et­tä rak­kaus kas­vat­taa ja pi­tää si­säl­lään pal­jon ys­tä­vyyt­tä ja ys­tä­vyyt­tä kan­nat­te­lee rak­kaus. Ys­tä­vyys lu­jit­taa myös rak­kaus­suh­det­ta. Ra­kas­ta­vai­set ovat usein tois­ten­sa par­haat ys­tä­vät. Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä Ru­ne­ber­git­kin oli­vat.

Ys­tä­vän­päi­vä, rak­kau­den päi­vä, Py­hän Va­len­ti­nuk­sen muis­to­päi­vä. Pyhä Va­len­ti­nus oli muun mu­as­sa rak­kau­den, kih­lat­tu­jen ja on­nel­lis­ten avi­o­liit­to­jen suo­je­lus­py­hi­mys. On iha­naa, et­tä ys­tä­vyy­del­le on oma päi­vä. Ys­tä­vän­päi­vä­nä on hyvä muis­taa myös sel­lai­nen ih­mis­suh­de kuin suh­de omaan it­seen­sä. It­se­ä­kin pi­tää ra­kas­taa ja kun­ni­oit­taa. Jo­kai­sen ih­mi­sen tu­li­si näh­dä it­sen­sä ar­vok­kaa­na ja ai­nut­laa­tui­se­na. It­sel­le­kin voi os­taa 14. hel­mi­kuu­ta vaik­ka vaa­le­an­pu­nai­sen sy­dän­lei­vok­sen tai kim­pun tulp­paa­ne­ja.

Claes An­ders­so­nin vä­ke­vän rak­kaus­ru­non osan voi­si lau­sua it­sel­leen, ys­tä­väl­leen tai ra­kas­te­tul­leen:

”Ra­kas­tat­ko mi­nua sano ra­kas­tat­ko? Ra­kas­tat­ko mi­nua mitä iki­nä ta­pah­tuu­kaan? Jos oli­sin joku muu ra­kas­tai­sit­ko sil­ti?”

Kun tämä lu­mo­a­va kuu­kau­si kään­tyy tänä vuon­na lop­pu­aan koh­ti, koit­taa las­ki­ai­nen. Las­ki­ai­sen si­joit­tu­mi­nen ka­len­te­riin riip­puu sii­tä, mil­loin on pää­si­äi­nen. Las­ki­ai­se­na ale­taan val­mis­tau­tu­maan pää­si­äi­seen. Sil­loin al­kaa paas­to­nai­ka. Las­ki­ais­tiis­tain tuh­te­ja las­ki­ais­pul­lia seu­raa tuh­ka­kes­ki­viik­ko, jos­ta al­kaa paas­to. Us­ko­vai­nen ih­mi­nen viet­tää oi­ke­as­taan ai­na paas­toa, kos­ka hen­gel­li­sen elä­män tu­li­si kuu­lua kris­ti­tyn jo­kai­seen het­keen. Mut­ta 40 paas­to­na­jan päi­vän ai­ka­na on hyvä jo siir­tää aja­tuk­sia pit­kän­per­jan­tain ja pää­si­äi­sen ta­pah­tu­miin, jot­ta muis­tai­sim­me ai­na anel­la täy­del­lis­tä tai­vaan man­naa kuo­le­mat­to­mil­le sie­luil­lem­me.

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
2.1.2025

Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä. Luuk. 2:52

Viikon kysymys