Kä­vin äs­ken su­ku­seu­ra­mat­kal­la Kar­ja­lan­kan­nak­sel­la. Vie­rai­lim­me isä­ni ko­ti­kun­nas­sa Vii­pu­rin lää­nin Py­hä­jär­vel­lä ja vä­hän muu­al­la­kin.

Isä­ni men­nei­syys on eri­tyi­nen, kos­ka hän on evak­ko. Sen vuok­si mi­nun­kin taus­ta­ni on eri­tyi­nen; olen pa­ko­lai­sen lap­si. Isä­ni ei voi muut­taa syn­nyin­seu­dul­leen. Ul­koi­ses­ti se oli­si eh­kä ny­ky­ään mah­dol­lis­ta, mut­ta hä­nen ko­ti­seu­tu­aan ei ole enää ole­mas­sa, kos­ka ih­mi­set siel­lä ovat vaih­tu­neet.

Mat­ka oli mi­nul­le kol­mas. Isä­ni Ran­ta­ky­läs­sä ol­lut ko­ti­ta­lo on ka­don­nut jo en­nen näi­tä mat­ko­ja. On vain tien var­res­sa ole­va niit­ty. Edel­li­sel­lä mat­kal­la löy­sim­me ta­lon nurk­ka­ki­vet hei­nien se­as­ta. Nyt em­me pen­ko­neet nii­tä esiin. Vii­me mat­kal­la löy­sim­me myös siis­tis­ti ko­koon ka­sat­tu­ja maa­ta­lous­työ­ka­lu­ja, jot­ka isä­ni tun­nis­ti heil­tä jää­neik­si. Enää nii­tä ei nä­ky­nyt.

Kaik­ki muut­kin ym­pä­ris­tön suo­ma­lais­ta­lot ovat ka­don­neet. En­nen so­tia ta­lon luo­ta nä­kyi Laa­tok­ka, jo­hon isä­ni ko­ti­ti­la ra­joit­tui. Nyt vä­li­a­lu­eel­la kas­vaa met­sää. Laa­tok­ka to­sin vie­lä pil­kot­taa, kos­ka uu­sien ve­nä­läis­ta­lo­jen ton­teil­ta on kaa­det­tu pui­ta.

Kä­vim­me kat­so­mas­sa isä­ni per­heen ka­la­sa­ta­maa. Tämä pie­ni ki­vik­koi­nen pou­ka­ma an­toi suo­jaa Laa­to­kan jyrk­kiä aal­to­ja vas­taan. Nyt isä­ni kou­lun pai­kal­la on jo­kin lo­ma­kes­kus.

Iso­van­hem­pie­ni tila Riis­kan ky­läs­sä on yhä jäl­jel­lä. Ta­lon toi­nen pää­ty oli nyt pu­ret­tu ja sen ti­lal­le oli ra­ken­net­tu uu­si osa. Ka­don­nees­sa osas­sa oli vie­lä isoi­so­äi­ti­ni uu­ni tal­lel­la. Pi­ha­pii­ris­sä on yhä van­ho­ja ra­ken­nuk­sia. Myös isoi­so­van­hem­pie­ni ul­ko­ves­sa ”fins­ki toi­let” on yhä käyt­tö­kun­nos­sa.

Ve­nä­läi­set suh­tau­tu­vat mei­hin ys­tä­väl­li­ses­ti. Yh­tei­sen kie­len puut­tu­mi­nen on kui­ten­kin on­gel­ma. Ve­nä­läi­set ei­vät yleen­sä puhu eng­lan­tia ja jos pu­hu­vat, vain aut­ta­vas­ti. Me suo­ma­lai­set­kaan em­me voi reh­vas­tel­la ve­nä­jän kie­len tai­dol­la.

Ase­tel­ma on hie­man ou­to. Hy­vin suu­ri osa ve­nä­läi­sis­tä asuu syn­nyin­seu­dul­laan. On vai­kea ku­vi­tel­la, mil­tä heis­tä tun­tuu, kun vie­ras­maa­lai­set ih­mi­set kul­ke­vat hei­dän nur­kis­saan et­si­mäs­sä jäl­kiä su­kun­sa men­nei­syy­des­tä. On­gel­ma se ei kui­ten­kaan tun­nu ole­van.

Ha­lu­ai­sin pääs­tä eril­li­syy­des­tä yh­tei­söl­li­syy­teen. Ha­lu­ai­sin voi­da elää nor­maa­lia vuo­ro­vai­ku­tus­ta ve­nä­läis­ten kans­sa. Ve­nä­jän kie­len op­pi­mi­nen oli­si kui­ten­kin hy­vin suu­ri haas­te. Vaa­ti­si pal­jon vai­vaa, et­tä voi­si kom­mu­ni­koi­da luon­te­vas­ti. Tek­niik­ka on mo­nes­ti avuk­si, mut­ta nyt en voi­nut käyt­tää Goog­le-kään­tä­jää, kos­ka ope­raat­to­ril­la­ni ei kai ol­lut so­pi­vaa pai­kal­lis­ta yh­teis­työ­kump­pa­nia.

Py­hä­jär­vi on Ve­nä­jän ta­ka­maa­ta. Alue on ke­hit­ty­nyt hy­vin hi­taas­ti ja sik­si suo­ma­lai­sil­le on säi­ly­nyt pit­kään näh­tä­vää. Mai­se­ma kui­ten­kin muut­tuu vä­hi­tel­len. Suo­ma­lai­set oli­si­vat var­mas­ti ra­ken­ta­neet uut­ta kai­ken van­han ti­lal­le. Suo­ma­lai­suu­den jäl­jet ka­to­a­vat vää­jää­mät­tö­mäs­ti. Useim­mat plo­do­vo­je­lai­set tus­kin tie­tä­vät juu­ri mi­tään men­neen ajan suo­ma­lai­sa­suk­kais­ta. Vas­taa­vas­ti suo­ma­lais­vie­rai­li­jat vä­he­ne­vät evak­ko­su­ku­pol­ven har­ve­tes­sa ja muis­to­jen käy­des­sä kau­kai­sik­si.

Elä­vä us­ko tuli isoi­soi­so­van­hem­pie­ni per­hee­seen Riis­kaan 1880-lu­vul­la, kun ohi­kul­ku­mat­kal­la ol­lut saar­na­mies ky­syi, sai­si­ko ta­los­sa pi­tää seu­rat. Eh­kä toh­din jos­kus ky­syä ta­lon ny­kyi­sil­tä hal­ti­joil­ta, voi­tai­siin­ko ta­pah­tu­maa muis­tel­la jär­jes­tä­mäl­lä seu­rat pi­ha­pii­ris­sä.