Suun­taan au­to­ni keu­lan lä­hes kah­den­kym­me­nen vuo­den ku­lu­es­sa tu­tuk­si tul­lee­seen osoit­tee­seen. Olen mat­kal­la työ­pai­kal­le­ni. Ma­kus­te­len mie­les­sä­ni sa­naa työ­paik­ka. Sil­mis­sä­ni vie­ri­vät ku­vat vuo­sien var­rel­ta eri­lai­sis­ta ar­jen tou­huis­ta ja työ­teh­tä­vis­tä sekä koh­taa­mis­ta­ni ih­mi­sis­tä. Mie­lee­ni pa­lau­tu­vat myös ne juh­la­het­ket, joi­ta olem­me työ­pai­kal­la­ni saa­neet viet­tää.

Kun avaan opis­ton oven, vas­taa­ni tul­vah­taa läm­pö ja iloi­nen pu­heen­so­ri­na. Saa­vun ym­pä­ris­töön, joka ter­veh­tii tu­li­jaan­sa, oli­pa hän tut­tu tai vie­ras, työn­te­ki­jä, opis­ke­li­ja tai kurs­si­lai­nen, opis­to­seu­ra­vie­ras tai kuka ta­han­sa. Ais­tin il­mas­sa täy­den te­ke­mi­sen mei­nin­gin. Ai­van kuin oli­sin tul­lut toi­seen ko­tii­ni.

On per­jan­tai-il­ta­päi­vä, kurs­si­vii­kon­lop­pu on al­ka­mas­sa. Is­tah­dan het­kek­si kah­vi­kup­po­sen ää­reen, sul­jen sil­mä­ni ja nau­tin. Kuun­te­len ää­niä ym­pä­ril­lä­ni. Ai­van kuin py­hä­aa­mun rau­ha oli­si las­keu­tu­nut opis­to­ra­ken­nuk­sen yl­le. Opis­ke­li­jat ovat kii­reh­ti­neet vii­kon­lop­pu­lo­mil­leen. Sii­voo­jat vii­meis­te­le­vät vii­mei­siä paik­ko­ja kurs­si­kun­toon, ja keit­ti­ös­sä po­ri­see keit­to­pa­ta. Ni­mi­la­put on jär­jes­tet­ty suo­riin ri­vei­hin au­lan pöy­dil­le, ja Sii­o­nin lau­lut soi­vat taus­tal­la tun­nel­maa luo­den. Tak­kaan on sy­ty­tet­ty tuli.

Koh­taan työs­sä­ni hy­vin eri­lai­sis­ta elä­män­ti­lan­teis­ta tu­le­via ih­mi­siä. Tämä on työ­ni suu­rin rik­kaus, sim­puk­kaan kät­ket­ty hel­mi! Ihas­te­len pie­niä vaip­pai­käi­siä lap­sia, jot­ka sil­mät häm­mäs­tyk­ses­tä suu­ri­na, mut­ta kui­ten­kin luot­ta­vai­si­na ojen­ta­vat kä­ten­sä ter­veh­dyk­seen äi­din tai isän sy­lis­tä. Ilah­dun in­nok­kais­ta kok­ki­po­jis­ta, jot­ka in­nok­kai­na odot­ta­vat, et­tä pää­se­vät tes­tai­le­maan ko­ti­ta­lous­luo­kan uu­nien te­hok­kuut­ta. Ju­tu­tan kep­pa­ri­tyt­tö­jä, jot­ka sei­so­vat ujoi­na opis­ton au­las­sa re­put se­läs­sä ja he­vo­set kai­na­los­ta pil­kis­tä­en. Tun­nis­tan jou­kos­ta vii­kon­lop­pu­va­paal­leen läh­te­neet om­pe­li­ja­äi­dit, jot­ka ovat tul­leet naut­ti­maan opis­ton täy­si­hoi­dos­ta yh­dis­tä­en hu­vin ja hyö­dyn. Otan vas­taan myös kii­rei­set lii­ke­mie­het ja -nai­set sekä yrit­tä­jät ja maa­ta­lou­sy­rit­tä­jät, jot­ka ovat las­ke­neet kän­ny­kän kor­val­taan ja sor­met näp­päi­mis­töil­tään, us­ko­neet työn­sä tois­ten hoi­toon ja päät­tä­neet kes­kit­tyä kuun­te­le­maan omia tar­pei­taan. Miel­tä­ni läm­mit­tä­vät elä­män­ko­ke­mus­ta omaa­vat van­huk­set, jot­ka ovat tyy­ty­väi­siä sii­hen, mi­ten Ju­ma­la on hei­dän elä­mään­sä siu­nan­nut. Opis­to­ko­ti toi­vot­taa hei­dät kaik­ki läm­pi­mäs­ti ter­ve­tul­leek­si ren­tou­tu­maan, vir­kis­ty­mään, op­pi­maan, kas­va­maan ja en­nen kaik­kea vah­vis­tu­maan oma­koh­tai­ses­sa us­kos­sa.

Opis­to­ar­jes­sa koko elä­män kir­jo on läs­nä iloi­neen ja su­rui­neen. Kirk­kaam­mat sä­vyt lois­ta­vat kui­ten­kin voi­mak­kaam­min. Ne luo­vat toi­von nä­kö­a­lo­ja ja an­ta­vat voi­maa jat­kaa omaa us­kon­kil­voi­tus­ta.

Pa­ras palk­ka työs­tä­ni on se, kun per­jan­tai­na kurs­sil­le saa­pu­nut, ar­jen har­mau­den, mur­hei­den ja ko­et­te­le­mus­ten al­la kamp­pai­le­va ih­mi­nen ker­too sun­nun­tai­na ko­ti­mat­kal­le läh­ties­sään ih­meel­li­ses­tä voi­maan­tu­mi­sen ko­ke­muk­ses­taan. Hän on saa­nut ja­kaa aja­tuk­si­aan ja pur­kaa tun­te­muk­si­aan toi­sil­le sa­man­lai­sis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa ole­vil­le ih­mi­sil­le ja löy­tä­nyt rin­nal­leen vie­rel­lä kul­ki­joi­ta. Hän on huo­man­nut, et­tei ole­kaan omien vai­keuk­sien­sa kans­sa yk­sin, vaan tai­vaan Isä on an­ta­nut rin­nal­le ys­tä­viä, joil­la on sa­mat ar­vot ja mää­rän­pää.

Ris­tin kä­te­ni ja huo­kaan: ”Ra­kas tai­vaan Isä! An­na mi­nul­le voi­mia teh­dä tätä it­sel­le­ni ra­kas­ta ja an­toi­saa työ­tä. An­na myös tai­toa koh­da­ta jo­kai­nen ih­mi­nen – niin tut­tu työn­to­ve­ri kuin opis­ke­li­ja, kurs­si­lai­nen ja vie­rai­li­ja­kin – ar­vok­kaa­na yk­si­lö­nä ja Ju­ma­lan ai­nut­laa­tui­se­na luo­mis­työ­nä si­ten, et­tä en haa­voit­tai­si ja sär­ki­si mi­tään hau­ras­ta ja oras­ta­vaa. An­na mi­nun ol­la kan­ta­mas­sa ja roh­kai­se­mas­sa toi­sia elä­mäs­sä eteen­päin ja luo­mas­sa us­koa ja toi­voa myös huo­mi­seen.”

Tun­nen ole­va­ni on­nel­li­nen saa­des­sa­ni teh­dä tätä työ­tä, joka on sa­mal­la Jee­suk­sen tar­koit­ta­maa lä­he­tys­työ­tä. Työs­sä­ni saan pal­vel­la ih­mi­siä omal­la pai­kal­la­ni ja niil­lä lah­joil­la, joi­ta tai­vaan Isä on mi­nul­le an­ta­nut. Ha­lu­an elää päi­vän lap­se­na myös työ­pai­kal­la­ni. Ei­li­nen oli ja meni iloi­neen ja su­rui­neen, huo­mi­ses­ta em­me ku­kaan tie­dä, mitä se tuo tul­les­saan. Sik­si mei­dän on hyvä tyy­tyä tä­hän het­keen, jon­ka Ju­ma­la on meil­le an­ta­nut ja naut­tia niis­tä hy­vis­tä asi­ois­ta, joi­ta sii­hen si­säl­tyy.

Sirk­ka Il­li­kai­nen, kou­lu­tus­suun­nit­te­li­ja, Ra­nu­an opis­to