JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Salaisen tontun identiteetti

19.12.2020 7.00

Juttua muokattu:

3.12. 16:35
2020120316353420201219070000

Mi­nul­la on ih­meen vah­va ver­tais­ver­kos­to erääl­lä ne­tin kes­kus­te­lu­pals­tal­la. Siel­lä on vuo­sia ja­et­tu ilot ja su­rut, saa­vu­tuk­set ja pet­ty­myk­set, nau­ret­tu ja kes­kus­tel­tu. Tii­viis­sä yh­tei­sös­sä on myös syn­ty­nyt omia pe­rin­tei­tä, yh­tei­siä pro­jek­te­ja. Eräs niis­tä on jo­ka­vuo­ti­nen jou­lu­ka­len­te­ri­vaih­to, jo­hon olen it­se­kin osal­lis­tu­nut nyt muu­ta­ma­na vuo­te­na. En­sim­mäis­tä ka­len­te­ria teh­des­sä­ni jo to­te­sin, et­tä täs­tä ei ole pa­luu­ta.

Jou­lu­no­do­tus al­kaa siis osal­ta­ni jo syys­kuus­sa, jol­loin il­moit­tau­tu­mi­nen ka­len­te­ri­vaih­toon ta­pah­tuu. Osal­lis­tu­jat kir­joit­ta­vat kir­jeen, jos­sa ker­to­vat it­ses­tään, per­hees­tään, jou­lun­viet­to­ta­vois­taan ja toi­veis­taan ka­len­te­rin suh­teen: har­ras­tuk­set, lem­pi­vä­rit ja -kar­kit, mu­siik­ki­ma­ku ja mitä iki­nä mie­leen tu­lee. Kir­jeen alus­sa ker­ro­taan omat ra­joit­teet sen suh­teen, ke­nel­le ka­len­te­rin ha­lu­aa teh­dä. It­se en esi­mer­kik­si ole vie­lä roh­jen­nut yrit­tää ve­gaa­ni­sen ka­len­te­rin te­koa, sil­lä en vält­tä­mät­tä osai­si ot­taa kaik­kia asi­oi­ta huo­mi­oon.

Kir­je lä­he­te­tään vaih­don "emän­näl­le", joka työ­pa­rin kans­sa sump­lii, kuka ke­nel­le­kin ka­len­te­rin te­kee. Lo­ka­kuun en­sim­mäi­si­nä päi­vi­nä yk­si­tyis­vies­ti­laa­tik­koon ki­lah­taa kir­je sil­tä, jon­ka ka­len­te­ri on mää­rät­ty mi­nun vas­tuul­le­ni. Sii­tä al­kaa sa­la­po­lii­si­työ ja val­mis­te­lu: lu­e­taan vas­taa­not­ta­jan kir­joi­tuk­sia eri­lai­sin sil­min, käy­dään eh­kä kur­kis­te­le­mas­sa hä­nen so­me­ti­leil­leen, ta­vail­laan saa­tua kir­jet­tä uu­des­taan ja uu­des­taan. Pals­tal­la voi esit­tää ano­nyy­mis­ti tar­ken­ta­via ky­sy­myk­siä sii­hen tar­koi­te­tus­sa ket­jus­sa.

Yleen­sä läh­den pian kirp­pa­ri­kier­rok­sel­le ja kai­ve­len lan­ka­va­ras­to­ja­ni miet­tien, mitä mu­ka­vaa neu­loi­sin tai virk­kai­sin. Bud­jet­ti ka­len­te­ril­le on 30–35 eu­roa, mut­ta kos­ka ko­toa val­miik­si löy­ty­viä tar­vik­kei­ta tai työ­tun­te­ja ei sii­hen las­ke­ta, to­del­li­nen ar­vo saat­taa ol­la mo­nin­ker­tai­nen. Kier­rä­tys on useim­mi­ten suo­ras­taan toi­vot­ta­vaa, ja jos­kus on käy­nyt niin­kin, et­tä edel­lis­vuo­den ka­len­te­ris­ta on joku osa men­nyt eteen­päin seu­raa­val­le.

Mitä luuk­kui­hin sit­ten pii­lou­tuu? Vii­me vuon­na tein esi­mer­kik­si pie­nen vih­ko­sen, jo­hon kir­joi­tin mo­nil­le us­ko­vai­sil­le tu­tun Van­ha­pii­ka-kort­ti­pe­lin oh­jeet (to­sin ni­me­sin se Vii­mei­sek­si vil­la­hou­suk­si). Jos­kus olen neu­lo­nut pi­pon, toi­sel­la ker­taa sää­rys­ti­met, ker­ran virk­ka­sin pie­niä lu­mi­täh­tiä kuu­sen­ko­ris­teik­si. Kynt­ti­löi­tä, lah­ja­nau­haa, pi­pa­rin­ko­ris­te­lu­tar­vik­kei­ta. Lei­po­mi­soh­jei­ta, kir­jan­merk­ke­jä. Ja herk­ku­ja, tot­ta kai. Jou­lu­aa­ton luuk­kuun olen pyy­tä­nyt apua isäl­tä­ni, ja saa­nut kaar­nas­ta val­mis­tet­tu­na esi­mer­kik­si lyh­dyn led-tui­kul­le tai jou­lu­kuu­sen­ko­ris­teen.

