Näin mi­nul­ta on usein jou­lun al­la ky­syt­ty, var­sin­kin sen jäl­keen, kun van­hem­pa­ni oli­vat siir­ty­neet iki­jou­luun. Mi­ten mi­nun, si­sa­rus­par­ven ai­no­an per­heet­tö­män jou­lu su­juu?

Ky­sy­mys ei ole tun­tu­nut mi­nus­ta vai­ke­al­ta, päin­vas­toin jopa hy­väl­tä. Ky­sy­jä tai­taa ol­la ai­dos­ti kiin­nos­tu­nut jou­lun­vie­tos­ta­ni, olen aja­tel­lut. Vas­tauk­ses­sa­ni on ol­lut kui­ten­kin lie­vää to­dis­te­le­mi­sen ma­kua. Ei kai ky­sy­jä luu­le, et­tä per­heet­tö­män jou­lu oli­si jo­ten­kin sää­lit­tä­vä.

– Odo­tan, et­tä saan jou­lu­na hil­jen­tyä ja rau­hoit­tua syk­syn työ­ru­pe­a­man jäl­keen, vas­ta­sin vii­mek­si ky­sy­jäl­le.

Jou­lu­na­lu­sai­ka kou­lus­sa oli hek­tis­tä ja kii­reis­tä. Moni asia piti saa­da pää­tök­seen en­nen lu­ku­vuo­den lop­pua. Vie­lä­kin muis­tan sen hel­po­tuk­sen tun­teen, kun jou­lu­juh­la oli päät­ty­nyt, to­dis­tuk­set ja­et­tu, vii­mei­nen kou­lu­bus­si pois­tu­nut pi­has­ta ja hen­ki­lö­kun­ta läh­te­nyt hy­vää jou­lua toi­vo­tel­len lo­mil­le. Jou­luun oli pari kol­me päi­vää. Nyt oli­si mi­nun jou­lu­val­mis­te­lu­je­ni ai­ka.

– Aat­toa vie­tän sis­ko­ni per­hees­sä, li­sä­sin.

Las­ten oh­jel­mat jou­lu­e­van­ke­liu­mei­neen, jou­lu­a­te­ria ja jou­lu­pu­kin vie­rai­lu kuu­lui­vat il­lan oh­jel­maan. Jou­lun tun­nel­ma val­ta­si sil­loin vii­meis­tään mi­nut­kin.

Elä­mää­ni on eh­ti­nyt si­säl­tyä lu­kui­sia eri­lai­sia jou­lu­aat­to­ja. Jou­lu­a­te­ri­al­la is­tu­jat ovat vaih­tu­neet, moni on pois­sa, ja uu­sia on tul­lut ti­lal­le. Mut­ta jou­lu­e­van­ke­liu­min sa­nat kos­ket­ta­vat sa­mal­la ta­val­la. ”Teil­le on tänä päi­vä­nä syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja, joka on Kris­tus Her­ra.”

Pa­la­tes­sa­ni aat­toil­ta­na per­he­jou­lus­ta kä­vin kynt­ti­löi­den va­lai­se­mal­la hau­taus­maal­la. Nä­ky­mä oli kau­nis ja her­kis­tä­vä. Py­säh­dyin lä­heis­ten hau­dal­la. Kii­tin hil­jaa sii­tä, et­tä he ovat ol­leet osa elä­mää­ni. Oli hyvä tul­la ko­tiin, ava­ta lah­ja­pa­ke­tit ja hil­jen­tyä kuun­te­le­maan ra­di­on jou­luoh­jel­mia. Ja aloit­taa sen it­sel­le­ni lah­jak­si os­ta­ma­ni uu­tuus­kir­jan lu­ke­mi­nen. Oli jou­lu­yön rau­ha ja hil­jai­suus.

– Jou­luil­lan pe­rin­tei­sii­ni kuu­luu vie­rai­lu iäk­kään eno­ni luo­na, ker­roin edel­leen ky­sy­jäl­le.

Su­kum­me van­him­man ta­ri­nat ja muis­te­lut lap­suu­te­ni ko­ti­ky­län elä­mäs­tä ja ih­mi­sis­tä ovat osa mi­nun­kin men­nei­syyt­tä­ni. Olen kii­tol­li­nen su­vus­ta, ys­tä­vis­tä ja elä­män­lah­jas­ta.

Koen, et­tä sy­dä­men us­ko an­taa to­del­li­sen jou­lu­rau­han ja avaa jou­lu­yön ta­pah­tu­mien mer­ki­tyk­sen. Us­ko tuo elä­mää­ni le­vol­li­suut­ta. Uu­den vuo­den al­ka­es­sa voin luot­taa Ju­ma­lan tur­val­li­seen joh­da­tuk­seen.