Joulu alkoi kuulua opistolla jo syyskuun viimeisinä päivinä. Kuorossa lauloimme ensimmäisiä joululauluja ja aloimme valmistautua kunnianhimoiseen tavoitteeseen, joululaululevyyn.
Idea cd-levyn tekemisestä lähti oikeastaan varainkeruun pohjalta. Tällä tavalla saisimme tienatuksi rahaa kevään opintomatkaa varten. Kun kuorolaisetkaan eivät panneet vastaan, aloimme valita lauluja ja harjoitella niitä.
Harjoituksia pidettiin niin usein kuin se vain oli mahdollista. Välillä ainakin minusta tuntui, että tuleekohan tästä mitään. Harjoittelu oli toisaalta mieluista, mutta toisaalta rankkaa aikaa.
Marraskuun alkupuolella oli äänityspäivä. Yhteishenki oli todella hyvä: pystyimme nauramaan kömmähdyksille, mutta emme takertuneet niihin, vaan jatkoimme eteenpäin. Muistan opistokavereiden hymyn ja oman hyvänolontunteen, kun viimeinen laulu oli äänitetty. Oli helpottunut olo – enää ei tarvitsisi kokoontua harjoituksiin, enää ei tarvitsisi hioa vaikeita kohtia yhä uudestaan.
Harjoituksissa aika harvoin todella ajattelin laulujen sanoja. Ne menivät useimmiten ohi. äänityksissä minua kosketti syvältä tyttökuoron laulama Maria, Herran piikanen. Laulun sanoista erityisesti liikutti yksinkertainen kohta "Jeesus ja Maria". Tuo laulu toi mieleen joulun perimmäisen tarkoituksen. Jeesus syntyi maailmaan loppujen lopuksi vain sen vuoksi, että voisi sovittaa syntimme ja rikkomuksemme.
https://www.youtube-nocookie.com/embed/Tw-685juw7U?rel=0
äänityspäivästä jonkin aikaa eteenpäin opiston käytävälle ilmestyi lava, jonka päällä oli kasa laatikoita. Cd-levyt olivat tulleet! Levy laitettiin heti lounaan ajaksi soimaan, ja moni kuunteli sitä innolla. Oli hienoa nähdä ja kuulla yhteisen työn tulosta. Sitten alkoi ennakkoon myytyjen levyjen toimitus ja lisämyynti.
Tällä hetkellä lähes 3000 levyä on myyty. Kun itse laitan levyn kuulumaan, saan muistutuksen siitä, että joulu on todellakin iloinen juhla ja asia. Ensimmäisen laulun sanat ”Tosi riemun, tosi onnen tunne täyttäköön nyt kaikkein sydämet” tuovat heti minulle hyvän mielen. Lisäksi laulussa todetaan, että ”melske mainen hetkeks' hiljenee”. Rukoilen, että tämä saisi toteutua mahdollisimman monen joulunvietossa, myös minun.
Johannes
https://www.youtube-nocookie.com/embed/sxiPqvoxhQI?rel=0
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys