Eläm­me juh­la­val­mis­te­lu­jen ai­kaa. Jou­lu on ai­van tuos­sa tuo­ki­os­sa tu­vas­sa tai ai­na­kin ul­ko-ovel­la. Jou­lu­val­mis­te­lut saat­ta­vat pai­naa miel­tä, vaik­ka yrit­täi­sim­me va­kuu­tel­la, et­tä en pal­jon lei­vo en­kä kaik­kea sii­voa. On ih­meel­lis­tä, mi­ten pal­jon sii­vo­a­mis­ta löy­tyy­kin, vaik­ka ei ai­o­kaan joka nurk­kaa nuo­ho­ta. Ko­to­na teh­dyt pul­lat, pi­pa­rit ja lei­pä mais­tu­vat kai­kil­le. Eri­koi­ses­ti muis­tan, mi­ten van­hin tyt­tä­rem­me kou­lus­ta pa­la­tes­saan (oli ol­lut vii­kon pois ko­toa) jo ju­nas­sa ko­ti­mat­kal­la iloit­si aja­tel­les­saan saa­van­sa koh­ta äi­din te­ke­mää pul­laa.

Ko­ti­te­koi­set lah­jat kan­nat­taa nos­taa kun­ni­aan. Jou­lu­kort­tien as­kar­te­lu on lap­sis­ta mie­luis­ta. Sii­nä ohes­sa on eri­koi­ses­ti mum­mul­la ja pa­pal­la mah­dol­li­suus ker­toa las­ten­lap­sil­le jou­lun vie­tos­ta omas­sa lap­suu­des­saan. Sa­mal­la jou­lun kris­til­li­nen mer­ki­tys kir­kas­tuu heil­le jou­lu­lau­lu­ja kuun­nel­les­sa ja lau­la­es­sa. Kai­kil­la lap­sil­la ei ole lä­hel­lään omia iso­van­hem­pia. Oli­si­kin elä­män rik­kaut­ta, jos lä­his­tön van­huk­sis­ta tu­li­si sel­lai­sil­le va­ra­mum­mo­ja ja -pap­po­ja. Sii­tä var­mas­ti kaik­ki osa­puo­let naut­ti­si­vat. Ilo oli­si mo­nin­ker­tai­nen.

Juh­la­val­mis­te­lui­hin lap­set tu­le­vat mie­lel­lään mu­kaan. Näin he saa­vat tun­tea ole­van­sa tar­peel­li­sia. Niis­tä val­mis­te­luis­ta­han se tun­nel­ma usein syn­tyy. Ko­din jou­lun val­mis­ta­mi­nen ja per­heen ilok­si rak­kau­del­la teh­ty juh­la läm­mit­tää mie­let. On iha­na rau­hoit­tua sit­ten naut­ti­maan yh­des­sä­o­los­ta ja lä­hei­syy­des­tä, kun on saa­nut käyt­tää omat lah­jan­sa ja voi­man­sa yh­tei­sek­si hy­väk­si.

Työs­sä­ni tuli työ­vuo­ro jos­kus jou­lun aat­to­päi­vi­nä­kin. Sil­loin tah­toi­vat ko­din aat­to­tou­hut men­nä se­kai­sin. Erään­kin ker­ran läh­ties­sä­ni aat­to­na aa­mul­la töi­hin jäi keit­tiö sii­vo­a­mat­ta ja kaik­ki se­kai­sin. Eh­din jo mie­hel­le­ni va­lit­taa, et­tä tu­lee­ko­han nyt ol­len­kaan jou­lua, kun en eh­di en­kä jak­sa teh­dä jou­lu­val­mis­te­lui­ta. Mie­he­ni­kään ei ol­lut ko­to­na, hän oli ko­van py­ryn ta­kia jou­tu­nut au­raa­maan tei­tä. Il­lal­la ko­tiin pa­la­tes­sa­ni oli kaik­ki sii­vot­tu ja jär­jes­tyk­ses­sä. Voit­te us­koa, mi­ten se ilah­dut­ti. Kym­men­vuo­ti­as esi­koi­nen nuo­rem­pien avus­ta­ma­na pe­las­ti äi­din ja koko per­heen jou­lu­mie­len. Oli an­ta­jan ja saa­jan iloa.

Jou­lu­juh­lia jär­jes­te­tään kou­luis­sa ja mo­net yh­dis­tyk­set ja yh­tei­söt ha­lu­a­vat jär­jes­tää jä­se­nil­leen juh­lia ja lah­jo­ja­kin. Ei­vät ne ton­tut ja lei­kit jou­lua pi­laa, mut­ta muis­ta­vat­ko kaik­ki, et­tä jou­lu ei ole tont­tu­jen juh­la, vaan se on Jee­suk­sen syn­ty­mä­juh­la. On­han se­kin kau­nis­ta, kun työ­nan­ta­ja ha­lu­aa an­taa alai­sil­leen lah­jo­ja ja kiit­tää vuo­den työs­tä. Mut­ta "muis­tam­me­ko lap­sen sen, mi tai­vai­sen tuo kirk­kau­den"?

Mei­dän mie­liim­me on syö­py­nyt hyvä tapa muis­taa eri­koi­ses­ti jou­lu­na yk­si­näi­siä ja nii­tä, jot­ka elä­vät ta­lous­huo­lien kes­kel­lä. Muis­tan men­neil­tä ajoil­ta traa­gi­sia, ka­ruu­des­saan kau­nii­ta­kin sel­viy­ty­mis­ker­to­muk­sia. Me eläm­me muut­tu­nees­sa ajas­sa, mut­ta edel­leen on ym­pä­ril­läm­me ih­mi­siä, jot­ka tun­te­vat yk­si­näi­syyt­tä ja joil­la ei ole ys­tä­viä. Eh­kä ku­kaan ei ole käy­nyt viik­ko­kau­siin.

Jee­sus syn­tyi sai­rai­den, yk­si­näis­ten ja vä­sy­nei­den ih­mis­ten va­lok­si ja tur­vak­si. Sel­lai­si­na kuin it­sem­me tun­nem­me saam­me us­koa jou­lu­val­mis­te­luis­sa­kin syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä ja us­ko­vai­sin sy­dä­min yh­tyä kau­nii­siin jou­lu­lau­lui­hin, jot­ka mei­tä vir­kis­tä­vät ja vah­vis­ta­vat.

"Oi jou­lun lap­si pie­ni, lah­jois­ta iha­nin, joh­da­ta mai­nen tie­ni sun luok­ses ko­ti­hin" (Sl 13:5, 2008).