Minulla oli toissa päivänä tarkoitus työstää viha-tekstiä, jonka aihion olin kirjoittanut jo aikaisemmin. Olin kuitenkin niin vihainen, etten kyennyt istumaan paikoillani. Oli touhuttava. Miten minä edelleenkin suostuin siihen, että rajojani ylitetään ja toimin uhriutuen ja napisin? Vasta kun lopulta pystyin rauhoittumaan, minulle selvisi, että viha oli peittämässä alla olevaa surua siitä, että koin, että minun tunteillani ei ole merkitystä.
Olen saanut käydä matkaa vihan tunteen kanssa. Saako uskovainen tuntea vihaa? Sallinko lähimmäisteni ilmaista vihaa? Uskallanko itse vihastua? Pitääkö tunteita pyytää anteeksi? Enemmän on kysymyksiä kuin vastauksia. Raamattukin tuntee vihan tunteen ja antaa ohjeen: ”Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee.” (Ef. 4:26.)
Kerran istuin seuroissa. Meillä oli ollut ystäväni kanssa vaikeaa. Olin vihainen hänelle hänen toiminnastaan. Puhuja luki Raamatusta kohdan: "Jos joku sanoo: 'Minä rakastan Jumalaa', mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt." (1. Joh 4:20.) Siinä minä istuin kippurassa, ihan solmussa. Jotakin sain tunnoistani soperretuksi toiselle ystävälleni.
Antakaa anteeksi, vaikka teillä olisi moittimisen aihetta, Raamatussa kehotetaan (Kol. 3:13). Huh huh, Jumalan sanan neuvot tuntuvat mahdottomilta elää todeksi. Minä ainakin olen niin vajavainen ihmislapsi, että helposti menee niin sanotusti ”tunteisiin”. Vasta, kun saan käsitellä tunnetasolla tilanteita, sydänkin yhtyy anteeksiantoon. Ehkäpä tuo Raamatun kehotus ei tarkoitakaan sitä, että saman tien pitäisi pystyä antamaan anteeksi. Edellä mainittu raamatunkohta ohjeisti, että asiat sovittaisiin "ennen auringonlaskua".
Joskus olen harhautunut selittämään tekojani kaiken maailman tunneteorioilla, vaikka omatuntoni on kipeänä kolkuttanut. Kokeilin selittää itselleni, että minulla on oikeus tuntea ja toimia näin, mutta rauhaa en saanut. Vasta nöyrtyminen ja evankeliumin vastaanottaminen rauhoitti mieleni.
Toisella saattaa olla herkempi omatunto myös vihan tunteen kanssa, ja toisella se ei kolkuta niin pienestä. Olen oppinut, että minulle on tärkeää olla kuuliainen omalle herkälle omalletunnolleni ja laittaa syntinä pois se, mikä tuntoa painaa. Eivät nämä asiat kovin selkeitä eivätkä helppoja ainakaan minulle ole. Olisi arvokasta keskustella näistä asioista enemmän.
Vihasta nousee helposti mielikuva hallitsemattomasta nyrkit pystyssä heiluvasta henkilöstä. No, se ei olekaan se rakentava keino ilmaista vihaa, mutta vihalla voi kuitenkin olla oma tehtävänsä. Viha kertoo, että asia on tärkeä tai että joku on ylittämässä rajojani. On hyväkin, että ei ole automaattisesti valmis miellyttämään kaikkia kaikessa, mutta siitä nouseekin sitten uusia kysymyksiä: Hylätäänkö minut, jos sanon ei? Rakastetaanko minua, jos en yritäkään enää olla se mukava ja myötäilevä? Raamatussa opetetaan pitämään itsestään kohtuullisesti ja arvostamaan itseään. Ei kai Raamattu kehota meitä siihen, että sallisimme toisten ihmisten käyttää meitä kynnysmattona.
Vihankäsittelyprosessini on osa ammatillisen identiteettini kehittymistä. Alkuun halusin, että asiakkaat pitäisivät minusta aina ja yritin olla heille mahdollisimman ystävällinen. Sisälleni kertyi paljon mustuutta, kun en sanoittanut turhautumistani, vaan pyrin aina olemaan valtavan diplomaattinen. En halunnut ajatella pahaa asiakkaistani, mutta näin alkoi käymään, kun en sanonut heille suoraan heidän virheistään koiravaljakkoajeluilla. Asiakkaat ilmaisivat useinkin pitävänsä minusta, mutta minä tunsin vihaa "toilailevia turistejani" kohtaan.
Erityisesti tänä talvena olen tarpeen tullen saman tien pysäyttänyt valjakot ja sanonut asianomaiselle, miten ei tule toimia. Sitten olen voinut jatkaa ajelua hyvällä mielellä, ja usein turistit ovatkin ottaneet neuvoistani vaarin.
Entä se pelko, pidetäänkö minusta enää, jos olen suorasanainen ja tiukka opas? Ennen taisin olla vähän passiivisaggressiivinen, kun en sanoittanut ajatuksiani ja tunteitani, ja herkemmät asiakkaat varmasti aistivat sen. Itse asiassa luulen, että turistit arvostavat minua entistäkin enemmän nyt, kun olen ”nohevampi”.
Ei tässä valmiiksi tule. Edelleenkin taannun niin työssä kuin vapaa-ajalla. Myös Jeesus kiivastui. Hän kaatoi kauppiaitten pöydät temppelin edustalla. (Matt. 21.) Jeesus osoitti esimerkillään, että hänkään ei sietänyt vääränlaista toimintaa. Raja tuli vastaan ja Jeesus osoitti sen selvästi.
Jumalasta on todettu, että hän vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä. Harvemmin me ihmiset pystymme tuntemaan puhdasta vihan tunnetta ilman turmelusta. Kovin sitä tuntee itsensä vajavaiseksi tässä Jumalan oppikoulussa, mutta luodessaan ihmisen Jumala tiesi, mitä tekoa me olemme. Hän jätti meille ehtymättömän armonlähteen, josta saamme ammentaa juuri niin paljon raikasta armonvettä kuin tarvitsemme.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys