Tähän aamuun sopii jälleen yksi Niilo Rauhalan kirjoittamista runoista. Siitä on tullut minulle ikään kuin aamurukous. ”Aamu on noussut. Astun kostealle pihalle ja kyselen, mitähän tästä päivästä on kirjoitettu Jumalan kirjaan.” Jokainen aamu on ihme, uuden matkan alku. Runossa kulkija luottaa Jumalan uskollisuuteen. Kullekin päivälle löytyy virvoittava lähde.
Töihin mennessäni kuuntelen auton radiosta aamuhartautta. Virren sanat tulevat lähelle. Minäkin pyydän virsirunoilijan tavoin, että näkisin tämän päivän matkan. Ymmärtäisin keiden kanssa ja mihin suuntaan minun tulee kulkea, jotta ”Isän tahto” tapahtuisi minussa ja minun kauttani. Mitä se Jumalan tahdon tapahtuminen tarkoittaa ihan tavallisena päivänä? Voiko se olla ihan vain sitä, että hoidan parhaan taitoni ja ymmärrykseni mukaan työni ja muut tämän päivän tehtävät? Tarkoittaako se sitä, että pohjavirtana jokaisen ihmisen kohtaamisessa on kunnioitus? Halu toimia toisia kohtaan ja heidän kanssaan kuten toivoisin itseäni kohtaan toimittavan?
Muistan, mitä Martti Luther on todennut Jumalan tahdon toteutumisesta: Kyllä Kaikkivaltiaan tahto tapahtuu, vaikka emme tutun rukouksen tavoin sitä pyytäisikään. Meidän on itsemme vuoksi kuitenkin tärkeää pysähtyä rukouksen pyyntöön. Ei vain pyytämään sitä, että Jumalan tahto tapahtuisi niin maan päällä kuin taivaassa, vaan että omalla elämällämme olisi kestävä perusta, jonka varassa uskaltaa elää rohkeasti, mennä tiettömään maastoon, jonka merkkejä ei ennestään tunne. Juuri siellä, uskon luottamuksen varassa, on valmis ottamaan vastuuta isommista ja pienemmistä asioista.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys