Vietimme opistolla juuri Elämänkaari-aiheista teemaviikkoa. Viimeisen päivän aiheena oli vanhuus, ja moni kertoi puheenvuorossaan omista isovanhemmistaan. Illalla oli keskustelu elämänkaaren päätepisteestä, kuolemasta.
Itseänikin tämä aihe kosketti. En ollut koskaan kokenut läheisen menettämistä ennen vuodenvaihdetta 2014. Tilanne ei ollut ihan tavallinen, sillä menetin parin viikon sisällä molemmat elossa olleet isovanhempani, mummoni ja pappani.
Muistan tarkasti vuodenvaihteen tapahtumat. Olin ollut viettämässä uutta vuotta kaverillani. Kotiin tultuani kuulin, että vanhempani olivat lähteneet Ouluun mummon tilan heikentymisen takia. Illan kuluessa tuli viesti, että mummo oli päässyt ajasta iäisyyteen. Muistan kun istuin keittiössä ja siskoni istui vähän matkan päässä minusta. Vaikka olin tiennyt, että mummon tila oli heikko, kuolema tuli silti yllätyksenä. Emme puhuneet kumpikaan mitään. Keittiössä oli hiljaista lukuunottamatta surun aiheuttamaa itkua.
Hieman myöhemmin tuli tieto, että papan tila oli alkanut myös heiketä. En muista tarkasti noita päiviä, koska mummon kuolema oli vielä niin tuoreena mielessä. Papan kuolema oli ehkä vielä vaikeampi sisäistää, kun kumpikin kuolema tuli niin lyhyen ajan sisällä. Isovanhempieni kuoltua suurimpia tunteitani oli ehkä katumus siitä, etten viettänyt loppuaikoina niin paljon aikaa mummon ja papan kanssa. Koin, etten ehtinyt osoittaa, kuinka paljon todella välitin heistä. Kaipauksen tunnetta en ole kokenut niin vahvasti, vaikka arjessa tulee joskus yhtäkkiä tilanteita, joissa ajattelen heitä, enkä itkultakaan aina välty. Esimerkiksi hautajaisissa laulettu ”Taivaassa minulla on sinut” nostattaa muistoja aina kun sitä lauletaan.
Hautajaisten jälkeistä muistotilaisuutta vietimme kyläkoululla, jossa mummo ja pappa olivat tehneet elämäntyönsä. Oli ihana kuunnella, kun monet puhuivat heistä niin kauniisti ja lämpimästi. Puheissa kuvattiin, kuinka usko oli isovanhemmilleni tärkeä ja kuinka he tahtoivat vaalia sitä. Seuroihin he lähtivät aina kun oli mahdollista. Heidän suurin toiveensa oli, että epäuskoiset sukulaiset saisivat parannuksen armon. Serkkuni piti puheen ja muisteli, kuinka mummo oli puhunut hänelle elävästä uskosta. Uskon sanoma oli koskettanut häntä.
Mummon ja papan osa on nyt hyvä. Elämänsä loppupuolella he kärsivät monista vaivoista, ja varsinkin mummo toivoi jo pääsyä taivaan kotiin. Pitkä elämänkaari sai piirtyä loppuun.
Suvi
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys