Uskon tuoma turva korostuu epävarmuuden keskellä

Päi­vit­täi­nen uu­tis­tar­jon­ta si­säl­tää ver­rat­tain vä­hän toi­von ja ilon ai­hei­ta. Moni ih­mi­nen on ker­to­nut vä­hen­tä­neen­sä uu­tis­ten seu­ran­taa täs­tä syys­tä. Ajan­koh­tai­set uu­ti­set ker­to­vat so­dan uhan kas­vus­ta, vä­ki­val­ta- ja ter­ro­ri­te­ois­ta, pa­hoin­voin­nis­ta ja epä­var­muu­des­ta. Pu­hu­taan uu­des­ta maa­il­man­jär­jes­tyk­ses­tä ja his­to­ri­an­kään­tees­tä. Sii­o­nin lau­lun sa­nat tun­tu­vat ajan­koh­tai­sil­ta: ”Maa­il­man kun täyt­tää nyt saas­te, so­dan uh­ka, ih­mis­kun­ta näyt­tää nyt hau­raal­ta kuin tuh­ka” (SL 178:3).

Usko suojaa monelta pahalta

Raa­ma­tun mu­kai­seen us­koon liit­tyy suu­ri siu­naus. Suu­rin siu­naus on se, et­tä us­kon kaut­ta saa omis­taa Ju­ma­lan val­mis­ta­maa ja lah­joit­ta­maa pe­las­tus­ta ja ian­kaik­kis­ta elä­mää. ”Joka us­koo Poi­kaan, sil­lä on ian­kaik­ki­nen elä­mä” (Joh. 3:36).

Opistotyö laajenee

Kan­sa­no­pis­tot ovat yk­si van­him­mis­ta kris­til­li­syy­tem­me ny­kyi­sis­tä työ­muo­dois­ta. Pit­kään jat­ku­neet kes­kus­te­lut joh­ti­vat yli sata vuot­ta sit­ten, vuon­na 1923, Yli­tor­ni­on kris­til­li­nen kan­sa­no­pis­ton pe­rus­ta­mi­seen. Ny­kyi­set opis­tom­me ovat aloit­ta­neet toi­min­tan­sa myö­hem­min.

Pitäkää hyvä, karttakaa pahaa – myös älyajassa

So­si­aa­li­nen me­dia, ajan­käyt­tö ja me­di­a­lu­ku­tai­to on val­ta­va ja mel­kein kai­ken kat­ta­va tee­ma, joka kos­ket­taa jo­kais­ta tä­män­kin leh­den lu­ki­jaa muo­dos­sa tai toi­ses­sa. Äly­lait­tei­den vai­ku­tus ulot­tuu elä­män eri osa-alu­eil­le. Se vai­kut­taa muun mu­as­sa ai­vo­jem­me toi­min­taan, ajat­te­luum­me, ter­vey­teem­me, so­si­aa­li­siin suh­tei­siim­me, va­paa-ai­kaam­me ja työ­höm­me. Vaik­ka ei it­se käyt­täi­si äly­lait­tei­ta, nii­den vai­ku­tuk­set hei­jas­tu­vat ym­pä­röi­väs­tä yh­teis­kun­nas­ta.

Armon sanoma on sielunhoidon ydin

Ter­mi sie­lun­hoi­to ei ny­ky­päi­vä­nä ole kai­kil­le tut­tu kä­si­te. Jo sana sie­lu ker­too sie­lun­hoi­don kuu­lu­van ih­mi­sen hen­gel­li­sen elä­män alu­eel­le. Sie­lun­hoi­dos­sa on kyse ih­mi­sen ju­ma­la­suh­teen hoi­ta­mi­ses­ta. Ku­ten ih­mi­sen keho ja mie­li tar­vit­se­vat huo­len­pi­toa, sa­moin ih­mi­sen sie­lu tar­vit­see hoi­toa.

Luotettavana lähteenä Jumalan sana

Päi­vä­mies­tä on kut­sut­tu van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sen liik­keen uu­tis­leh­dek­si. Toi­min­ta-aja­tuk­sen­sa mu­kaan se on kris­til­li­nen viik­ko­sa­no­ma­leh­ti, joka ”ker­too van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­des­ta ja sen toi­min­ta­ym­pä­ris­tös­tä sekä ot­taa ra­ken­ta­vas­ti kan­taa kes­kei­siin yh­teis­kun­nal­li­siin ja kir­kol­li­siin ky­sy­myk­siin”. Päi­vä­mie­hel­lä on laa­ja ja ak­tii­vi­nen avus­ta­ja­verk­ko, joka mah­dol­lis­taa sen, et­tä jo­kai­nen Päi­vä­mie­hen nu­me­ro si­säl­tää uu­ti­sia eri pai­kois­ta ja ta­pah­tu­mis­ta.

Ymmärrätkö mitä luet?

Lu­ke­mi­sen mer­ki­tys op­pi­mi­sel­le on kes­kei­nen. Eri­tyi­ses­ti las­ten ja nuor­ten lu­ku­tai­don heik­ke­ne­mi­ses­tä on vii­me vuo­si­na kan­net­tu huol­ta. Lu­ke­mi­sen vä­hen­ty­mi­nen vai­kut­taa suo­raan lu­ku­tai­don hei­ken­ty­mi­seen. Van­hem­mil­la on­kin kes­kei­nen roo­li las­ten in­nos­ta­mi­ses­sa lu­ke­maan. Yh­tei­nen lu­ku­het­ki il­lal­la rau­hoit­taa ja avaa oven lu­ke­mi­sen maa­il­maan. It­se­näi­nen lu­ke­mi­nen ke­hit­tää mie­li­ku­vi­tus­ta ai­van toi­sel­la ta­val­la kuin pas­sii­vi­sem­pi äly­pu­he­li­men si­säl­lön kat­se­lu ja kuun­te­lu.

Kysyä saa ja kannattaa

Moni tun­tee sa­non­nan ”Ky­sy­vä ei tiel­tä ek­sy”. Sa­non­ta on käyt­tö­kel­poi­nen myös hen­gel­li­sen elä­män osal­ta: us­ko­vai­se­na kil­voit­te­le­va ih­mi­nen tar­vit­see elä­män­sä var­rel­la mah­dol­li­suuk­sia ky­syä us­ko­mi­seen liit­ty­viä ky­sy­myk­siä. Ky­sy­mi­sen taus­tal­la voi ol­la tar­ve tie­tää, ym­mär­tää, py­syä oi­ke­as­sa suun­nas­sa sekä tyy­tyä sii­hen, et­tä kaik­kiin ky­sy­myk­siin ei ai­na ole sel­ke­ää vas­taus­ta.

Päivän lapsina uuteen vuoteen

Vuo­den­vaih­teen pu­hu­jien­ko­kouk­sen alus­tuk­sen ai­hee­na oli us­kon tuo­ma ajal­li­nen ja ikui­nen siu­naus. Ai­het­ta kä­si­tel­tiin Paa­va­lin Fi­le­mo­nil­le osoit­ta­min sa­noin: ”Ru­koi­len, et­tä yh­tei­nen us­kom­me aut­tai­si si­nua kä­sit­tä­mään kai­ken sen hy­vän, min­kä Kris­tus on meil­le an­ta­nut” (Fi­lem. 1:6).

Jumalan armo ja johdatus tuovat luottamusta

Ju­ma­lan ar­mos­ta olem­me aloit­ta­neet uu­den vuo­den. Kii­täm­me hän­tä kai­kes­ta hy­väs­tä, jon­ka olem­me men­neen vuo­den ai­ka­na saa­neet osak­sem­me. Hän on pi­tä­nyt meis­tä huol­ta ko­et­te­le­mus­ten­kin kes­kel­lä, ja hä­nen ar­moon­sa saam­me luot­taa myös al­ka­nee­na vuon­na. Hä­nen rak­kau­ten­sa kan­taa ja tur­vaa.