Aivan kohta on joulu. Joulu! Välillä tuntuu, ettei mieli ehdi mukaan ajan kuluessa niin nopeasti. Millainen on joulu 2015?
Otetaan paljon pimeyttä
sytytetään sen keskelle kynttilä
monta kynttilää
paljon kynttilöitä.
Muutetaan pimeä valoksi.
Otetaan pimeistä pimein kaamosyö
kukitetaan se tähdin
kynttilöin,
se on Joulu.
Tämän adventin aikaan mielessäni on kaikunut sanoja yli 30 vuotta vanhasta joulurunosta. Sen sanoma on tuntunut jälleen kerran tuoreelta, ajattomalta. Aivan kuin joulun sanoma itsessään – ikivanha ja aina uusi.
Pitää olla pimeää
että näkee tähdet.
Suurkaupungin mainosvaloissa
etsit turhaan tähtiä
taivaaltasi.
Tämän maailman mainosvaloissa
etsit
eksyt
vaikka on valoisaa
niin kirkasta että häikäisee.
– –
Joulun ihme on se
että pimeä muuttuu valoksi.
Tuon ihmeen kokemiseen ei tarvita suuria valmisteluja. Sen voi aistia yksin tai yhdessä, hiljaisessa kohtaamisessa, pienessä hetkessä perheen tai ystävien kesken. Tai se voi levittäytyä koko kotiin, koristeluun, valoihin, lauluun ja yhteiseen tekemiseen.
Joulu kuin peili
pimeä ikkuna
lapsen silmä
kyynel:
moninkertaistaa kaiken
kynttilän liekit tai pimeyden
onnen ja onnettomuuden.
– –
Joulu on juhla
joka tekee
onnelliset onnellisemmiksi,
onnettomat onnettomammiksi,
"mitä sinulla on
sitä sinulle lisätään"
joulunakin.
Joulu moninkertaistaa kaiken. Odotus voi joskus olla suurempi juhla kuin juhla itse. Onnellisuus levittäytyy jo joulun aavistukseen. Sydämeni melkein pakahtuu, kun ajatuksissani kuljen heidän luokseen, jotka kaipaavat läheisiään surun sävyttämässä juhlassa. Osalla meistä täyttymättömät toiveet tuntuvat jouluna kipuna; lyhyenä viiltävänä hetkenä tai epämääräisenä olona. Kaipauksen ja toiveiden kanssa on kuitenkin elettävä.
Hiljaisuudesta voi palata
voimakkaana
rohkeana
iloa täynnä.
Moni on palannut. Jospa sinäkin. Me.
Maaria Leinonen muistuttaa joulurunossaan meidän jokaisen saamasta tehtävästä. Jouluna ja joulun jälkeen meidät on tarkoitettu iloksi toisillemme, olemaan valona pimeydessä. Tämän otan muistolauseeksi itsellenikin matkalle joulusta jouluun.
Ilo annettu jaettavaksi
valo vietäväksi eteenpäin.
Hyvää joulua
ihmiset -
iloa
valoa
rauhaa.
Lainaukset Maaria Leinosen Vain pimeässä näkyvät tähdet -runosta, joka on esitetty Yleisradion joulurunona vuonna 1984.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys