”Met­sä on Suo­men tuki.” Pun­ka­har­jul­la ho­tel­li Fin­lan­di­an lä­hel­lä on kuu­set is­tu­tet­tu ja lei­kat­tu si­ten, et­tä niis­tä voi lu­kea tä­män tär­ke­än vies­tin.

Isä­ni isä oli ai­ka­naan ot­ta­nut pie­net po­jat mu­kaan­sa au­to­mat­kal­le ja opet­ta­nut heil­le met­sän kun­ni­oi­tus­ta. Met­sä­tek­ni­kon poi­ka vei ai­ka­naan omat lap­sen­sa kat­so­maan kuu­sia ja op­pi­maan jo­ta­kin suo­ma­lai­suu­den sy­väs­tä ole­muk­ses­ta. Nyt yk­si hä­nen po­jis­taan os­taa ja myy puu­ta, ja tä­män pie­ni ty­tär hoi­taa pui­ta mö­kin pi­hal­la.

Olin Eli­sen kans­sa Py­hä­jär­ven ran­nal­la. Män­ty­jä kas­va­val­ta rin­teel­tä on upea nä­ky­mä jär­vel­le. Kä­ve­ly­ret­ken lo­pul­la Eli­se sa­noi, et­tä hä­nen täy­tyy vie­lä käy­dä hoi­ta­mas­sa omaa puu­taan en­nen kuin me­nem­me si­säl­le. Pie­ni tyt­tö juok­si rin­tees­sä kal­lel­laan ole­van, kier­teel­le kas­va­neen puun luok­se, no­ja­si puun run­koon ja ha­la­si sitä.

– Tämä on iha­na puu, mi­nun puu­ni. Olen ker­to­nut sil­le kaik­ki mi­nun asi­at ja hoi­ta­nut sitä.

Sil­mie­ni kos­tu­es­sa ky­se­lin, mitä puun hoi­ta­mi­nen tar­koit­taa.

– Kat­so, täs­sä on puun haa­vo­ja. Minä otan maas­ta täl­lai­sia leh­tiä ja pai­nan niil­lä haa­vo­ja. Jos­kus haen si­säl­tä rä­tin, kas­te­len sen ja pyy­hin sil­lä näi­tä. Puu tyk­kää, kun hoi­dan sitä.

Jut­te­lim­me puis­ta ja pie­nen ty­tön asi­ois­ta. Eli­se ker­toi myös pik­ku­vel­jen­sä puus­ta, jota hän käy ha­laa­mas­sa vel­jen puo­les­ta. En­nen si­säl­le me­noa minä ha­la­sin pien­tä puun­hoi­ta­jaa.

Ko­tiin ajel­les­sa­ni mie­tin met­sän ja pui­den mer­ki­tys­tä. Kan­sa­ta­lou­del­li­set nä­kö­kul­mat oli­vat mie­les­sä­ni kau­kai­se­na häi­väh­dyk­se­nä. Luon­non ja ih­mi­sen yh­teys, su­ku­pol­vien pe­rin­tö ja sen siir­tä­mi­nen täyt­ti­vät aja­tuk­se­ni.