Vuo­si Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­den blo­gis­ti­na on lo­puil­laan. Sil­mäi­len kir­joi­tus­te­ni ot­si­koi­ta ja mie­tin, mitä täl­lä vii­mei­sel­lä vuo­rol­la­ni kir­joit­tai­sin Si­nul­le, lu­ki­ja­ni.

Blo­gis­ti­na ole­mi­nen on ol­lut mi­nul­le ri­kas­tut­ta­va ko­ke­mus. Ai­heen va­lin­ta on ol­lut jo­kai­sel­la ker­ral­la py­säh­ty­mi­sen paik­ka myös it­sel­le­ni. Olen an­ta­nut aja­tus­te­ni kul­kea vir­ta­na, poh­ti­nut, mil­lai­sis­sa asi­ois­sa olen ol­lut mu­ka­na ja nou­see­ko siel­tä kir­joi­tuk­sel­le­ni ai­het­ta. Jo­kai­sel­la ker­ral­la on aluk­si mie­les­sä­ni ol­lut ikään kuin tyh­jä het­ki. "Luo­ta pro­ses­siin", olen jou­tu­nut sa­no­maan it­sel­le­ni ai­van ku­ten olen niin mo­nia ker­to­ja roh­kais­sut te­ra­pia-asi­ak­kai­ta­ni. Ja kuin ih­meen kaut­ta sa­nat ovat siir­ty­neet näp­päi­mis­tön kaut­ta lau­seik­si ja lau­seet ta­ri­nak­si.

Ku­lu­neen vuo­te­ni voi­si kir­joit­taa ta­ri­nan muo­toon. Elä­mäs­sä­ni on ta­pah­tu­nut pal­jon iloi­sia, in­nos­ta­via, su­rul­li­sia ja jopa vaa­ti­vi­a­kin asi­oi­ta. Tämä on ol­lut mo­nien hy­vien het­kien, vah­vo­jen ko­ke­mus­ten, va­lin­to­jen ja pää­tös­ten te­ke­mi­sen vuo­si. Sii­o­nin lau­lun 280 sa­nat ovat tul­leet rak­kaik­si: "Ja an­nat vie­rel­lem­me myös mat­ka­ys­tä­vät. Me yk­sin jak­sa em­me, kun voi­mat vä­sy­vät."

Ih­mi­sen ta­ri­na. Työs­sä­ni ja lä­him­mäi­se­nä olen saa­nut kuun­nel­la lu­ke­mat­to­mia ih­mis­ten ko­ke­muk­sia ja elä­män­ta­ri­noi­ta. On ol­lut iloa lä­pi­men­nees­tä ten­tis­tä, ys­tä­vän löy­tä­mi­ses­tä, työ­pai­kan saa­mi­ses­ta, lap­sen syn­ty­mäs­tä ja lu­ke­mat­to­mis­ta muis­ta pie­nem­mis­tä ja isom­mis­ta asi­ois­ta. Olen saa­nut iloi­ta het­kis­tä, jois­sa valo on syt­ty­nyt toi­sen sil­miin ja hymy on va­lais­sut kas­vo­ja. Sil­loin, kun lin­nun­lau­lu lä­päi­see mie­len har­mau­den, ol­laan as­kel lä­hem­pä­nä elä­mä­ni­loa.

On ol­lut myös ki­pei­tä ker­to­muk­sia. "Mene toi­sen ih­mi­sen elä­mään va­ro­vai­ses­ti. Ja jos se on rik­ki, vie­lä­kin va­ro­vai­sem­min." Näil­lä Mart­ti Lindq­vis­tin sa­noil­la olen työ­noh­jauk­sis­sa muis­tut­ta­nut toi­sia am­mat­ti­lai­sia ja sa­mal­la it­se­ä­ni. Vain aset­tu­mal­la rin­nal­le, kuun­te­le­mal­la ja kuu­le­mal­la, voi aa­vis­taa ja ym­mär­tää jo­tain toi­sen ko­ke­muk­ses­ta. Voi aa­vis­taa jo­tain niis­tä ki­vuis­ta, pe­lois­ta, taa­kois­ta ja en­nen kaik­kea sel­viy­ty­mi­sen voi­mas­ta, joka lo­pul­ta jo­kai­sen ta­ri­naan kät­key­tyy. Ih­mi­nen tar­vit­see pei­lik­seen tois­ta ih­mis­tä, lä­him­mäis­tä.

Myös tois­ten blo­gis­tien jo­kai­nen kir­joi­tus on ol­lut pie­ni ta­ri­na, jon­ka kaut­ta on avau­tu­nut ik­ku­na ri­kas­tut­ta­van mo­nen­lai­siin elä­män­ti­lan­tei­siin ja ko­ke­muk­siin. Nii­tä lu­kies­sa on tul­lut hyvä ja kii­tol­li­nen mie­li. Ne ovat ol­leet kuin tuo­rei­ta öl­jy­puun leh­tiä ja tuo­neet esil­le elä­män ta­ri­noi­den rik­kau­den.

Ja lo­puk­si toi­vo­tan Si­nun elä­mä­si ta­ri­naan kaik­kea hy­vää ja en­nen­kaik­kea jou­lun sa­no­man tuo­maa va­loa.