Luovuus on ihmeellinen juttu. Joskus minusta tuntuu, että luovuuteni lähtee pulppuamaan kuin puro toukokuun lämmössä. Ideoita pursuaa ja jälkeä syntyy. Silloin harmittaa, jos ei ole aikaa toteuttaa ideoitaan. Joskus taas vaivaa täydellinen tyhjiö. Ehkä pahiten silloin, kun olisi aivan pakko saada jotain tehdyksi.
Jotkut sanovat, etteivät ole lainkaan luovia. En ihan usko sitä. Jokainen luo jotakin, ideoi uutta ja keksii ratkaisuja.
Kirjoittaminen on sellaista, että joskus sopivan lauseen hakemiseen saattaa kulua aikaa. Kerran minulla oli opiskelutehtävä, jonka tehtävänannossa ohjeistettiin: “Keksi työllesi naseva otsikko.”
Istuin jonkinlaisen tovin valmiin tehtävän äärellä. Hyvää otsikkoa ei vain löytynyt. Lopulta sain idean, joka sai minut toivomaan, että opettaja on varustettu hyvällä huumorintajulla. Annoin tehtävälleni otsikon “Naseva otsikko”. Onnekseni opettaja hymyili asialle ja sain tehtävästäni ihan hyvän arvostelun.
Tällaista luovuutta tulin kerran opettaneeksi jälkikasvullenikin. Pojallani oli alakoulun alkuvuosina äidinkielen tehtävänä kirjoittaa vihkoon neljä lausetta. Aihepiiri oli vapaa. Tehtävänä oli vain muodostaa järkeviä lauseita.
Kolme hän keksi vaivatta. Sitten loppuivat ideat. Hän tuskaili neljännen lauseen kanssa pitkään. Kysyin, millainen ongelma läksyjen kanssa tuli. Hän totesi: “En millään enää keksi, mitä kirjoittaisin.” Totesin hänelle, että se mitä juuri puhuit, sisälsi lauseita.
Niinpä alkoi kynä sauhuta. Hän kirjoitti neljänneksi lauseeksi: “En millään keksi enää lauseita.” Hänen opettajansa ei ollut pitänyt ideaa mitenkään upeana, mutta tehtävä tuli tehdyksi. Huumori voi ratkaista luomisen pulmia.
Opiskelu on antoisaa puuhaa. Nuorempana en olisi millään viitsinyt opiskella. Peruskoulun viimeiset luokat tuli mentyä sieltä, missä aita oli sopivasti matalampi.
Kuitenkin elämässäni asiat ovat järjestyneet niin, että olen aikuisena saanut opiskella paljon. Olen kiitollinen siitä mahdollisuudesta. Tätä nykyä tuntuu, etten malttaisi lopettaa opiskelua milloinkaan. Aina täytyisi olla joku kurssi menossa. Tiedonjano vain kasvaa.
Eräs opettajani yläasteella taisi pitää tulevaisuudennäkymiäni melko vaatimattomina. Tein tehtäväni huonosti, enkä keskittynyt tunneilla. Kun sitten aikuistuttuani kävi niin, että minä tästä huolimatta opiskelin ja selvisin työuralle, hän oli alkanut muistella kouluaikojani.
Erään kerran tapasimme vuosien jälkeen. Hän myönsi, ettei ollut uskonut minun menestyvän opiskeluissa ja työelämässä, mutta oli nyt iloinen siitä, miten minulla olivat asiat järjestyneet. Hän pyysi anteeksi ajatuksiaan ja kovuuttaan minua kohtaan. Minä puolestani pyysin anteeksi, että käyttäydyin hänen oppitunneillaan usein huonosti.
Olen jakanut näitä kokemuksiani usein lapsille ja nuorille, joiden kanssa on keskusteltu opiskelemisesta. Tietyssä ikävaiheessa monista saattaa tuntua, että koulunkäynti on tylsintä mahdollista tekemistä. Lapset ja nuoret ovat selvästi kuunnelleet mielenkiinnolla, kun olen kuvannut, miten laiskasta takapenkin kuluttajasta tuli innokas ja tiedonjanoinen opiskelija.
Koskaan ei ole myöhäistä alkaa opiskella. Minusta on ollut upeaa tavata eläkkeellä olevia ihmisiä, jotka viettävät aikaansa jossakin opinahjossa. Eivät enää työuraa varten, vaan saadakseen tietoa, uusia ideoita ja mukavaa tekemistä. Opiskelu avartaa ajatusmaailmaa ja lisää luovuutta. Sen myötä saattaa oppia keksimään vielä viidennenkin lauseen.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys