Uskovaiset ovat aina keskustelleet sekä musiikin myönteisistä että kielteisistä vaikutuksista. Jumala on antanut ihmiselle lahjan sekä tuottaa että nauttia musiikista. Sielunvihollinen haluaa puolestaan ottaa nämä lahjat omien päämääriensä palvelukseen.
Omaan kotiin muuttaminen on yksi elämän merkittävistä tapahtumista. Lapsuudenkoti jää taakse, ja ovi uuteen elämään avautuu. Viime vuosina tästä kynnyksestä on tullut monelle entistä korkeampi. Itsenäistymiseen liittyviä käytännön taitoja opetellaan keskellä taloudellista epävarmuutta ja kasautuvia suorituspaineita.
Jeesus kehotti seuraajiaan rakastamaan toisiaan. Hän piti tätä niin tärkeänä, että sanoi rakkauden olevan Jumalan lasten keskeinen tuntomerkki. (Joh. 13:34–35.) Kristittyjen keskinäinen rakkaus ei ole ihmisistä lähtevää, vaan se perustuu Jumalan rakkauteen ihmisiä kohtaan (1. Joh. 4:7–11).
Päivämies käsittelee uskon perusteita kuukausittain ilmestyvissä opillisissa artikkeleissa. Helmikuussa teemana oli uskonvanhurskaus ja siihen keskeisesti liittyen opetus lapsenuskosta (Päivämies 6/2026). Tässä lehdessä teemana on kasteen lahja. Kastetta, samoin kuin useita muita opillisia käsitteitä on tarkasteltava vanhurskauttamisen näkökulmasta. Näin opilliset teemat linkittyvät kiinteästi tosiinsa.
Yksinäisyys on aikamme sitkeimpiä ilmiöitä. Vaikka syitä ja hoitokeinoja tunnetaan, uunituoreen SPR:n barometrin mukaan kokemus yksinäisyydestä lisääntyy – erityisesti nuorten keskuudessa. Joka kolmas nuori aikuinen kokee yksinäisyyttä viikoittain.
Viime vuosina leirityön ja opistotyön yhteistyö on tiivistynyt monin tavoin. Pohjoisen alueen leirejä järjestetään nyt Ranuan opistolla, ja Reisjärven opisto toimii Kallion leirikeskuksen väistötilana. Yhteistyö on sujunut hyvin, mutta siihen liittyy kipeitäkin asioita, kun rakkaiksi tulleita leirikeskuksia on jouduttu sulkemaan pysyvästi tai väliaikaisesti.
Sana eriseura saattaa olla nuoremmalle sukupolvelle vieras. Se esiintyy kuitenkin Raamatussa. Sana on käännetty myös sanaksi lahko, ryhmäkunta, puolue, joukko sekä harhaoppi. Eriseurassa on kyse siitä, että uskovaisten joukko jakautuu toisistaan erillisiin ryhmiin. On kysymys vakavasta, kipeästä ja valitettavan usein myös pysyvästä muutoksesta. Ryhmittymiin jakautuneet eivät enää jaa yhteistä uskonymmärrystä ja saman uskon tuomaa yhteyttä. Aiemmin koettu uskovaisten välinen rakkaus on rikkoutunut. Lopulta aletaan kokoontumaan toisistaan erillään, pidetään siis ”eri seuroja”.
Tässä numerossa alkaa Päivämiehen uusi Uskon perusteita -sarja. Keskeisiä opillisia asioita käsittelevän artikkelin lisäksi lehti sisältää aiheesta myös pääkirjoituksen. Ensimmäinen aihe on Uskonvanhurskaus.
Viime viikkoina julkisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa ovat korostuneet kaksi teemaa: valinnanvapaus ja itsekkyys. Keskustelua on herättänyt psykologi Liisa Keltikangas-Järvisen tuore kirja, jonka mukaan liiallisuuksiin mennyt yksilön vapaus kääntyy helposti itsekeskeisyydeksi. Tämä ei lisää onnellisuutta, vaan heikentää hyvinvointia. Kun yksilöllisyys viedään liian pitkälle, se muuttuu yksinäisyydeksi, joka alkaa ahdistaa.
Työn tekeminen on ihmiselle annettu tehtävä. Jo luomisen yhteydessä Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan luomakuntaa (1. Moos. 2:15). Työ ei ole syntiinlankeemuksen seurausta, kuten joskus ajatellaan. Sitä sen sijaan on työhön usein liittyvä vaiva (1. Moos. 3:17–19).
Ensi sunnuntain evankeliumiteksti ja sitä avaava Sana sunnuntaiksi -kirjoitus käsittelevät sitä, miten Jeesus ilmaisi jumalallisen voimansa aloittaessaan julkisen toimintansa. Lehden matkaevään aiheena on puolestaan Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa. Hartaustekstien aiheet tukevat näin lehden teemaa Jumalan voimalla, joka on SRK:n alkaneen vuoden teema.
Eletään alkuvuotta. Moni miettii, mitä alkaisi harrastaa tai mitä uutta kokeilisi. Hyvä vaihtoehto on aloittaa tai jatkaa aiemmin keskeytynyttä Raamatun lukemista. Taustana voi toimia tässä lehdessä julkaistava puhujienkokouksen alustus, jonka aiheena on Jumalan sana ja sakramentit. Alustuksesta käy ilmi, miten perustavanlaatuinen kirja Raamattu on ja mitä se kristitylle merkitsee.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Lasten heleää yhteislaulua Karjasillan kirkosta. Äänitteellä kuultavien tuttujen seuralaulujen teemana ovat Jeesuksen antama syli ja huolenpito sekä osallisuus Jumalan valtakunnassa.
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Lasten heleää yhteislaulua Karjasillan kirkosta. Äänitteellä kuultavien tuttujen seuralaulujen teemana ovat Jeesuksen antama syli ja huolenpito sekä osallisuus Jumalan valtakunnassa.