Har­va ai­he ai­heut­taa yh­tä pal­jon tun­tei­ta van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den pii­ris­sä kuin hoi­to­ko­kouk­set. Jo­kai­nen liik­keen pii­ris­sä vart­tu­nut on kuul­lut sa­nan jos­kus – ja roh­ke­nen väit­tää, et­tä useim­mi­ten ne­ga­tii­vi­ses­sa mer­ki­tyk­ses­sä. Kuin­ka moni kui­ten­kaan tie­tää tar­kem­min, mitä tuo kä­si­te pi­tää si­säl­lään? Tie­dät­kö esi­mer­kik­si sen, mik­si hoi­to­ko­kouk­sia alet­tiin ai­ka­naan pi­tää? Minä en ai­na­kaan tien­nyt en­nen ke­sää 2017, jol­loin pää­sin kes­kus­te­le­maan ai­hees­ta usei­den ta­pah­tu­mis­sa mu­ka­na ol­lei­den ih­mis­ten kans­sa.

Näi­tä kes­kus­te­lui­ta kä­vin eri­tyis­laa­tui­sen ke­sä­työ­ni kaut­ta. Mi­nul­la oli kun­nia ol­la mu­ka­na SRK:n juu­ri val­mis­tu­neen his­to­ri­an­tut­ki­muk­sen ai­neis­ton­ke­ruu­työs­sä. Työ­hö­ni kuu­lui teh­dä tut­ki­mus­haas­tat­te­lui­ta hen­ki­löis­tä, jot­ka oli­vat 1960–1970-lu­vuil­la ol­leet SRK:lla töis­sä tai muu­toin mu­ka­na vai­kut­ta­mas­sa. Sun­nun­tai­na 28.10. jul­kais­tu tut­ki­mus kä­sit­te­lee edel­lä mai­nit­tua ai­kaa ja on ni­mel­tään osu­va: Myrs­ky­jen kes­kel­lä – Suo­men Rau­ha­nyh­dis­tys­ten Kes­ku­syh­dis­tyk­sen his­to­ria 3. Sana myrs­ky ku­vaa hy­vin sekä van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den si­säis­tä ti­laa noi­hin ai­koi­hin et­tä suo­ma­lais­ta yh­teis­kun­taa laa­jem­min.

Tuo­na ai­ka­na Suo­mi muut­tui pe­ruut­ta­mat­to­mal­la ta­val­la. Van­ha maa­ta­lou­syh­teis­kun­ta sai väis­tyä. Ih­mi­set muut­ti­vat mas­soit­tain kau­pun­kei­hin ja Ruot­siin. Ta­lot ja ti­lat tyh­je­ni­vät, pel­to­ja lai­tet­tiin pa­ket­tiin. Pu­hu­taan suu­res­ta ra­ken­ne­muu­tok­ses­ta. Yh­teis­kun­ta muut­tui myös ar­voil­taan. Va­sem­mis­to­aa­te eli nou­su­kaut­taan. Po­pu­lis­mi SMP:n muo­dos­sa he­rä­si eloon. Yh­teis­kun­nan maal­lis­tu­es­sa myös kris­til­li­set ar­vot me­net­ti­vät mer­ki­tys­tään. Neu­vo­lois­sa aloi­tet­tiin eh­käi­sy­neu­von­ta, ja kes­ki­o­lut saa­pui kaup­poi­hin. Po­pu­laa­ri­kult­tuu­ri, ku­ten te­le­vi­sio, elo­ku­vat ja viih­de­mu­siik­ki löi­vät läpi to­den te­ol­la, kun ih­mis­ten va­ral­li­suus ja va­paa-ajan viet­to li­sään­tyi­vät. Suo­mi ei ole kos­kaan muut­tu­nut yh­tä pal­jon yh­tä ly­hy­es­sä ajas­sa.

Nämä suu­ret muu­tok­set ei­vät voi­neet ol­la nä­ky­mät­tä myös van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­des­sa. Tuli tar­ve mää­ri­tel­lä us­ko­vais­ten suh­tau­tu­mis­ta uu­siin asi­oi­hin. Sa­mal­la he­rä­si myös huo­li sii­tä, et­tä mo­nien elä­män­ta­vat ja ar­vot oli­vat maal­lis­tu­neet muun yh­teis­kun­nan mu­ka­na. Sain kuul­la useis­sa haas­tat­te­luis­sa, mi­ten rau­ha­nyh­dis­tyk­sis­sä ym­pä­ri Suo­men ih­mi­sil­lä oli suu­ri tar­ve kes­kus­tel­la asi­ois­ta.

Seu­ra­kun­tail­lat, jois­sa pää­pai­no oli yh­tei­ses­sä kes­kus­te­lus­sa, oli­vat yhä ylei­sem­piä. Kes­kus­te­lut ko­et­tiin vält­tä­mät­tö­mik­si, mut­ta var­sin­kin 1970-lu­vun lo­pul­la ta­pah­tui pal­jon vir­hei­tä ja yli­lyön­te­jä. Mo­net jou­tui­vat ko­ke­maan vää­ryyt­tä. Nyt jul­kais­tu tut­ki­mus avaa myös näi­tä ta­pah­tu­mia laa­jas­ti, jo­ten en kom­men­toi nii­tä täs­sä enem­pää.

Haas­tat­te­lu­työ­tä sen si­jaan kom­men­toin, sil­lä se oli ai­ka­moi­nen op­pi­kou­lu. Ei ol­lut help­poa men­nä ih­mis­ten ko­tei­hin ja esit­tää ky­sy­myk­siä muun mu­as­sa 1970-lu­vun hoi­to­ko­kouk­siin liit­ty­en. Kä­vim­me mo­nien kans­sa läpi erit­täin herk­kiä asi­oi­ta. Joi­den­kin haas­ta­tel­ta­vien luo­na vie­rai­lin use­am­man ker­ran. Ky­se­lin ja kuun­te­lin. Tun­nit nau­hu­ris­sa seu­ra­si­vat tois­taan. Vä­lil­lä kah­vit­te­lim­me ja jat­koim­me kes­kus­te­lua. Toi­mis­tol­la kir­joi­tin haas­tat­te­lut au­ki ja opis­ke­lin asi­oi­ta. Sy­ven­nyin, mie­tin ja haas­tat­te­lin.

Työ oli haas­ta­vaa, mut­ta myös hy­vin mie­len­kiin­tois­ta. Kaik­kea en ym­mär­tä­nyt, ja jot­kut asi­at näyt­ti­vät kä­sit­tä­mät­tö­mil­tä, jot­kut ris­ti­rii­tai­sil­ta. Ei aut­ta­nut, vaik­ka tie­sin tä­män ole­van tyy­pil­lis­tä muis­ti­tie­dol­le, jos­sa jo­kai­nen haas­ta­tel­ta­va tul­kit­see men­nei­tä omas­ta ko­ke­muk­ses­taan kä­sin. Vä­lil­lä kuu­le­ma­ni asi­at ai­heut­ti­vat ah­dis­tus­ta.

Koin, et­tä työ pa­kot­ti mi­nut koh­taa­maan oman us­ko­ni pe­rus­tuk­set. Ym­mär­sin, et­tä tut­ki­mus­ta teh­des­sä­ni­kin mi­nun täy­tyy ol­la sel­vil­lä sii­tä, mi­hin us­kon ja mi­ten. Nämä kä­si­tyk­set taas täy­tyy säi­lyt­tää eril­lään kai­kis­ta niis­tä ta­pah­tu­mis­ta, joi­ta haas­tat­te­luis­sa kä­sit­te­lim­me. Ym­mär­sin, et­tä mi­nun ei oli­si mi­tään miel­tä ah­dis­tua asi­ois­ta, jot­ka oli­vat ta­pah­tu­neet vuo­si­kym­me­niä sit­ten. Ajat­te­lin, et­tä ih­mis­ten puut­teel­li­suus ja myrs­ky­ä­vät ajat men­nei­syy­des­sä ei­vät saa tul­la us­ko­mi­sen es­teek­si tänä päi­vä­nä. Saa­tu­a­ni nämä asi­at pääs­sä­ni jär­jes­tyk­seen jat­koin työ­tä kuin uu­te­na mie­he­nä.

Huo­ma­sin myös sen, et­tä kris­til­li­syy­tem­me vai­kei­siin asi­oi­hin tu­tus­tu­mi­nen on eh­dot­to­mas­ti hy­väk­si. Ne ovat opik­si ja opas­tuk­sek­si. Luu­lo vaih­tuu tie­dok­si. Han­ka­lis­ta ai­heis­ta kes­kus­te­lu muut­tuu hel­pom­mak­si. Sa­mal­la voi ai­na tar­kas­tel­la sitä, mikä on oman us­ko­ni pe­rus­tus ja min­kä ta­kia olen us­ko­mas­sa.