Usei­den viik­ko­jen ke­sä­lo­man jäl­keen pa­la­sin opis­to­työ­hön en­nen opis­to­seu­ro­ja. Me työn­te­ki­jät saim­me jo­kai­nen oman vas­tuu­a­lu­eem­me opis­to­seu­rois­sa. Vas­tuu­a­lu­ee­na­ni oli en­si­a­pu. Sain ol­la ta­lon edus­ta­ja­na pal­ve­le­mas­sa vas­tuu­vuo­ros­sa ole­via työn­te­ki­jöi­tä. Pal­jon oli juok­se­via asi­oi­ta toi­mi­tet­ta­va­na en­nen kuin en­si­a­pu­a­se­ma tai­de­ta­lol­la oli val­mii­na ot­ta­maan po­ti­laat vas­taan. Asi­an­tun­te­vat työn­te­ki­jät sai­vat ase­man lois­ta­vaan kun­toon tors­tai­na.

Lu­pa­sin vas­tuu­hen­ki­löl­le, et­tä mi­nuun saa ol­la seu­ro­jen ai­ka­na ai­na yh­tey­des­sä. Seu­raa­va­na päi­vä­nä tie­dus­te­lin teks­ti­vies­til­lä, on­ko kaik­ki ok. Vas­taus tuli: ”Kaik­ki muu­ten ok, mut­ta kai­vat­tai­siin muu­ta­ma tuu­le­tin.” Soi­tin ys­tä­väl­le­ni Ris­tol­le, jol­la tun­tuu ai­na ole­van vas­taus asi­oi­hin. Ris­to sa­noi, et­tei tuu­let­ti­mia nyt saa mis­tään. Mi­nul­la vä­läh­ti, et­tä meil­lä­hän on pari pien­tä sel­lais­ta ko­to­na. Vein tuu­let­ti­met ase­mal­le, ja ne otet­tiin siel­lä kii­tol­li­se­na vas­taan.

Opis­to­seu­rat päät­tyi­vät, ja seu­raa­va­na päi­vä­nä al­koi ke­hi­tys­vam­mais­ten ke­sä­kurs­si. Seu­ra­jär­jes­te­ly­jä pur­ka­es­sam­me ter­veh­din usei­ta kurs­sil­le tu­li­joi­ta, jot­ka jäi­vät suo­raan seu­rois­ta opis­tol­le. Maa­nan­tai­na puo­lil­ta päi­vin koko kurs­si oli pai­kal­la: 24 kurs­si­lais­ta, vii­si avus­ta­jaa ja minä Jaa­kon kans­sa ve­tä­jä­nä. Tee­ma­na tänä vuon­na oli ”Iloi­sel­la mie­lel­lä yh­des­sä”.

Tors­tai­hin as­ti puu­ha­sim­me mo­nen­mois­ta: lei­kim­me ul­ko­leik­ke­jä, as­kar­te­lim­me ja maa­la­sim­me Lo­go­Art-me­ne­tel­mäl­lä. Meil­lä oli lei­ri­o­lym­pi­a­lai­set, joi­den jäl­keen saim­me naut­tia opis­to­sau­nan löy­lyis­tä. Tie­ten­kin yh­te­nä il­ta­na olim­me myös vas­tuus­sa il­ta­oh­jel­mas­ta. Vas­toin­käy­mi­si­ä­kin vä­lil­lä tuli, mut­ta asi­at kään­tyi­vät so­pi­van ajan ku­lut­tua pa­rem­mik­si.

Tors­tai, lei­rin vii­mei­nen päi­vä, oli olym­pi­a­lais­ten pal­kin­to­jen jaon ja dip­lo­mien ja­ka­mi­sen päi­vä. Pa­lau­te­kier­rok­sel­la kai­kil­la oli pelk­kää hy­vää sa­not­ta­vaa lei­ris­tä: oli ol­lut mah­ta­va lei­ri! Joku lei­ri­läi­sis­tä ehät­ti jo lu­paa­maan, et­tä tu­lee taas en­si ke­sä­nä lei­ril­le. Ve­tä­mäs­täm­me kurs­sis­ta oli tul­lut hy­vää pa­lau­tet­ta lei­ri­läis­ten li­säk­si vart­tu­neen väen kurs­si­lai­sil­ta. Olim­me Jaa­kon kans­sa tyy­ty­väi­siä.

Tuo tors­tai, hei­nä­kuun vii­mei­nen, oli vii­mei­nen var­si­nai­nen työ­päi­vä­ni opis­tol­la. Sain reh­to­ril­ta läk­si­äis­ku­kan ja iloi­sen kä­den­pu­ris­tuk­sen. Kii­tin ku­lu­nees­ta vuo­des­ta, jon­ka olin saa­nut viet­tää opis­tol­la eri­tyis­lin­jan opet­ta­ja­na. Näin opis­to­työn koko kir­jon. Vä­lil­lä työ oli vä­syt­tä­nyt­kin. Me opis­ke­li­jat ja hen­ki­lö­kun­ta olim­me ol­leet kuin suu­ri per­he opis­to­ko­dis­sa. Nyt oli hyvä mie­li, ku­lu­nut vuo­si oli ol­lut ri­kas ja tär­keä.

Ar­ja Kal­li­o­ran­ta