Pi­ha­maal­la män­nyt kuu­rai­si­na, maas­sa lun­ta, kyl­mäs­ti Poh­joi­nen pu­hal­taa. Tuu­li kis­koo vaat­tei­ta jou­lu­kirk­koon me­ni­jäl­tä. Sii­nä muis­tuu mie­leen lap­suu­den jou­lu­kirk­ko­mat­kat.

äi­ti he­rät­te­li puo­lek­si vie­lä nuk­ku­via lap­sia ja peit­te­li väl­lyi­hin. He­vo­nen oli jo val­mii­na kirk­ko­reen edes­sä. Isä is­tui kus­ki­pu­kil­le ja niin sitä me­ne­tiin. Oli­ko se ai­na niin kova pak­ka­nen ja tun­tuu, et­tä täy­si­kuu ai­na va­lai­si tie­noot. Me lau­loim­me jou­lu­lau­lu­ja al­ku­mat­kas­ta. Mut­ta sit­ten nu­kah­det­t­tiin. Oli­han pi­tä­nyt he­rä­tä ta­val­lis­ta ai­kai­sem­min. Kaik­ki ha­lu­si­vat pääs­tä jou­lu­kirk­koon. Mut­ta usein oli jon­kun jää­tä­vä äi­dil­le ka­ve­rik­si. Kyl­lä kirk­ko oli­kin kau­niik­si ko­ris­tet­tu. Läm­min il­ma huo­kui oves­sa vas­taan, kun me­nim­me si­säl­le. Me tus­kin huo­ma­sim­me hy­ti­se­väm­me kyl­mäs­tä, kun saim­me yh­tyä iha­naan jou­lu­vir­teen. Ne tun­nel­mat ovat pai­nu­neet sy­väl­lä mie­len so­pu­koi­hin. Pa­luu­mat­kal­la mo­net in­nos­tui­vat aja­maan kil­paa ja slloin pe­lot­ti, et­tä jäl­jes­sä tu­le­va he­vo­nen hyp­pää re­keen.

Nyt on kirk­ko niin lä­hel­lä, et­tä voi kä­vel­len men­nä jou­lu­kirk­koon­kin. Aje­taan au­toil­la, ja ys­tä­vät ja omai­set tar­jo­a­vat kyy­tiä kirk­koon ja seu­roi­hin. Elä­mä on muut­tu­nut mo­nel­la ta­val­la muu­ta­mas­sa kym­me­nes­sä vuo­des­sa. Osaam­me­ko naut­tia kai­kes­ta hy­väs­tä, mitä olem­me osak­sem­me saa­neet? En­nen kaik­kea on syy­tä kiit­tää Ju­ma­laa, et­tä hän on elä­mää näin hy­vin joh­ta­nut.

Kir­kon luo­na on mo­nien su­ku­lais­ten ja tut­tu­jen hau­ta­ki­viä. Hei­tä on sii­nä mu­ka­va muis­tel­la. Mo­nen tai­val on päät­ty­nyt.

Vas­ta saim­me viet­tää maam­me it­se­näi­syys­päi­vää. Kaa­tu­neit­ten pit­kät hau­ta­ri­vit saa­vat mie­len nöy­räk­si ja kii­tol­li­sek­si. He ha­lu­si­vat puo­lus­taa ko­te­jaan ja omai­si­aan oman hen­ken­sä­kin uh­ra­ten. Mo­net ru­kouk­set nou­si­vat Ju­ma­lan puo­leen. Ju­ma­la vas­ta­si kan­sam­me ru­kouk­siin ja sääs­ti meil­le tä­män maan, syn­nyin­maam­me.

Tämä on mi­nun vii­mei­nen blo­gi­kir­joi­tuk­se­ni. Kun sain mah­dol­li­suu­den toi­mia Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­den blo­gis­ti­na, en us­kal­ta­nut ol­la ko­kei­le­mat­ta. Tämä on ol­lut mie­len­kiin­toi­nen teh­tä­vä, jo­hon nöy­ryy­del­lä ha­lu­sin tart­tua. Olen nyt tätä ko­ke­mus­ta rik­kaam­pi. Kii­tos toi­mit­ta­jil­le, jot­ka ovat työ­tä oh­jan­neet.

Tä­män ru­no­ni myö­tä toi­vo­tan hy­vää jou­lua ja tai­vaan Isän siu­naa­maa uut­ta vuot­ta Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­den te­ki­jöil­le, kir­joit­ta­jil­le ja luk­joil­le.

Ad­ven­tin ai­kaan

Val­kea maa,

välk­ky­vät jou­lu­va­lot,

hil­jal­leen sa­te­lee lun­ta.

Aa­mu­hä­mä­räs­sä

kat­se­len kau­neut­ta,

kuun­te­len hil­jai­suut­ta.

Kii­tän Ju­ma­laa isän­maas­ta.

Tä­hän päi­vään pyy­dän

siu­naus­ta ja voi­mia.