On ihmeellistä, miten vuosi toisensa jälkeen suviseurakaupunki kohoaa korkeuksiinsa, ja jo muutaman päivän kuluttua siitä ei ole jäljellä juuri muuta kuin tamppautuneet pellot.
Suviseurat järjestetään talkoovoimin. Meidän perheessä talkoita pidetään itsestäänselvyytenä. Sinne menevät kaikki ”kynnelle kykenevät”. Kaikenikäisille on työtä, ja on mukava tehdä yhdessä hommia ja tutustua uusiin ihmisiin. Talkoista jää myös mahtavia muistoja. Talkoopaikalle kohoaa siltoja, tehdään uusia teitä, puita kaadetaan, ojanpenkereitä raivataan, risuja kannetaan kasoihin ja kaikenlaista muuta.
Eräs talkoopäivä tiivistettynä meni kutakuinkin näin: Iskä pömmyytti meidät aamulla ylös. Nappasimme vähän aamupalaa ja lähdimme kohti suviseura-aluetta. Matkalla kävimme hakemassa kaupasta kaikille työkäsineet ja limpparia.
Työnjaossa meidän ja muutamien muiden hommaksi tuli siistiä läheinen kanava. Iskä raivasi puut ja risut, ja me muut kannoimme ne kasoihin. Välissä pidettiin juomatauko, ja taas jatkettiin.
Pienimpiä näytti kiinnostavan enemmän autossa oleva suklaalevy kuin risujen kanto. Siinä pellon laidalla makoilivat ja kannustivat tekemään nopeampaa. Taisinpa kuulla pari itse tekaistua värssyäkin. Puolenpäivän aikoihin kävimme syömässä talkooruokalassa. Iltapäivällä tehtiin vielä pari tuntia, ja sitten alkoi tulla valmista.
Suviseurojen järjestely on valtavan suuri työ, ja ajattelen, että jos voin itse tehdä jotakin sen eteen, teen sen mielelläni. Keittiöryhmässäni saan olla talkooruokalassa laittamassa talkoolaisille ruokaa, ja itse Suviseuroihin olen myös varannut työvuoroja. Tuntuu jännittävältä ja aika uskomattomalta, kun Suviseurat ovat tänä kesänä täällä Torniossa.
Emilia
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys