Neljä vuotta sitten olin juhannusjuhlassa, jossa 95-vuotias rouva tarjoutui esittämään yksinlaulun. Hän kysyi, voisinko säestää laulun “Laps’ olen köyhän, kauniin Karjalan”. Tapailtuani sävelmää ulkomuistista hetken sain jonkinlaisen säestyksen aikaiseksi ja esitimme juhlaväelle tuon koskettavan laulun.
Vanhuksen ääni soi kauniisti. Vakaasti, kuin olisi ikänsä laulanut. Ja varmasti olikin. Laulun sanat puhuivat hänelle todennäköisesti paljon enemmän, kuin osasin aavistaa. Niillä, jotka ovat pakon edessä joutuneet jättämään kotinsa, on lapsuusmaisemiin syvä ikävä.
Sinä iltana kokko paloi todella upeassa säässä. Kokkoa katsellessa pohdin laulun sanoja:
“Sain soiton, laulun lahjan sydämeen.
En niitä vaihtais onneen maalliseen.
Kun kaipaus saa mielen murheeseen,
teen lauluun surullisen säveleen.
Kun ilon riemun vuoro milloin saa,
se myöskin lauluissani kajahtaa.”
Musiikin lahja tulee esille parhaiten juuri murheessa ja ilossa. Se voi lohduttaa, mutta myös ilmentää suurta kiitollisuutta. Omassa elämässäni olen kokenut, että vaikeina päivinä sanoitan surujani ja huoliani soiton ja laulun kautta. Samoin on myös iloisina hetkinä, silloin usein kokoonnumme porukalla pianon ääreen laulamaan.
Tänä juhannuksena ajoin lasten kanssa Hankasalmen juhannusseuroihin. Saatuamme asuntovaunun parkkiin alkoivat kaiuttimet välittää tuttua äänimaisemaa. Alueella kaikuva laulu, ruohikolle parkkeerattu vaunu ja lasten ilo toivat mieleen suviseurat ja ikävän sinne. Jos Luoja suo, saamme sinne tänäkin vuonna matkustaa. Monet eivät pääse mukaan, mutta onneksi seuroja on mahdollista kuunnella ympäri maailmaa myös kesäseuraradion kautta.
Suviseuroissa laulun lahjat ovat paljon käytössä. Sanankuulon lisäksi juuri yhteinen laulu on suurimpia asioita, mitä suviseuroissa saa kokea. Seurakansan lauluun on turvallista yhtyä. Yhteenkuuluvuuden tunne on käsinkosketeltava. Laulut myös ilmentävät yhteistä uskoa. Niissä on esillä yhtä lailla vaikeiden päivien kuin juhlahetkien kilvoittelijan tunnot.
Näissä suviseuroissa laulut ovat erityisellä tavalla esillä myös siksi, että uusi Siionin laulujen kokoelma otetaan käyttöön. Yhdessä uusista Siionin lauluista (309) lauletaan näin: “Nyt kuule lauluni iloinen. Saan taaskin luoksesi tulla. Luot minuun katseesi lämpöisen ja tahdot lastasi kuulla.” Saakoon tuo iloinen laulu ja soitto kaikua tämänkin kesän suviseuroissa!
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys