JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Uskollinen ystävä

27.4.2022 6.00

Juttua muokattu:

2.1. 15:09
2025010215090820220427060000

Lii­sa Lil­va­nen-Pel­ko­nen

Liisa Lilvanen-Pelkonen

Pari viik­koa sit­ten kä­ve­lin pel­lon­reu­naan. Pys­tyin sen jo­ten­ku­ten te­ke­mään, vaik­ka olin­kin nyt yk­sin. Lä­hes nel­jä­tois­ta vuot­ta olin teh­nyt sen An­na-koi­ra­ni kans­sa. Vä­lil­lä se juok­si edel­lä in­nok­kaa­na, vä­lil­lä se tuli pe­räs­sä ja py­säh­tyi nuuh­ki­maan sam­mal­mät­täät ja ki­ven­ko­lot, vä­lil­lä se taas er­ka­ni tar­peil­leen met­sik­köön.

Nyt An­naa ei enää ole. Olo on tyh­jä. Kun tu­len ko­tiin, vais­to­mai­ses­ti odo­tan, et­tä koi­ra tu­lee vas­taan, hei­lut­taa iloi­ses­ti hän­tään­sä, kul­kee jal­ko­jen vä­lis­tä edes­ta­kai­sin, käy tök­kää­mäs­sä kuo­nol­la pu­pun häk­kiä ja odot­taa, et­tä pää­see ulos. Nyt kat­se kään­tyy jat­ku­vas­ti olo­huo­nee­seen, mis­sä An­nan oma peti oli. Tai kun syön, kat­son vie­rei­sel­le ma­tol­le ja mei­naan al­kaa jut­te­le­maan sil­le, huo­maan, et­tä mat­to on­kin tyh­jä.

Aa­mui­sin ja il­tai­sin kä­vim­me ai­na yh­des­sä ruok­ki­mas­sa lam­paat. Ke­säl­lä An­na kul­ki lam­pai­den kans­sa pi­hal­la ja leik­ki nii­den kans­sa, juok­si ja hyp­pe­li. Pu­put oli­vat sen ka­ve­rei­ta, se työn­si aa­mui­sin pään­sä pu­pu­jen häk­kiin, kun­nes pari viik­koa en­nen An­nan kuo­le­maa vii­mei­nen­kin pupu lo­jui kuol­lee­na hä­kis­sään. Kis­san kans­sa se nuk­kui sa­mal­la pe­til­lä ja oli ai­na kaik­kien ka­ve­ri.

An­na oli us­kol­li­nen ys­tä­vä. Se kuun­te­li ai­na, kun jut­te­lin sil­le tai kun it­kin sen turk­kiin, kun oli paha ol­la. Se oi­kein hö­ris­ti kor­vi­aan ja kat­soi ket­tuil­meel­lään niin, et­tä it­ku muut­tui ilok­si. Jos sil­lä oli asi­aa, se tuli tök­kää­mään kuo­nol­laan lem­pe­äs­ti mi­nua jal­kaan. Kos­kaan se ei ot­ta­nut mi­tään pöy­däl­tä, vaik­ka oli­si ylet­ty­nyt­kin, ei­kä ker­jän­nyt ruo­kaa. Se oli luon­teel­taan ihan täy­del­li­nen.

An­na opet­ti tyy­ty­väi­syyt­tä, oli mi­nul­le oma ’lap­si’, jos­ta huo­leh­tia ja jon­ka kans­sa teh­dä kaik­ki asi­at ko­to­na ol­les­sa. Se unoh­ti su­rut, unoh­ti, jos jou­tui vä­lil­lä ole­maan pi­dem­pään yk­sin ja tyy­tyi osaan­sa va­lit­ta­mat­ta. Se hy­väk­syi jopa mie­he­ni en­si­ta­paa­mi­sel­la seit­se­män vuot­ta sit­ten, ei­kä tul­lut mus­ta­suk­kai­sek­si.

Nyt kun An­naa ei enää ole, tun­tuu kuin osa mi­nus­ta oli­si läh­te­nyt sen mu­ka­na. Mi­tään muu­ta kuol­lut­ta eläin­tä­ni en ole sur­rut näin pal­jon, et­tä vä­hän vä­liä tu­lee pa­kah­dut­ta­va kai­pauk­sen it­ku, kun muis­te­len sitä. An­na oli muu­ten täy­del­li­nen ys­tä­vä, mut­ta yk­si puu­te sil­lä­kin oli: se ei voi­nut saar­na­ta syn­te­jä an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

LiisaLilvanen-Pelkonen
Asun Akaassa puolisoni ja eläinteni kanssa omakotitalossa keskellä metsää. Työkseni opetan musiikkiopistossa kanteleensoittoa ja musiikin perusteita, ja siitä todella pidän. Sivutyökseni kuljeskelen ihmisten pihoja kaunistamassa ja suunnittelemassa. Harrastan luontoa eli lasken lintuja ja perhosia ja valokuvaan ja kasvatan kaikenlaista. Minulla on aina ollut myös lemmikkieläimiä. Innostun kaikesta ja haluan oppia uutta. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen liisa.lilvanen@gmail.com
2.1.2025

Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä. Luuk. 2:52

Viikon kysymys