Matias Lahti
Kasvien siemenet ovat talvella lepotilassa. Hangen alla uinuessaan ne ovat näennäisesti kuolleita, mutta kevään tultua siemenet heräävät eloon ja niistä alkaa versoa elämä. Kohta kasvit tuottavat jo uusia siemeniä, joiden myötä elämä jatkuu.
Kaikkien eliölajien pyrkimyksenä on suvun jatkaminen eli oman perimän siirtäminen eteenpäin uusille sukupolville. Suku jatkuu kullekin lajille ominaisen prosessin kautta. Yhteistä kaikille lajeille on, että elämän jatkuminen edellyttää aina aiempaa elämää. Elinvoimaista siementä ei voida rakentaa tyhjästä.
Monista eliölajeista tiedetään hyvin, miten ne jatkavat sukuaan. Samoin tiedetään, mistä niiden siemenet, itiöt tai muut lisääntymiseen tarkoitetut osaset koostuvat. Siemenen sisällä on alkio, jossa on aihiot uuden kasvin juurille, lehdille ja versolle. Yhtä ei kuitenkaan tiedetä: sitä, mistä siemen viime kädessä saa elämän voiman. Se on mysteeri, elämän ihme, joka on yksi suurista ja ratkaisemattomista kysymyksistä.
Kylväjävertauksessa Jeesus vertaa Jumalan sanaa osuvasti siemeneen. Kuten kasvien siemeniin, myös Jumalan sanaan kätkeytyy mystisellä tavalla elämän voima. Sopivaan maahan – ihmissydämeen – pudotessaan se voi lähteä kasvamaan ja tuottaa hedelmää. Eri syistä siemen ei kuitenkaan aina aktivoidu, vaan jää lepotilaan. Vika ei tällöinkään ole siemenessä; se on aina sama.
Kasvin siemen voi olla lepotilassa vuosia, joskus jopa vuosikymmeniä. Vaihtuvista luonnonilmiöistä, kuivuudesta, kuumuudesta ja kylmyydestä huolimatta siemenen elinvoima säilyy, ja sopivien olosuhteiden osuessa kohdalle tapahtuu yhtäkkiä kasvun ihme: siemen aktivoituu ja alkaa versoa. Samoin on Jumalan sanan laita: tapahtuipa sen ympärillä mitä hyvänsä, se säilyttää voimansa ja elävyytensä. Kivisenkin ihmissydämen sopukoihin voi tarrautua Jumalan sanan siemen, joka joskus myöhemmin puhkeaa kasvuun.
Myös Paavali tarttuu siemeneen vertauskuvana selittäessään ruumiin ylösnousemuksen salaisuutta. Kun kylvetty siemen lähtee itämään, siitä kasvaa uusi kasvi, jolloin alkuperäinen siemen häviää: ”Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole.” Samalla tavalla ihmisen ajallinen ruumis häviää kuoleman jälkeen, mutta siitä kasvaa uusi ruumis: ”Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis.” (1. Kor. 15:36, 44.)
Hautajaisissa koen usein Jumalan sanan voiman erityisellä tavalla. Kuoleman todellisuus avaa hetkeksi näköalan siihen, miten lyhyt ja hauras ihmiselämä on ja mikä elämässä viime kädessä on tärkeää. Arkun äärellä luetut raamatunkohdat tuntuvat yhtä aikaa ikiaikaisilta ja tuoreilta. Kun vajavaiset ihmiset kylvävät toisen vajavaisen ihmisen ruumiin maan poveen, Jumalan sanan lupaus on lohdullinen: ”Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa.” (1. Kor. 15:43.) Ylösnousemuksen aamuna kasvun ihme toteutuu viimeisen kerran.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys