Is­tun lin­ja-au­tos­sa. Olen mat­kal­la opis­to­ko­dis­ta­ni Ra­nu­al­ta ko­tiin Lu­mi­jo­el­le. Taak­se jää­nyt kak­si­viik­koi­nen on jäl­leen an­ta­nut mi­nul­le tär­kei­tä ko­ke­muk­sia. Mo­net sy­väl­li­set kes­kus­te­lut, yh­tei­set lau­lu­het­ket ja lau­ta­pe­li-il­lat ovat jää­neet py­sy­väs­ti mie­lee­ni. Iki­muis­toi­sia ovat ol­leet myös opis­tol­la pi­de­tyt juh­lat!

Mi­nun opis­to­vuo­te­ni on poi­ken­nut mui­den opis­to­lais­ten vuo­des­ta si­ten, et­tä pää­sin opis­toon ai­no­a­na mui­ta myö­hem­min. Ke­vääl­lä olin var­ma opis­to­pai­kas­ta, kun hain Reis­jär­vel­le yrit­tä­jyys­lin­jal­le ja Ra­nu­al­le lu­ki­o­po­lul­le. Yrit­tä­jyys­lin­jan pää­sy­ko­keet tun­tui­vat men­neen hy­vin, mut­ta jäin va­ra­si­joil­le. Oli vai­kea hy­väk­syä to­tuut­ta, et­tä en pääs­syt kum­paan­kaan opis­toon.

Opis­to oli ol­lut lap­ses­ta as­ti suu­ri haa­ve, ja olin pi­tä­nyt sitä it­ses­tään­sel­vyy­te­nä. Us­kon, et­tä Ju­ma­la ha­lu­si opet­taa mi­nua täs­sä­kin asi­as­sa. Olen kii­tol­li­nen sii­tä, et­ten pääs­syt opis­toon heti vaan vä­hän myö­hem­min, kos­ka osaan nyt naut­tia opis­to­vuo­des­ta pa­rem­min en­kä pidä sitä enää it­ses­tään­sel­vyy­te­nä.

Muis­tan sen au­rin­koi­sen al­ku­syk­syn päi­vän, kun kou­lus­ta tul­les­sa­ni sain pu­he­lun Ra­nu­an opis­tol­ta. Mi­nul­le ker­rot­tiin, et­tä olin saa­nut pai­kan vies­tin­nän opin­to­po­lul­ta. En saa­nut heti an­ne­tuk­si vas­taus­ta, kun sil­loi­nen kou­lu­kin tun­tui oi­ke­al­ta. Olin aloit­ta­nut Li­min­gan lu­ki­os­sa mut­ta vaih­ta­nut kah­den vii­kon ku­lut­tua am­mat­ti­kou­luun te­ke­mään kak­sois­tut­kin­toa lii­ke­ta­lou­den alal­le. Siel­lä oli us­ko­vai­sia luok­ka­ka­ve­rei­ta, joi­ta jäin kai­paa­maan, vaik­ka eh­din ol­la siel­lä vain vii­kon.

Ko­tiin pääs­ty­ä­ni mie­tin asi­aa enem­män en­kä löy­tä­nyt mon­taa­kaan syy­tä, mik­si en läh­ti­si opis­toon. Mi­nua jän­nit­ti men­nä sin­ne kak­si viik­koa mui­ta myö­hem­min, mut­ta us­koin, et­tä pää­sen vie­lä hy­vin mu­kaan.

Jo en­sim­mäi­se­nä aa­mu­na opet­ta­ja pyy­si mi­nua esiin­ty­jäk­si tee­ma­vii­kon näy­tel­mään ja otin roo­lin en­nak­ko­luu­lot­to­mas­ti vas­taan. Pää­tös jän­nit­ti mi­nua, mut­ta esi­tys teki mi­nut heti tu­tuk­si toi­sil­le. Tee­ma­viik­koon kuu­lu­neel­la erä­ret­kel­lä oli help­po ja mu­ka­va tu­tus­tua mui­hin opis­to­lai­siin. Siel­lä olim­me yh­des­sä, ja meil­lä oli pal­jon yh­teis­tä te­ke­mis­tä. Il­lal­la nuo­ti­ol­la is­tu­es­sa­ni ta­ju­sin, et­tä nyt sitä oi­ke­as­ti ol­laan opis­tos­sa. Tun­tui us­ko­mat­to­mal­ta.

Opis­ke­lu opis­tos­sa on ol­lut vä­hän ren­nom­paa kuin lu­ki­os­sa tai pe­rus­kou­lus­sa. Ai­na ei kui­ten­kaan jak­sai­si he­rä­tä niin ai­kai­sin aa­mul­la tun­neil­le. Toi­se­na opin­to­pol­ku­na mi­nul­la on yrit­tä­jyys, ja sii­nä vas­tuu on meil­lä op­pi­lail­la ja teem­me asi­at pää­o­sin it­se­näi­ses­ti. Opis­ke­luun mi­nul­la on ol­lut po­si­tii­vi­nen asen­ne, ja ha­lu­an op­pia pal­jon uut­ta.

Il­tai­sin opis­tol­la nuk­ku­maan men­nes­sä­ni on tul­lut mie­tit­tyä kai­ken­lais­ta. Mil­lai­nen elä­män­ti­lan­tee­ni oli­si, jos en oli­si pääs­syt­kään opis­toon? Var­mas­ti oli­sin viih­ty­nyt am­mat­ti­kou­lus­sa­kin ja so­peu­tu­nut aja­tuk­seen, et­tä opis­to nyt vain jäi käy­mät­tä. Mut­ta oli­si­ko us­ko mi­nul­le näin tär­keä ja iloa tuot­ta­va asia kuin se nyt on? Koen, et­tä us­ko­ni on vah­vis­tu­nut ja olen saa­nut hy­viä, koko elä­män mit­tai­sia ys­tä­vyys­suh­tei­ta.

Opis­toa aja­tel­les­sa­ni pääl­lim­mäi­nen tun­tee­ni on kii­tol­li­suus.

Iik­ka Hol­mi, Ra­nu­an opis­to