Ei tämä paikka silloin vielä kodilta tuntunut, kun ensimmäistä kertaa astuin sisälle Reisjärven opistolle. Oli vain outo paikka täynnä outoja kasvoja. Kaikkien uusien nimien opettelussa oli kova työmaa. Myös outoja nimityksiä vilahteli joka suunnalta, ja vähitellen minäkin opin käyttämään näitä eri opintolinjojen ihmisistä käytettyjä lyhenteitä.
Pääsin uuteen Anttilaan asumaan, enkä tuntenut seitsemästä muusta asukkaasta etukäteen ketään. Myöhemmin kämppään muutti vielä yhdeksäs asukas, yhdeksäs sisko.
On mahdotonta laskea, kuinka monta kertaa olen tämän syksyn aikana huokaillut, että aika menee niin nopeasti. Opistossa sattuu ja tapahtuu joka päivä. Uskomatonta, että olen ollut täällä jo yli kolme kuukautta. Vaikka toisaalta tuntuu, etten ole koskaan muualla ollutkaan, enkä tule olemaan. Pelottaa jo ajatus kesälomasta. Miksi sen pitää alkaa jo toukokuun 12. päivä?
Syyslukukausi opistossa on ollut yhdellä sanalla sanoen onnellinen. Ei se yksi sana kuitenkaan mihinkään riitä. Täällä opistossa on niin ruusuja kuin risujakin. Ei kaikki aina ole auringonpaistetta ja kukkaniittyjä. Sekaan mahtuu huonoja päiviä, stressiä, ahdistusta, koti-ikävää ja rasittavia ihmissuhdetilanteita. Miksi silti kuvailen kulunutta lukukautta onnelliseksi?
Opistossa on turvallista. Saa olla uskovaisten ystävien ympäröimänä, taivaan Isän varjelevan katseen alla. Täällä vaikuttaa evankeliumi. Siihen olen saanut itsekin monta kertaa turvata. Aina uudelleen. Se puhdistaa ja tuo uskomisen iloa.
Olen huomannut, kuinka opisto kasvattaa. Jo muutaman opistoviikon jälkeen huomasin alkaneeni ajatella joistakin asioista uudella tavalla. Kotona olen huomannut katsovani sisaruksia uudella tavalla. Kärsivällisemmin, suvaitsevammin. Vanhempien työtä olen oppinut myös arvostamaan enemmän. On ollut mukava mennä käymään kotona opistoviikkojen jälkeen. Ja voi mahdoton, kuinka paljon nuorin sisko ehtii kehittyä ja kasvaa kahdessa viikossa! Varmaan enemmän kuin minä kolmessa kuukaudessa, vaikka tuntuu, että tuona aikana olenkin kasvanut ja itsenäistynyt enemmän kuin kahdessa edellisessä vuodessa.
Opisto opettaa. Muutakin kuin kouluaineita. Muutakin kuin pesemään pyykkiä tai pelaamaan spikea. Opisto on opettanut minua itsestäni. Olen löytänyt minusta aivan uusia puolia, niin hyviä kuin huonoja. Olen oppinut uskosta. Olen saanut kuulla täällä Jumalan sanaa ja evankeliumia. Olen oppinut luottamaan itseeni, muihin ja Taivaan Isän johdatukseen.
Opisto on koti, jonne haluaa palata. Täällä olen kokenut olevani turvassa. Kun eräs tuttava kysyi, mitä olen tykännyt opistosta, vastasin suunnilleen näin: "Oon kyllä tykänny, en vaihtas kuluneita viikkoja mihinkään. Ja onhan se opisto semmonen uskovaisen nuoren turvasatama." Tämän sataman purjehtijat ottavat aina yhtä iloiten vastaan, vaikka olisi kuinka maailman myrskyisillä vesillä seilaillut ja meinannut purjeensa laskea. Mikä siunaus, että olen saanut kiikkerän paattini tähän turvalliseen satamaan hetkeksi ankkuroida.
Teksti: Aada Jaakkola, Reisjärven opisto
Kuvat: Paula Heino, Aada Jaakkola ja Lassi Leppänen
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys