Mummulan vieraskamarissa oli vihreä villakangassohva. Siskoni ja minut laitettiin nukkumaan kahden lakanan väliin. Sohva keinahteli kuin vene aalloilla. Ikkunoissa oli paksut pitsiverhot. Pihavalojen kajo näkyi vieraskamariin. Välillä kukkatapettiseinille ilmestyi auton valojen liikkuvia kuvioita. Eno oli taksimies ja omisti mustan Mersun.
Kamarissa oli kaksi ovea, toinen avautui mummun ja ukin kamariin, toinen tampuuriin, joka oli keittiön vieressä. Viileässä tampuurissa säilytettiin ruokia ja kaikenlaisia keittiötavaroita. Sen toisesta reunasta lähtivät portaat vintille. Keskellä lattiaa oli luukku, josta pääsi kellariin. Mummu laskeutui joskus sinne ja nousi takaisin tampuuriin kuin haudasta mukanaan marjatölkki tai mehupullo.
Vieraskamarissa oli kuusikulmainen tupakkapöytä, kaksi muhkeaa nojatuolia ja pulleita albumeja. Katselimme iltaisin valokuvia ja puhuimme keskenämme sipittämällä. Seinäkello oli musta ja suuri. Sen lyönti oli hidas ja pehmeä moikuna. Joka lyönnin välissä kuului ”krrrrhhh” ikään kuin joku olisi kuorsannut.
Mummu ja ukki nukkuivat viereisessä kamarissa. Ukki näytti pieneltä ja kauhean kiltiltä flanellisissa alusvaatteissaan ja mummu hassulta, kun hän avasi nutturansa ja ohut letti roikkui rinnan päällä. Letin päässä oli punaruudullisesta kankaasta repäisty suikale.
Kun mummu tuli kysymään ”Joko työ ootta siunannu ihtenne?” piti heti kipaista peiton alle. Mummu istui vuoteen reunalle ja aloitti: Levolle laskeun Luojani…
Oli pakko vetää peitto puoliksi kasvojen yli, sillä jostain kumman syystä meitä nauratti hervottomana. Yritimme lausua rukousta mummun kanssa, mutta ei siitä tullut mitään. Mummu rukoili ja me hihitimme. Onneksi rukous loppui ja mummu lähti.
Kun kesäiltana meni tampuurin kautta keittiöön juomaan vettä, kosken kohina kantautui avoimesta ikkunasta. Joki oli alhaalla törmän alla. Sen ääni oli outo ja ihan erilainen kuin päivällä. Kohina kuulosti valtavan vanhalta, niin kuin se olisi tullut maan uumenista tai ylhäältä pirtin vintiltä, vintin leveiden seinähirsien raosta. Vintillä haisi kummalliselta ja siellä oli miltei pelottavaa. Äiti oli kertonut, että mummulassa oli joskus ollut kestikievari. Se taas tuntui hienolta, vaikkei oikein käsittänytkään, mitä sana tarkoitti.
Päivisin ukki yleensä vain istuskeli pirtin penkillä, hymyili, poltteli ”paperosseja” ja sanoi välillä jotain lystikästä. Mummu touhusi ja komenteli. ”Kirkonmeiningin” aikaan mummu istui pirtin lipaston vieressä ja merkitsi paperille veisattavat virret. Silloin piti olla hiljaa.
Mummulassa oli turvallista. Kaikki tapahtui ajallaan ja niin kuin ennenkin oli tapahtunut. Mummulassa vietetty aika laajensi lempeän hiljaisella tavalla omaa kokemuspiiriä. Kiitos mummu ja ukki!
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys