”Mitä sinulle kuuluu?” kysyn usein, kun tapaan tuttavani pitkästä aikaa. Näin kysytään myös minulta. ”No, ei mitään ihmeempää”, vastaan useimmiten. Joskus kuitenkin haluaisin kertoa, mikä minua askarruttaa tai millaisia huolia minulla tai mitä mukavaa minulle on tapahtunut. Oletan, että kysymys on vain muodollinen. Tai tuskin kysyjä on kiinnostunut minun asioistani. Kunhan jotain kysyy kohteliaisuudesta.
Mutta olen kiitollinen näistä kysyjistä. Niistä lukuisista ystävistä, jotka kuuntelevat ja haluavat myötäelää myös minun elämääni. He haluavat jakaa ilojani, huoliani ja murheitani. Aina ei tarvita edes sanoja. Jo ystävällinen hymy ja katse voimaannuttaa ja kirkastaa päiväni.
Olin eräässä luottamustoimeeni liittyvässä koulutustilaisuudessa. Kouluttaja tiivisti ihmisten väliseen kanssakäymiseen hyvin sopivan ohjeen: kysy – kuuntele – kuule. Jäin miettimään osuvaa kolmen sanan yhdistelmää. Kyllähän minä kysyn ja kuuntelenkin. Mutta kuulenko minä? Onko minulla aikaa kuulla ja tahtoa ymmärtää toista niin, että hän kokee todella tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi.
Olin matkalla. Meitä oli kolmisenkymmentä erilaista, eri-ikäistä ja erilaisissa elämäntilanteissa elävää aikuista. Yhteisissä kokoontumisissa keskustelimme erään kerran toisen ihmisen kohtaamisesta ja huomioimisesta. Mieleeni jäi erään nuoren äidin puheenvuoro, jonka mukaan hänestä oli jotenkin helpompi huomata ja kohdata lähimmäinen, jolla ei niin sanotusti mene hyvin. Ajattelin, että onpa ihana, että on tällaisia ihmisiä. Useimmiten lienee niin, että mielellään huomioimme ihmisen, joka menestyy, näkyy ja kuuluu.
Aikamme korostaa yksilöllisyyttä ja arvostaa ihmistä, joka on vahva ja pärjää omillaan. Mutta olisi tärkeää huomata, että moni voi huonosti, syrjäytyy tai kokee inhimillistä kärsimystä. Erityisesti vaikeassa tilanteessa oleva lähimmäinen kaipaa rinnalla kulkijaa, joka kysyy, kuuntelee ja ennen kaikkea kuulee, ymmärtää ja tukee.
Raamatun sanat (Gal. 6:2), ”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain”, antavat kultaisen ohjeen kanssakäymiseemme. Kunpa meiltä itse kultakin löytyisi kuulevia korvia ja herkkyyttä vaistota lähimmäisen huolet ja avun tarve – ja kunpa lähellämme olisi ihmisiä, joilta voimme pyytää tukea.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys