Olen jo niin van­ha, et­tä voin ja­el­la neu­vo­ja, vaik­kei nii­tä pyy­det­täi­si. Sik­si an­nan nyt neu­von kai­kil­le – var­sin­kin nuo­ril­le – äi­deil­le ja isil­le: Pi­tä­kää kiin­ni yh­tei­ses­tä ajas­ta. Se kan­nat­taa, vaik­ka sen to­teut­ta­mi­nen oli­si työ­läs­tä.

Avi­o­liit­tom­me al­kaa ol­la jo kes­ki-iäs­sä, sil­lä tou­ko­kuus­sa tu­lee täy­teen 38 vuot­ta yh­teis­tä mat­kaa. Tai olem­me­han me vie­rek­käin kul­ke­neet jo rei­lut 40 vuot­ta. Sii­hen mat­kaan mah­tuu mo­nen­lais­ta huol­toa, re­mont­tia ja py­säk­kiä.

En­sim­mäis­tä ker­taa olim­me Äi­dit ja isät -lei­ril­lä Mai­toi­sis­sa, kun olim­me ol­leet äi­ti ja isä noin vuo­den ver­ran. Sil­loin äi­dit ma­joit­tui­vat ylä­ker­ran ul­lak­ko­ti­lois­sa ker­ros­sän­gyis­sä ja isät luok­ka­huo­neen lat­ti­al­la toi­ses­sa ker­rok­ses­sa. Ruo­kaa sai luu­kus­ta ja lu­en­to­ja elä­vöi­tet­tiin piir­to­hei­tin­kal­voil­la. Sa­lin lat­ti­as­sa oli vei­keä muo­vi­mat­to, jon­ka ku­vi­oi­den saat­toi ku­vi­tel­la ole­van vaik­ka­pa ora­via. Tuo­lit edus­ti­vat epä­er­go­no­mi­an huip­pua ei­vät­kä eri­tyi­sem­min sil­mää­kään hi­vel­leet.

Lei­rin si­säl­tö sen si­jaan oli läm­min­tä ja tur­val­lis­ta. Kak­si van­haa pa­ris­kun­taa (mah­toi­vat ol­la sa­man ikäi­siä kuin me nyt) Tam­pe­reel­ta jäi­vät eri­tyi­ses­ti mie­leen. Kat­soim­me ys­tä­vä­pa­ris­kun­nan kans­sa hei­tä sil­mät ihas­tuk­ses­ta ym­myr­käi­si­nä: ”Aja­tel­la! Jot­kut ovat ol­leet noin kau­an nai­mi­sis­sa ja ovat sil­ti noin on­nel­li­sia!” Raa­ma­tus­ta löy­tyi­vät par­haat neu­vot avi­o­lii­ton hoi­ta­mi­seen sil­loin -  ai­van sa­moin kuin löy­ty­vät tä­nään­kin.

Tuo lei­ri­ko­ke­mus sai ai­kaan aja­tuk­sen, et­tä lei­ril­lä käy­mi­ses­tä pi­tää teh­dä vuo­sit­tai­nen ru­tii­ni. Ai­ka pit­kään sitä to­teu­tim­me­kin mil­loin min­kä­kin­lai­sil­la las­ten­hoi­to­jär­jes­te­lyil­lä. Toi­mi­vim­mak­si ku­vi­ok­si osoit­tau­tui vaih­to­kaup­pa. Sen li­säk­si, et­tä vaih­ta­reil­la sai it­sel­leen va­paan vii­kon­lo­pun, yleen­sä myös ta­kai­sin­mak­sun vii­kon­lo­put oli­vat mu­ka­via. Lap­set sai­vat naut­tia serk­ku­jen seu­ras­ta ei­kä viih­dy­ket­tä tar­vin­nut eri­tyi­sem­min ke­hi­tel­lä. Ruo­ka­kin mais­tui pal­jon tou­hun ja ul­koi­lun lo­mas­sa pik­ku­kan­sal­le. Myös sil­le, joka sa­noi kol­man­nen puu­ro­lau­ta­sel­li­sen kes­ki­vai­heil­la: ”Vidr­pi, tää puud­ro on ihan hidr­ve­än pa­haa!”

Ajan mit­taan lei­ri­pe­rin­ne on vaih­tu­nut vuo­sit­tai­seen vä­hin­tään vii­kon­lo­pun mit­tai­seen ir­ti­ot­toon kah­den kes­ken. Muu­ta­mia vuo­sia sit­ten huo­ma­sin, et­tä yh­tei­sel­le reis­sul­le läh­ties­säm­me ham­pait­te­ni ko­lois­sa ei ol­lut jem­mas­sa yh­tään asi­aa, joi­den sel­vit­te­le­mis­tä oli­sin pan­tan­nut nos­tet­ta­vak­si kä­sit­te­lyyn lo­ma­päi­vien ai­ka­na. Olen tain­nut ajan mit­taan ke­hit­tyä pu­hu­mi­sen sa­ral­la hau­to­mi­sen kus­tan­nuk­sel­la.

Aja­tus al­kaa kään­tyä jo tä­män vuo­den paus­siin, mat­kaan Saa­ri­se­läl­le. Las­ten­hoi­to­huo­let ovat taak­se jää­nyt­tä elä­mää, väki pär­jää kes­ke­nään, kun­han vain saa­vat riit­tä­väs­ti ra­haa ruo­kaan ja kark­kiin. Au­to­kin on täl­lä ker­taa sel­lais­ta vuo­si­mal­lia, et­tä sen hyy­ty­mi­nen kes­ken mat­kan on erit­täin epä­to­den­nä­köis­tä. Ja mie­li, rak­kaus ja hyvä tah­to puo­li­soa koh­taan, ne ovat oi­kein hy­väl­lä to­lal­la.

PS. Mik­si on niin vai­vaan­nut­ta­vaa ker­toa, et­tä kaik­ki on hy­vin? Mik­si tu­lee mie­leen se­li­tel­lä, et­tä on meil­lä­kin ol­lut vai­ke­aa; et­tä olem­me kai­ken vai­ke­an jäl­keen jo­ten­kin an­sain­neet sen, et­tä nyt on help­poa? Tai et­tä ei nyt kui­ten­kaan ai­van jo­kai­sel­la elä­män alu­eel­la niin au­voi­saa ole? Mik­si ei vain voi­si ol­la ’het ihan on­nes­saan’, ku­ten Ala­jär­vel­lä sa­no­taan?