Laura Vuorma
Laura Vuorma
Laura Vuorma
Tämä kesä ja syksy on ollut muutosten aikaa. Kaiken keskellä katse kääntyy menneeseen kesään.
Olen muuttanut asumaan eri paikkaan, mutta samalla seudulla pysyn edelleen. Työnantajani on vaihtunut moneen kertaan, kuten myös työn sisältö. Talveksi pääsen ilokseni takaisin ulkotöihin koiravaljakko-oppaaksi, mutta eri koiratarhalle. Rosen-opinnoissani olen jäänyt harjoittelujaksolle. Edessä on 350 harjoitushoitoa ennen kuin valmistun. Monenlaista uutta ja erilaista. Haikeaa on luopua vanhasta. Aina muutoksiin sopeutumiseen menee oma aikansa.
Tänä kesänä löytyi hyvä tasapaino sosiaalisuuden ja oman rauhan välillä. Sain olla vuokralla kelohirsierämökillä kesäkuusta syyskuuhun. Parin viikon mittaisten reissujen välissä sain puuhailla ja levätä mökillä aivan omassa rauhassa. Mökillä oleminen latasi akkuja. Ei tarvinnut vaeltaa pitkää matkaa päästäkseen luonnon rauhaan vaan se oli kotona, heti kun astui ovesta ulos.
Mieleen nousee Suviseurat Pudasjärvellä. Tutut ja turvalliset seurapuheet lohduttivat. Pehmismassan tuoksu, toimeliaat talkoolaiset ja yhteenkuuluvuuden tunne jättivät onnellisen raidan kesän räsymattoon. Paras suviseuratyövuoro kohdallani ikinä oli vastuu pehmiksen teosta. Tumman raidan mattoon jätti pysäyttävä uskovaisen perheenäidin äkillinen taivaskutsu kesken Suviseurojen sekä juhlakansan myötäeläminen. Miksi-kysymykset kaikuivat ympäriinsä. Ahdistuksessa minua lohdutti tuttavani ajatus, että ehkä Jumala salli sen tapahtua muistutuksena, että mikä on kaikkein tärkeintä myös Suviseuroissa: olla aina lähtövalmiina. Surua ja inhimillistä kärsimystä ei kuitenkaan ihmismieli ymmärrä. Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli (Ps. 34:19).
Sain myös maailman helpoimman kesätyön heinäkuulle. Pienessä päiväkodissa vietin aikaa kahden lapsen kanssa. Kävimme päivittäin kävelyllä kauniissa tunturikylässä ja ihastelimme, opettelimme ja poimimme kesäkukkia.
Heinäkuussa julkaistiin minun edellinen blogiteksti. Se nostatti kyllä aika paljon tunteita pintaan. Niin henkilökohtaisen aiheen kanssa esiintulo vaati rohkeutta. Ranuan seuroissa tuntui hetkellisesti siltä kuin minulla ei olisi vaatteita päällä ollenkaan, kun mietin, että ihmiset voivat tietää minusta niin paljon! Teksti kirvoittikin paljon palautetta, kiitos niistä jokaiselle. Palautteet tuovat merkityksellisyyden tunnetta tähän kirjoittamiseen. Nyt kun mietin loppukesää ja tätä syksyä, niin ihmeellisesti en muista tunteneeni kipua sinkkuudesta. Ajattelen, että Jumalan lasten rukoukset ovat kantaneet.
Kesällä on ollut juhlien suunnittelua ja juhlia, yhden lehden juhlanumeron toimittamista, suvistalkoita ja olin myös kummilapsen perheessä hoitamassa. Loppukesästä sain olla mukana Luoteis-Lapin rauhanyhdistyksen leirillä Enontekiöllä, Ranuan opistolla aurinkokurssilla ja käydä Islannissa kahden ystäväni kanssa. Monet luonto- ja marjaretket yksin, äitini ja ystävieni kanssa nousevat mieleeni.
Ruska-aikana olin kolme viikkoa eräässä tunturihotellissa keittiöllä tiskarina. Oli mahtava ajaa töihin ruskapuita ja -tuntureita ihastellen. Mutta huh, mikä kulttuurishokki oli keittiöllä vastassa aurinkokurssin jälkeen. Keittiömaailma kun on vähän karskimpi paikka. Minulle teki kuitenkin erittäin hyvää tuntea olevani hyödyllinen.
Kesästä voi kertoa niin monella tavalla. Monestihan sitä kerrotaan, mitä on tehnyt. Voisin lopettaa tekstin myös tähän. Mutta kaikkeen edellä kertomaani, kuten myös siihen, mitä jätin kertomatta, sisältyy valtavasti erilaisia tunnetiloja.
Minun kesään ja syksyyn on mahtunut yhteenkuuluvuuden tunnetta, tuen puutetta, tukea, riittämättömyyttä, epävarmuutta, rajan vetoa, jälleennäkemisen iloa ja syvää yhteyttä, yhteydettömyyttä omiin tunteisiin, turhautumista, säätöä, sukurakkautta, keveyttä, naurua, ristiriitaisuutta, taitamattomuutta, kiireettömyyttä, väsymystä, kuulluksi tulemista, vapautta ilmaista omia tunteita, ulkopuolisuuden tunnetta, tyytyväisyyttä, vaikeutta pysähtyä ihmisten äärelle, innostusta, vihaa, tulevaisuudenhuolia, uskovaisten yhteyttä, avun vastaanottoa, rentoutumista, tulevaisuudenuskoa, välittämistä, yksinpärjäämistä, yllätyksellisyyttä, kyvyttömyyttä pyytää apua, rohkeutta kurottautua toisia kohti, levollisuutta ja rauhaa.
Päällimmäiseksi tunteeksi jää kiitollisuus.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys