Viime kesänä, Vaasan suviseurojen päätyttyä, sain toivottaa seuravieraat tervetulleiksi tulevana kesänä Tornioon, jos Jumala suo. Samoin ovat aiemmatkin järjestäjät kukin vuorollaan toivottaneet, ja järjestelyiden edetessä tämä on tullut aina vain konkreettisemmaksi. Samalla voi nähdä ja kokea, kuinka organisaatio kasvaa ja kehittyy. Näkee, kuinka monenlaiset lahjat Taivaan Isä on antanut alueen Jumalan lapsille ja kuinka he haluavat aidosti tuoda ”leiviskänsä vaihdatuspöydälle”.
Suviseuraorganisaatiota alettiin koota noin kaksi vuotta sitten. Jo tätä ennen suviseuratyötä oli tehty vuosia, lähinnä sopivan alueen löytämiseksi ja järjestämisluvan saamiseksi SRK:lta. Noin vuosi sitten meillä oli toimikuntiinkin jäsenet kutsuttuina ja rakensimme vastuuhenkilöorganisaatiota. Organisoituminen oli ihan oma prosessinsa, jossa halusimme mennä työtehtävä edellä kutsumaan sisaria ja veljiä mukaan. Suviseuratyössä saa kokea hyvin läheltä, kuinka Pyhä Henki vaikuttaa uskovaisissa halun ja ilon tehdä työtä. Saa myös kokea Jumalan lasten välistä rakkautta ja iloa.
Ensimmäisessä päätoimikunnan kokouksessa kerroimme kukin omia ajatuksiamme tästä tehtävästä ja työn tavoitteista. Minulle mieleen jäi erityisesti yksi: ”Saisimmepa järjestettyä sellaiset suviseurat, että seuravieraiden ei järjestelyiden suhteen tarvitsisi kovin pahoittaa mieltään.”
Ensimmäinen Tornion suviseurojen päätoimikunnan kokous pidettiin 29. huhtikuuta 2014.
Olen saanut seurata kahdet suviseurat, Pyhäjoella ja Vaasassa. Molemmissa järjestelyt toimivat hyvin. Toiveenamme Tornion suviseurojen järjestelyissä onkin, että saisimme viettää tavalliset ja turvalliset suviseurat, joissa kaikuisi tuttu Jumalan sanan saarna.
Olemme hallinnon työryhmänä halunneet rohkaista toimikuntia kehittämään oman alueensa toimintoja, jos he näkevät siihen tarvetta. Kehitystyön tavoitteena tulee olla seuravieraiden parempi palvelu kustannuksia lisäämättä, turvallisuuden parantaminen sekä rakentamisen ja seurojenaikaisen työvoimatarpeen vähentäminen tai kustannusten pienentäminen. Osa hankkeista on yli organisaatioiden ulottuvia, kuten keskusmaston korvaaminen erilaisella kaiutinratkaisulla. Vaasassa tätä jo kokeiltiin hyvin tuloksin, ja Torniosta saattaa tuttu maamerkki, kaiutinmasto, puuttua. Vaikka ulkonaisissa järjestelyissä tulisikin muutosta, on tärkeintä, että seurojen sisältö säilyy muuttumattomana.
Viime kesänä Tornion suviseuraorganisaatiolla oli Vaasan suviseuroissa purkuvastuu. Purkamista varten rakensimme oman purkuorganisaation. Purkutyössä olimme omalta osaltamme viemässä eteenpäin kahta kehitystehtävää: työturvallisuus ja logistiikka. Molemmissa otettiin taas askeleita eteenpäin.
Purkaminen onnistui kokonaisuudessaan loistavasti. Purkajien keskuudessa vallitsi mukava, huumorintajuinen ja rauhallinen ilmapiiri. Oli yksi kesän kohokohdista olla työssä mukana. Purkutalkoisiin oli jäänyt riittävästi väkeä kaikista järjestelyvastuussa olevista rauhanyhdistyksistä. Kiitokset purkuorganisaatiolle hyvästä suunnittelusta ja toteutuksesta sekä kaikille purkajille ja ennen kaikkea kotijoukoille, jotka mahdollistitte osallistumisen!
Vaasan suviseurojen purku loppusuoralla. Työn onnistuminen näkyi myös päätoimikunnan puheenjohtajan Jukka Hietamäen (oik.), varapuheenjohtajan Timo Huhtalan (vas.) ja opastetoimikunnan pujeenjohtajan Mika Majurin ilmeistä.
Vaasan suviseurojen purku loppusuoralla. Työn onnistuminen näkyi myös
päätoimikunnan puheenjohtajan Jukka Hietamäen (oik.), varapuheenjohtajan
Timo Huhtalan (vas.) ja opastetoimikunnan pujeenjohtajan Mika Majurin ilmeistä.
Aikaisemmilta järjestäjiltä kuulleena ja tähänastisten kokemusteni perusteella voin todeta: ”Vaikka työtä on paljon ja se vie aikaa, niin kuitenkin se antaa enemmän kuin ottaa.” Jatkamme työtä nöyrällä ja hyvällä mielellä Jumalan voimaan ja armoon luottaen.
Jukka Hietamäki
Tornion suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja
Kuvat: Suviseuratiedotus
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys