Siel­tä he saa­pu­vat koh­ti saa­ren ran­taa. Vie­rai­ta tu­lee lau­tal­la, in­ti­aa­ni­ka­noo­til­la ja ka­ja­kil­la. Osa vie­rais­ta saa moot­to­ri­ve­ne­kul­je­tuk­sen man­te­reen puo­lel­ta. Naa­pu­ri­mök­ki­läi­siä tu­lee kä­vel­len. Vuo­sien var­rel­la sil­loin täl­löin ää­neen lau­su­mam­me toi­ve on to­teu­tu­mas­sa. Mö­kil­läm­me on ke­sä­seu­rat.

Kau­an sit­ten saa­ri on ol­lut asu­ma­ton. Ran­ta­kal­li­ot ja -ki­vet ovat sa­to­jen ja tu­han­sien vuo­sien ajan ot­ta­neet vas­taan aal­to­ja ja vuo­de­nai­ko­jen vaih­te­lui­ta. Tääl­lä luon­to näyt­tää voi­man­sa ja lem­pey­ten­sä ve­den kaut­ta. Pei­li­tyy­nel­le jär­ven­se­läl­le voi het­kes­sä nous­ta aal­to­ja, jot­ka yl­ty­vät vaah­to­päik­si. Saa­reen mah­tuu myös mo­nen­lais­ta maa­pe­rää pel­to­maas­ta eri­tyyp­pi­siin met­siin, soi­hin ja kal­li­oi­hin.

Tän­ne ap­pi­van­hem­pa­ni muut­ti­vat ai­ka­naan asu­maan. Lä­hes tiet­tö­män tai­pa­leen taak­se he ra­ken­si­vat ko­tin­sa. Lai­vat py­säh­tyi­vät saa­ren lai­tu­ril­le. Met­sää rai­vat­tiin pel­lok­si. Jär­ves­tä pyy­det­tiin ka­laa. Per­he kas­voi. Ju­ma­la siu­na­si jo­ka­päi­väi­sen lei­vän. Saa­rel­la oli use­am­pi maa­ti­la ja oma yh­tei­sön­sä.

Vuo­det ku­lui­vat. Saa­ren asuk­kais­ta yk­si toi­sen­sa jäl­keen muut­ti pois. Pel­lot is­tu­tet­tiin uu­del­leen met­säk­si. Yh­den su­ku­pol­ven työn jäl­jet um­peu­tui­vat. Asu­mi­sen ajat ja ra­jat.

Vuo­det ku­lui­vat. Saa­ri he­rä­si uu­teen eloon ke­sä­mök­ki­läis­ten kaut­ta. Per­heem­me kas­va­es­sa ra­ken­sim­me ke­sä­ko­ti­am­me sen mu­kaan, mi­ten "Luo­ja soi ja säät sal­li­vat". Vuo­sien var­rel­la olen sa­moil­lut saar­ta ris­tiin ras­tiin vä­lil­lä yk­sin, vä­lil­lä las­ten ja koko per­heen kans­sa. "Ih­met­te­len Luo­jan töi­tä: ke­sä­kuk­kain heh­kua, pou­ta­pil­ven val­keut­ta, täh­ti­tai­vaan suu­ruut­ta" – Sii­o­nin lau­lun sa­nat ovat tul­leet tois­tu­vas­ti to­dek­si. Kai­kes­sa kau­neu­des­saan ja ka­ruu­des­saan saa­ri on kuin luon­to­pa­ra­tii­si.

Mut­ta tä­nään eri puo­lel­ta Suo­mea tu­le­vat mök­ki­naa­pu­rim­me ja ys­tä­väm­me ovat tul­leet lu­kui­sa­na jouk­ko­na viet­tä­mään kau­nis­ta ke­sä­sun­nun­tai­ta yh­des­sä ja hil­jen­ty­mään Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­le. Tän­ne on muo­dos­tu­nut yh­tei­sö, jon­ka jä­se­net ovat sy­dä­mes­tä tut­tu­ja toi­sil­leen. Kii­tol­li­suu­den ja ilon ai­he.

Is­tum­me mök­ki­pi­hal­le ra­ken­ne­tuil­la pen­keil­lä. Ulos kan­net­tu har­mo­ni an­taa sä­ve­liä lau­la­es­sam­me: ”On kau­nis syn­nyin­maam­me, maat, met­sät, jär­vet sen. Me Luo­jan töi­tä saam­me kat­sel­la kiit­tä­en…” Lai­va­rei­til­lä kul­kee sil­loin täl­löin ve­nei­tä, joi­ta voi sa­mal­la seu­ra­ta.

Hil­jen­nym­me kuun­te­le­maan kyl­vä­jä­ver­taus­ta, jos­sa kyl­vet­ty sie­men pu­to­aa niin mo­nen­lai­seen maa­pe­rään. Sa­mal­la kuin konk­reet­ti­se­na esi­merk­ki­nä tuu­len­vi­re te­kee koi­vun­sie­me­nis­tä sa­teen seu­ra­vie­rai­den pääl­le. Yh­dym­me vir­teen Soi kun­ni­ak­si Luo­jan: "Hän säät ja il­mat sää­tää ja aal­lot tain­nut­taa ja hyi­sen hal­lan hää­tää ja vil­jan var­tut­taa. Hän on­neen mei­dät oh­jaa, myös ai­kaan vai­ke­aan. Sen rak­kau­den poh­jaa ken pys­tyy kos­kaan tut­ki­maan?"

Jääm­me lai­tu­ril­le vil­kut­ta­maan vie­rai­den läh­ties­sä. Kuin muut­to­lin­nut he etään­ty­vät nä­kö­pii­ris­tä.

Jo­kai­sel­la on oma var­ti­o­paik­kan­sa. Jo­kai­sel­la on myös voi­man­läh­teen­sä ja iki­ai­ko­jen Ju­ma­la suo­ja­na.