Pexels
Pexels
Tutussa paimenpsalmissa kirjoittaja iloitsee siitä, kuinka Hyvä Paimen johtaa kristityn kilvoituksen matkaa: ”Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi” (Ps. 23:4). Taivaan tien matkaan kuuluu kristitylläkin monenlaisia vaiheita. On vihreitä niittyjä, joissa saa virvoittua ja levätä. Toisinaan elämässä voi olla myös pimeitä laaksoja.
Suviseurojen kuvapalvelu
Suviseurojen kuvapalvelu
Jeesus asetti ehtoollisen viettäessään pääsiäisateriaa viimeisen kerran yhdessä opetuslastensa kanssa.
SRK:n arkisto
SRK:n arkisto
Ihmisten kesken tulee silloin tällöin erimielisyyksiä. Niitä saattaa tulla esimerkiksi kaverusten tai perheenjäsenten kesken. Erimielisyydet voivat olla pieniä tai suuria. Pienet erimielisyydet saa usein helposti sovittua ja unohdettua, suuret erimielisyydet vaativat paljon armollisuutta ja anteeksiantoa. Erityisen raskaalta erimielisyydet tuntuvat silloin, jos niitä on uskonasioista Jumalan lasten välillä. Jumalan valtakunnassa on nimittäin olemuksellisesti läsnä vanhurskaus, rauha ja ilo.
Mitään ei saa ilmaiseksi. Tämän arkielämän tosiasian voi kokea päivittäin. Kauppojen hyllyt ovat täynnä tavaraa, mutta ilman rahaa ei pääse nauttimaan haluamastaan tuotteesta. Myös tavoitteiden saavuttaminen vaatii usein vaivannäköä, ahertamista ja jopa puurtamista.
Lasse Kokko
Lasse Kokko
Ihmisen aistit ovat Jumalan antama lahja, joka koskettaa ihmistä kokonaisvaltaisesti. Tämän päivän työelämässä korostetaan hyvän esihenkilön yhtenä tärkeänä ominaisuutena kuuntelemisen lahjaa. Kuunteleminen ja kuuleminen on tärkeää tämän ajan työelämässä ja elämässä yleensäkin.
A-L. S.
A-L. S.
Kävimme juuri rippikoululaisten kanssa hautausmaalla. Vierailu liittyi oppituntiaiheeseen ”kuolema ja ylösnousemus”. Hautakivistä näki, miten joku oli syntynyt ja kuollut samana päivänä, joku elänyt viisi päivää tai muutaman vuoden ja joku taas liki satavuotiaaksi.
Eveliina Saukko
Eveliina Saukko
Rukoilemme usein Jumalan siunausta ajallisille hankkeille ja asioille. Näin on hyvä ja oikein rukoilla, sillä kaikki ajalliset tarpeet ovat Jumalan siunauksen varassa.
Juha Humalajoki
Juha Humalajoki
Raamatun alussa kerrotaan kielten synnystä. Vielä Nooan jälkeen kaikki puhuivat samaa kieltä keskenään.
A.-L.S.
A.-L.S.
Millainen on viisas ihminen? Monien meidän mielestä hänen ei tarvitse olla huippuälykäs, vaan ennemminkin sellainen, jolla on sydän paikallaan. Viisas ihminen ei välttämättä edes tiedosta olevansa viisas; viisaus vain ilmenee hänessä Jumalan lahjana.
Milloin muistat rukoilleesi? Tunsitko kiitollisuutta? Oliko sinulla hätä tai pelko? Olitko uuden edessä epätietoinen? Halusitko rukoilla ystäväsi puolesta?
Olemme saaneet elää pääsiäisen suurta juhla-aikaa. Pääsiäisenä muistelemme Jumalan ääretöntä rakkautta ja armoa meitä syntisiä ihmisiä kohtaan. Rakkaudessaan Jumala antoi ainoan poikansa syntyä maan päälle elämään ihmisenä ja täyttämään Jumalan suuren pelastussuunnitelman. Ensimmäisen ihmisparin lankeemus oli suistanut ihmisen kuoleman alle, pois Jumalan yhteydestä. Tämän yhteyden Jeesus korjasi pääsiäisenä, kun hän kuoli meidän syntiemme tähden, vuodatti verensä, jotta meillä olisi pelastus. Ylösnousemuksellaan Jeesus voitti myös kuoleman vallan.
Psalmi 126 sijoittuu todennäköisesti Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeiseen aikaan. Muisteltiin aikaa, kun kyyneleet virtasivat Baabelin virtain rannalla. Siellä ikävöitiin vapauden aikaa omassa maassa ja jumalanpalvelusmenoja Jerusalemin temppelissä. Pakkosiirtolaisuudesta vapautuminen oli toteutunut, mutta tulevaisuus ei ollutkaan niin valoisa kuin mitä oli odotettu.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys