Tuula Stång
Tuula Stång
Oli kylmänkalsea kevätaamu. Lapset juoksivat käytävään kesken välitunnin.
– Ope, me löyvettiin lintu! Se hengittää!
Etummainen kantoi käsissään pikkulintua. Lintu oli ruhjoutunut ja kohmeessa, elottoman oloinen, mutta sydän sykki vaatimattoman höyhenpeitteen alla.
Otin linnun ja menin askartelutarvikevarastoon tutkiakseni sitä. Lapset ryntäsivät perässäni ahtaiden hyllyjen väliin toisiaan tuuppien. Pidin lintua käsieni välissä ja puhaltelin sitä kohti lämmintä höyryä.
Yhtäkkiä tapahtui ihme. Lintu alkoi pyristellä kämmenieni välissä. Se kohotti siipensä, ojensi kaulansa ja päästi suustaan äärettömän kauniin laulun. Ja vain silmänräpäys: se oli kuollut!
Sillä hetkellä meillä ei ollut sanoja, ei lapsilla eikä minulla. Lasten katseet olivat täynnä suurta kysymystä, ja niin oli oma mielenikin. Itkin. Linnun riemulliseen lauluun kuoleman hetkellä tuntui liittyvän vavahduttavaa symboliikkaa.
Lukiessani äskettäin vuoden 1948 katekismusta, tunnistin sen sanoissa ikään kuin häivähdyksen tuosta vuosien takaisesta tilanteesta: ”Synnin mukana on ihmiskuntaan tunkeutunut kuolema, joka siinä lakkaamatta tuhoaa elämää. Ihmisen synnin tähden on luomakuntakin joutunut katoavaisuuden orjuuteen, josta se ikävöi vapauteen.”
Tämän kevään pääsiäinen on ollut erilainen: yksinäisellä ehkä entistä yksinäisempi. Onneksi nettiradio on ollut seurana. Jumalan sanan valo on loistanut kirkkaasti.
Raskaita epäilyksiäkin on pääsiäiseen mahtunut. Olo on ollut lähes epätoivoinen, kun katse on kääntynyt omiin tekemisiin ja tekemättä jättämisiin.
Yksinäisyys on tuollaisella hetkellä tuntunut riipaisevalta. Kunpa kotona olisi evankeliumin tarjoaja, jotta voisi tuoreeltaan kertoa, mikä ahdistaa. Monta kertaa sielunvihollinen tulee väliin, kun ajattelee tarttua puhelimeen. Se ei antaisi kokea sitä, kuinka toisen uskovaisen seurassa ylösnoussut Kristus on elävänä ja armahtavana läsnä.
Eräästä pääsiäisajan seurapuheesta jäi mieleeni efesolaiskirjeen kohta, jossa Paavali kirjoittaa, että sama väkevä voima, jota Jumala osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista, vaikuttaa uskovaisissa ihmisissä. Ei ole todellakaan kyse vähäisestä voimasta. Maakin vavahteli ja järisi ylösnousemusaamuna enkelin laskeuduttua vierittämään kiven haudan suulta. Eikö sellaisen voiman kantamana heikoinkin pääse perille!
”Kuoleman kahleet murtanut on Kristus voitollansa, elämän portit aukaissut haudasta noustessansa.” Vuosi vuodelta yhä rakkaammaksi käyvä pääsiäisvirsi on soinut mielessäni usein tänä hämmentävänä valon ja varjon keväänä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys