Talkootyötä hyvän sanoman levittämiseksi

Tal­koi­lul­la on Suo­mes­sa pit­kä his­to­ria. Tal­koo­hen­ki on ol­lut tun­net­tua, ja sii­hen on myös tur­vau­dut­tu: apua on saa­tu ja an­net­tu. Yh­des­sä on niin ke­rät­ty hei­nät la­toon kuin uu­sit­tu ka­tot. Yhä edel­leen pi­de­tään ta­lo­yh­ti­öis­sä ke­väi­siä pi­han­sii­vous­tal­koi­ta, kou­luil­la ja ky­läyh­tei­söis­sä lä­hiym­pä­ris­tön ke­vät­sii­vouk­sia.

Kiireettä yhdessä, ilman älylaitteita

Van­taal­la ta­pah­tu­nut kou­lu­am­mus­ke­lu on jär­kyt­tä­nyt laa­jas­ti ih­mi­siä. Mik­si lap­si am­puu luok­ka­ka­ve­rei­taan? Mis­tä kum­pu­aa se paha olo, jota teon taus­tal­la täy­tyy ol­la? Syi­tä on et­sit­ty po­lii­tik­ko­jen ja asi­an­tun­ti­joi­den, eri alo­jen am­mat­ti­lais­ten voi­min. Lap­si­a­si­a­val­tuu­tet­tu on ot­ta­nut pai­nok­kaas­ti kan­taa las­ten ja nuor­ten ti­lan­tee­seen puut­tu­mi­sen puo­les­ta.

Kristus-valo voittaa pimeyden

Pää­si­äi­nen on kirk­ko­vuo­des­sa juh­la, jon­ka ajan­koh­ta vaih­te­lee vuo­sit­tain. Se osuu ai­na ai­kaan, jol­loin päi­vä pi­den­tyy no­pe­as­ti, va­lon mää­rä li­sään­tyy ja pi­meys väis­tyy. Ai­van kuin luon­to­kin muis­tut­tai­si maa­il­man val­keu­den, Jee­suk­sen, voit­toa pi­mey­den val­lois­ta.

Piispoilta esitys kahdesta avioliittokäsityksestä

Suo­men evan­ke­lis-lu­te­ri­lai­sen kir­kon piis­pain­ko­kous esit­tää kir­kol­lis­ko­kouk­sel­le kirk­ko­jär­jes­tyk­seen li­sät­tä­vää sään­nös­tä rin­nak­kai­sis­ta avi­o­liit­to­kä­si­tyk­sis­tä. Toi­ses­sa avi­o­liit­to ym­mär­re­tään mie­hen ja nai­sen vä­li­se­nä ja toi­ses­sa avi­o­liit­to kah­den hen­ki­lön vä­li­se­nä. Kä­si­tyk­set ovat te­o­lo­gi­ses­ti eri ta­voin pe­rus­tel­tu­ja. Piis­pain­ko­kouk­sen esi­tys on eh­ti­nyt he­rät­tää hil­jai­sen huo­les­tu­mi­sen li­säk­si vah­vo­ja re­ak­ti­oi­ta puo­les­ta ja vas­taan.

Kiitollisuus – tunnetta ja asennetta

Ih­mi­nen ko­kee ja sa­noit­taa kii­tol­li­suut­ta hy­vin eri ta­voin, riip­pu­en ti­lan­tees­ta. Kii­tol­li­suus voi ol­la ar­ki­päi­vän koh­te­li­ai­suut­ta oven avan­neel­le, ko­ko­nais­val­tais­val­tais­ta tun­net­ta elä­mäs­sä tai jopa ko­ko­nai­nen elä­mä­na­sen­ne. Kii­tol­li­suus liit­tyy niin ih­mi­sen per­soo­naan kuin hä­nen elä­män­sä läh­tö­koh­tiin ja ko­ke­muk­siin. Joku tun­tee suur­ta kii­tol­li­suut­ta päi­vän ai­no­as­ta ate­ri­as­ta, toi­nen sii­tä, et­tä sai­raus­jak­son jäl­keen ruo­ka taas mais­tuu. Kol­mas voi puo­les­taan tun­tea kiit­tä­mät­tö­myyt­tä hie­non­kin ra­vin­to­la-ate­ri­an ää­rel­lä.

Vaalikeskusteluista opiksi

Käy­dyt pre­si­den­tin­vaa­lit oli­vat eduk­si Suo­mel­le ja esi­merk­ki meil­le kai­kil­le. Mo­nis­ta asi­ois­ta kes­ke­nään eri miel­tä ole­vat pre­si­dent­tieh­dok­kaat kä­vi­vät ra­ken­ta­vaa ja toi­si­aan ar­vos­ta­vaa kes­kus­te­lua, luo­pu­mat­ta omas­ta ar­vo­poh­jas­taan. Vaa­li­väit­te­lyt oli­vat täl­lä ker­taa pää­a­si­as­sa miel­lyt­tä­vää seu­rat­ta­vaa.

Kirkolliskokous on paljon vartijana

Rei­lut kym­me­nen vuot­ta sit­ten jul­ki­siin ra­ken­nuk­siin al­koi il­mes­tyä kan­si­oi­ta, jois­sa luki ”pe­las­tus­suun­ni­tel­ma”. Mo­nien kirk­ko­jen sa­kas­teis­sa tämä an­toi ai­heen huu­mo­ril­le ja eri­lai­sil­le to­te­a­muk­sil­le: ”Vii­mein­kin pe­las­tus­suun­ni­tel­ma on tii­viis­sä pa­ke­tis­sa niin pap­pien kuin seu­ra­kun­ta­lais­ten saa­ta­vil­la”. Joku puo­les­taan poh­ti: ”Ei­kö Raa­mat­tu enää rii­tä­kään pe­las­tus­suun­ni­tel­mak­si, kun apua pi­tää ky­syä vi­ra­no­mai­sil­ta?” Ra­ken­nus­ten tur­val­li­suu­teen liit­ty­vä oh­jeis­tus muis­tut­ti sii­tä, et­tä kirk­ko on Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­man eli sie­lu­jen pe­las­ta­mi­sen asi­al­la.

Opistovuosi – kasvun ja oppimisen vuosi

Opis­to­vuo­si-kou­lu­tuk­sen val­ta­kun­nal­lis­ten ope­tus­suun­ni­tel­man pe­rus­tei­den mu­kaan op­pi­vel­vol­li­sil­le tar­koi­te­tun kan­sa­no­pis­to­kou­lu­tuk­sen ta­voit­tee­na on edis­tää opis­ke­li­jan oma­eh­tois­ta op­pi­mis­ta, aut­taa hän­tä löy­tä­mään oma opis­ke­lu­tyy­lin­sä ja an­taa val­miu­det opin­to­jen jat­ka­mi­seen pe­ru­so­pe­tuk­sen jäl­kei­ses­sä kou­lu­tuk­ses­sa.

Polarisaatio edistää riidankylvöä

Po­la­ri­saa­ti­os­ta on uu­ti­soi­tu lä­hi­päi­vi­nä­kin. Il­mi­ös­sä on kyse ih­mis­ten ja­kaan­tu­mi­ses­ta lei­rei­hin eri­lais­ten po­liit­tis­ten, hen­kis­ten tai mui­den aat­tei­den vuok­si. Voi­mak­kaas­ta ryh­mäi­den­ti­tee­tis­tä kat­sot­tu­na maa­il­ma näyt­täy­tyy me vas­taan ne -tyyp­pi­ses­ti eli ryh­mään kuu­lu­mat­to­mat ovat ryh­mää vas­taan. Lä­him­mäi­set ei­vät ole enää yk­sit­täi­siä ih­mi­siä vaan toi­sen ryh­män edus­ta­jia, jopa vi­hol­li­sia.

Uskon menettäminen on suuri vahinko

Us­kon lah­jan me­net­tä­nyt ih­mi­nen saat­taa to­de­ta ti­lan­tees­taan: ”Us­ko ei ol­lut mun jut­tu.” Lau­se kuu­los­taa ke­vy­el­tä aja­tel­ta­es­sa, mitä us­kon myö­tä on me­ne­tet­ty. Us­ko ei ole vä­hem­pää kuin ih­mi­sen suh­de Ju­ma­laan. Us­kon me­net­tä­mi­sen seu­rauk­set ovat to­del­li­suu­des­sa va­ka­vat. Vain us­ko joh­taa ikui­seen elä­mään, epä­us­ko puo­les­taan ka­do­tuk­sen vai­vaan.