Olin leirillä. Nelisenkymmentä eri-ikäistä ja erilaisissa elämäntilanteissa elävää naista oli kokoontunut viikonlopuksi leirikeskukseen omannäköinen elämä -teeman ympärille keskustelemaan ja virkistäytymään.
Mikä minua on auttanut kestämään paineita? Mikä on minun elämäntyylini? Mikä minulle on tärkeää? Siinä kysymyksiä, joihin yritin leiriohjaajien jakamassa pienryhmässä löytää omakohtaisia vastauksia. Viiden minuutin ajan peilasin mielessäni omaa elämääni ja piirsin mielikuvaa, miltä minunnäköinen elämä näyttää.
Pohdinnan jälkeen itse kukin ryhmän jäsen avasi elämänsä polkuja, valoja ja varjoja, joita matkan varrella oli kokenut. Usealla oli pysyvä rinnalla kulkija, oma aviopuoliso ja lapset. Sitten oli minun kanssani niitä, jotka ovat tehneet valintojaan ja rakentaneet omannäköistä elämäänsä itsenäisesti, ilman puolisoa ja lapsia. Keskustelussa eteeni avautui ja piirtyi kuusi hyvin erinäköistä, eri vaiheista ja kiemuraisistakin poluista koostunutta elämäntarinaa. Myönteinen elämänasenne ja hurtti huumorikin kuulosti auttaneen monen arkea ja selviytymistä elämän karikoista.
Lapsuuskodistani minuun lienee tarttunut ”eteenpäin elävän mieli” -asenne ja luottamus, että asioilla on taipumus järjestyä, kun yrittää ja sinnittelee. Kiireisiin ja hektisiin työvuosiini sisältyi aikanaan monenlaisia haasteita, jatkuvia muutospaineita ja vaikeitakin asioita. Esimiehenä kysymysten kanssa olin aika ajoin totaalisesti yksin ja solmussa. Näissä tilanteissa selviytymistä helpotti positiivisuus ja luottamus, että kyllä asioihin ratkaisu löytyy, kunhan ei hätäile. Kokemukseni on, että myönteinen elämänasenne on ollut kaikissa elämänvaiheissani tärkeä voimavara. Se on auttanut jaksamaan ja antanut toivon näköaloja silloinkin, kun elämässäni on ollut murhetta ja huolta.
Ystävät ja läheiset ovat olleet ja ovat yhä elämäni tukipilareita. Olen viime päivinä saanut kokea useita tähtihetkiä. Tuttavaperheen äiti viestitti keskellä päivää: ”Oletko kotona? Pientä tuuletusta pää kaipaa.” ”Tervetuloa”, vastasin. Yhteinen kahvihetki keskusteluineen virkisti ja avasi kummankin tietä eteenpäin. Joitakin päiviä sitten vietin iltaa kahden ystäväpariskunnan kanssa. Keskustellessamme koin, että meillä on jotain yhteistä, minä yksineläjä, he lapsettomia perhekeskeisen yhteisön keskellä. Tällaiset kohtaamiset avartavat näkemään elämää hiukan laajemmin.
Naisten yhteinen viikonloppuleiri oli minulle rikas kokemus. Vaikka jokaisella leiriläisellä oli omat elämänvaiheensa ja omat tarinansa, meitä kaikkia yhdisti sama omakohtainen usko ja luottamus Jumalan johdatukseen. Ei ole sattumaa, että minä asun yksin, juuri tällä paikkakunnalla ja että elämääni ovat kuuluneet juuri nämä vaiheet.
Kiitollisena elämän lahjasta ja tästä leirikokemuksesta palasin kotiini. Elämään juuri minunnäköistä elämääni.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys