Matias Lahti
Lenkeillä ja marjareissuilla kuljen paljon pikkuteitä. Viihdyn niillä ja nautin vuoden kiertokulun seuraamisesta pientareiden kasvustoissa. Toisinaan tieura kulkee kiusallisesti jonkun pihapiirin läpi. Joskus otan tukevan etukenon ja kipaisen eteenpäin mahdollisimman ripeästi, joskus kierrän rakennukset metsän tai peltojen kautta.
Pihojen läpi kulkevat tieurat noudattavat vanhoja reittejä. Ennen oli tavallista, että tiet pyyhkivät rakennusten seiniä, joko pihapiirin sisä- tai ulkopuolelta. Teillä kulkijat ja pihapiirien asukkaat tunsivat usein toisensa, ja tieliikenteen seuraaminen toi vaihtelua elämään. Kulkijat saattoivat ohikulkumatkalla piipahtaa taloissa vaihtamassa kuulumisia. Arkiaskareita voitiin jatkaa vieraidenkin paikalla ollen tai yhtä hyvin niistä sopi pitää pieni tauko kahvikupin äärellä. Tapoihin kuului, että tuntematonkin kulkija sai katon päänsä päälle yön seuduksi. Kotirauhan käsite ymmärrettiin eri tavalla kuin nykyisin. Talot ja pihapiirit eivät olleet luonteeltaan suljettuja yksiköitä vaan avoimia, hengittäviä elämänpiirejä, joiden rajat eivät olleet niin tarkkaan jäsentyneitä.
Teiden siirtymiseen kauemmas asumuksista on monta syytä, joista tärkeimpiä lienevät ajonopeuksien kasvu ja meluhaittojen lisääntyminen. Samalla kehitys kuvaa ihmisten elämien yksityistymistä. Moni kokee voimakasta tarvetta ”asua rauhassa”, ja ajatus ihmisistä kulkemassa kodin ikkunan alta tuntuu epämiellyttävältä. Ajatuskin kaavoittamisesta niin, että tiet kulkisivat pihojen läpi, on mahdoton. Kärjistäen voisi sanoa, että ennen tiet kulkivat ihmisten luokse, nyt ne menevät ohi.
Spontaanit kyläilyt ovat suurelta osin historiaa. Kyläteiden varsilla koettu sosiaalisuus on korvautunut tiedon valtateillä, jotka kulkevat älylaitteesta toiseen. Voidaan väittää, että teknologia on lisännyt sosiaalisuutta, mutta arkikokemus kertoo toista. Yhtälö on erikoinen: samalla kun kyläilyyn ei tunnu olevan aikaa ja naapurit tuskin tuntevat toisiaan, saatamme viettää päivässä tuntikausia seuraten puhelimesta toistemme elämiä.
Puhelimen selailuun ei sisälly velvoitetta kenties kuluttavaksi koetusta kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta. Sosiaalisen median alustat tarjoavat kuitenkin nähtäväksemme ihmisistä ja elämästä vain kapean siivun. Kasvokkaisten kohtaamisten vaihtuminen sosiaalisen median ”sosiaalisuuteen” on sukua monipuolisten metsien köyhtymiselle puupelloiksi ja polveilevien kyläteiden vaihtumiselle aneemisiin valtateihin.
Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä mielettömämmältä se näyttää. Haluammeko vapaaehtoisesti vaihtaa aidon, monipuolisen sosiaalisen elämän sen yhteen, usein vääristyneeseen heijastuspintaan? On tunnustettava, että älypuhelin on meitä älykkäämpi. Siksi meidän kannattaa olla sitä viisaampia ja rajoittaa sen käyttöä – tarvittaessa mekaanisesti.
Meidän ohitsemme kulkeva tie menee parin metrin päästä saunan nurkalta. Jos kuljet ohi, poikkea pihaan. Jutellaan!
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys