Matias Lahti
Yksi Kalevalan tarinoista on kertomus sammosta. Sampo oli seppä Ilmarisen takoma ihmekone, joka jauhoi omistajalleen kultaa, viljaa ja suolaa. Kulta merkitsi maksukykyä, vilja leipää ja suola kykyä säilöä ruokaa. Sampo oli siis aikansa toiveiden täydellinen ruumiillistuma.
Myytin loppujaksossa Väinämöinen, seppä Ilmarinen ja Lemminkäinen ryöstävät sammon Pohjolasta. Louhi, Pohjolan emäntä, lähtee ajamaan heitä takaa. Sammon herruudesta käydään kamppailu, jonka tuoksinassa se putoaa mereen ja hajoaa sirpaleiksi. Väinämöinen ja Louhi kokevat molemmat katkeran tappion joutuessaan toteamaan haaveidensa uponneen aaltoihin.
Muiden mytologioiden tavoin Kalevala tarjoaa mahdollisuuden tulkintoihin, jotka heijastelevat ihmismielen ja elämän lukemattomia ilmiöitä ja vivahteita. Myös tarinaa sammosta voidaan tulkita symbolisesti siten, että sampo kuvaa idealisaation ruumiillistumaa, joka symboloi ihmisen epärealistisia toiveita ja odotuksia.
Ihmisen normaaliin psyykkiseen kehitykseen kuuluu idealisaatio. Varsinkin lapsuus- ja nuoruusvuosina on tärkeää löytää ihmisiä, joita voi katsoa ylöspäin. Idealisaatio on kehittymisen palveluksessa: kun ihailu muuttuu tavoitteiksi ja tavoitteet ponnisteluksi, on tuloksena kehittyminen.
Se, mikä ei ole totta, tuhoutuu usein realiteettien puristuksessa. Sampo oli liian täydellinen voidakseen kestää todellisuutta, ja niinpä sen oli hajottava. Tämän tuleekin olla idealisaatioiden kohtalo. Jos idealisaatio ei hajoa, kehitys jää paikalleen.
Parhaassa tapauksessa idealisaatio purkautuu vähitellen. Ensin lapsi huomaa, ettei oma isä sittenkään ole maailman vahvin. Ajan kuluessa ehkä selviää, että isän voimat jäävätkin reilusti keskitason alapuolelle. Voimakkaan isän hahmo on tällöin tehnyt työnsä, ja lapselle kehittyy uusia idealisaatioita. Isästäkin voi löytyä muuta ihailtavaa, jota kohti pyrkiä.
Sammon upottua ja hajottua Kalevala kertoo kahdenlaisesta tavasta kokea tapahtunut. Louhi näkee pelkän tappion:
"Läksi itkien kotihin, polotellen pohjosehen.
Ei saanut sanottavata koko sammosta kotihin;
– –
Siit' on polo Pohjolassa, elo leivätöin Lapissa."
Väinämöinen sen sijaan pystyi näkemään sammon sirpaleissakin kasvun siemenen:
"Hän tuosta toki ihastui. Sanan virkkoi, noin nimesi:
'Tuost' on siemenen sikiö, alku onnen ainiaisen,
tuosta kyntö, tuosta kylvö, tuosta kasvu kaikenlainen!'”
Toisin kuin Raamattu, Kalevala ei ole uskon oppikirja. Mielen liikkeillä on kuitenkin yhtäläisyytensä kaikissa ihmiselämän ulottuvuuksissa, ja usko ja mieli liittyvät monin sitein toisiinsa. Siksi ajattelutapojen tutkiminen ja ymmärtäminen voi olla hyödyllistä, kun usko on koetuksella. Sotkemme myös helposti uskon kysymykset muihin mieltä polttaviin asioihin. ”Uskon hätä" voikin olla mielen hätää – ja joskus myös toisinpäin.
Toisinaan, kun joku on menettänyt uskonsa, olen ollut näkevinäni taustalla idealisaation romahtamisen. Jos on mielessään idealisoinut yksittäiset ihmiset epäterveellä tavalla ja heidän elämästään on käynyt ilmi pahoja asioita, ristiriita on voinut käydä kestämättömäksi. Idealisaation rikkouduttua sirpaleille ei ole enää löytynyt käyttöä. Kriisin myötä Jeesuskin on saattanut pelkistyä puuseppä Joosefin pojaksi.
Terveen hengellisyyden yksi tunnuspiirre on, että se ei ole ihmiskeskeistä. Tapahtumat ihmisten elämässä ja välillä eivät todista mitään Jumalan valtakunnasta eikä Jumalasta. On yksi idealisaation kohde, joka ei petä: Jeesus Kristus.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys