– Mum­mo. Sinä olet sa­no­nut, et­tä mie­het ja nai­set ovat tasa-ar­voi­sia.

Po­jan­poi­ka­ni lu­kee su­vi­seu­ro­jen tie­do­tus­ti­lai­suu­des­ta ker­to­vaa leh­ti­ar­tik­ke­lia ja kään­tyy puo­lee­ni hy­myn­ka­re huu­lil­laan.

– Niin olen. Ja niin on.

Su­vi­seu­ro­jen tie­do­tus­ti­lai­suu­den pu­heen­vuo­rot tu­ki­vat toi­nen toi­si­aan kä­si­tel­len us­kon­non­va­paut­ta, nai­sen ase­maa van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­des­sa sekä kris­til­lis­tä avi­o­liit­toa. Ru­kouk­sen mie­lel­lä ja siu­nauk­sen sa­no­jen saat­te­le­ma­na sain läh­teä pi­tä­mään pu­heen­vuo­ro­a­ni nai­sen ase­mas­ta. Tun­sin ole­va­ni mo­nien esi­ru­kous­ten kan­nat­te­le­ma­na.

Myö­hem­min koh­ta­sin seu­ra­ken­täl­lä mo­nia tut­tu­ja, joi­den kans­sa kes­kus­te­lu pi­tä­mäs­tä­ni pu­heen­vuo­ros­ta jat­kui vie­lä. Syn­tyi sy­väl­li­siä kes­kus­te­lu­ja, mitä tar­koit­taa Ju­ma­lan sa­naan poh­jau­tu­va hen­ki­lö­koh­tai­nen us­ko elä­män vai­keis­sa­kin ky­sy­myk­sis­sä. Ja mi­ten kau­nis il­mai­su on sy­dä­men us­ko.

Olin kui­ten­kin yl­lät­ty­nyt, mi­ten eri ta­voin sa­mas­sa tie­do­tus­ti­lai­suu­des­sa ol­leet toi­mit­ta­jat uu­ti­soi­vat ta­hoil­laan. Suu­rin osa lai­na­si pu­heen­vuo­ro­a­ni lä­hes sa­na­tar­kas­ti. Häm­men­nyin ja jopa kau­his­tuin huo­ma­tes­sa­ni myös uu­ti­soin­tia, jos­sa juu­ri las­ten vas­taa­not­ta­mis­ta kä­sit­te­le­vää koh­taa toi­mit­ta­ja oli ku­van­nut lau­sein, joi­ta en ol­lut käyt­tä­nyt. Sa­mal­la pu­hees­ta­ni oli jä­tet­ty asi­ayh­tey­teen liit­ty­viä oleel­li­sen tär­kei­tä koh­tia pois. Toi­mit­ta­jan tul­kin­ta oli eri­lai­nen, mitä olin sa­no­nut. Sävy oli muut­tu­nut.

Sain vah­vas­ti tun­tea, mitä on ol­la mat­ka­ys­tä­vien rak­kau­den kan­ta­ma­na. He oli­vat heti oi­val­ta­neet uu­ti­soin­nin muo­kan­neen pu­het­ta­ni. Ki­pui­lu­ni asi­an suh­teen ym­mär­ret­tiin myös.

Näi­tä miet­ties­sä­ni mie­lee­ni nou­si kuva Moo­ses-lap­ses­ta. Tuol­loin kyl­mä tuu­li pu­hal­si is­ra­e­li­lai­siin ko­tei­hin syn­ty­viä lap­sia koh­ti. Ku­nin­kaan käs­ky oli sur­ma­ta kaik­ki syn­ty­vät poi­ka­lap­set. Sama käs­ky kävi myös Jee­suk­sen syn­ty­män ai­kaan.

Ei­kö kaut­ta ai­ko­jen ole ky­see­na­lais­tet­tu us­kos­ta nou­se­vaa nä­kö­a­laa elä­män py­hyy­des­tä ja Ju­ma­las­ta elä­män an­ta­ja­na? Ei­vät­kö eri­tyi­ses­ti tänä ai­ka­na kat­seet koh­dis­tu kris­til­li­syy­teem­me, joko nyt ope­tus muut­tuu? Ei­kö vih­doin­kin tule uu­sia tul­kin­to­ja? Mie­les­sä­ni vas­ta­sin: "Ei tule. Ju­ma­lan sana on muut­tu­ma­ton. Sii­hen ei ole lupa li­sä­tä tai ot­taa sii­tä mi­tään pois".

Po­jan­poi­ka­ni pa­laut­taa aja­tuk­se­ni tä­hän het­keen to­te­a­mal­la: "Mum­mo. Tuo rii­si­puu­ro oli muu­ten mei­dän pe­las­tus." Ja sit­ten me läh­dem­me yh­des­sä seu­ra­ken­täl­le.