Ka­len­te­rin pak­kaa­mi­nen on oma, vä­ri­syt­tä­vän iha­na osa pro­jek­tia. Mi­ten toi­min tänä vuon­na, jot­ta ka­len­te­ri oli­si eri­lai­nen, saa­jan­sa nä­köi­nen, kau­nis? Mit­kä vä­rit va­lit­sen pa­pe­rei­hin, min­kä si­säl­lön mää­ri­tän mil­le­kin päi­väl­le ja kuin­ka mer­kit­sen luu­kun nu­me­ron? Vii­me vuon­na tu­los­tin ne­tis­tä jou­lui­sia vä­ri­tys­ku­via, jol­lai­sen kiin­ni­tin jo­kai­sen pa­ke­tin pääl­le niin et­tä sen saa ir­ti. Luu­kun nu­me­ron pii­lo­tin jon­ne­kin ku­vaan. Osan luu­kuis­ta kät­kin kirp­pik­sil­tä ke­rät­tyi­hin pel­ti­purk­kei­hin, sil­lä ka­len­te­rin saa­ja oli ker­to­nut ke­rää­vän­sä sel­lai­sia.

Mar­ras­kuun puo­li­vä­lis­sä ka­len­te­rin on ai­ka läh­teä mat­kaan, jot­ta se eh­tii pe­ril­le ajois­sa. Tar­koi­tus on, et­tä saa­ja ei tie­dä, kuka hä­nen ka­len­te­rin­sa on val­mis­ta­nut. Sik­si täy­tyy lä­het­tä­jän pai­kal­le kir­joit­taa jon­kun muun tie­dot (tänä vuon­na pyy­sin sis­ko­ni “agen­tik­si”). Toi­si­naan käy­te­tään ku­rii­re­ja – tai ol­laan käyt­tä­vi­nään. It­se ajoin vuo­si sit­ten var­ta vas­ten Vir­roil­le vie­mään ka­len­te­rin ja nar­ra­sin, et­tä sa­lai­nen tont­tu oli lait­ta­nut sen mat­kaa­ni kuul­les­saan, et­tä olen me­nos­sa käy­mään Tuu­ris­sa.

Sit­ten kä­det ovat tyh­jät ja ei voi muu­ta kuin odo­tel­la. Jo­nain päi­vä­nä ki­lah­taa pu­he­li­meen vies­ti, et­tä pa­ket­ti on nou­det­ta­vis­sa. In­nos­ta ki­his­ten aset­te­len 24 pien­tä pa­ket­tia esil­le van­ha­nai­kai­seen mat­ka­lauk­kuun. Tot­ta kai hiu­kan hy­pis­te­len ja ar­vai­len: tääl­lä on eh­kä kynt­ti­lä, tääl­lä suk­laa­ra­sia, täs­sä on var­mas­ti kir­ja! Voi, tu­li­si jo jou­lu­kuun en­sim­mäi­nen päi­vä!

Tär­keä osa ka­len­te­ria on myös yh­tei­nen ilo. Foo­ru­mil­le pe­rus­te­taan heh­ku­tus­ket­ju, jo­hon rie­mui­taan en­sin saa­pu­nees­ta pa­ke­tis­ta ja sen jäl­keen käy­dään ra­por­toi­mas­sa joka päi­vä, mitä kus­ta­kin pa­ke­tis­ta on löy­ty­nyt. It­se teen ai­na koos­teen, jon­ka ko­pi­oin edel­li­sel­tä päi­väl­tä seu­raa­val­le ja li­sään alim­mak­si uu­sim­man luu­kun si­säl­lön. Näi­hin li­sä­tään myös ai­he­tun­nis­te, jota käyt­tä­en si­vus­ton haku ker­too seu­raa­van vuo­den ton­tul­le, mikä edel­lis­vuon­na on ol­lut eri­tyi­ses­ti mie­leen.

Kir­joi­tan tätä teks­tiä mar­ras­kuun lo­pul­la. Te­ki­si hur­jas­ti mie­li lait­taa ku­via sii­tä, mi­ten kau­niin ka­len­te­rin on­nis­tuin saa­maan ai­kai­sek­si tänä vuon­na, mut­ta tyy­dyn vii­me­vuo­ti­seen. Näin en pal­jas­ta yh­tei­sön jä­se­nil­le va­hin­gos­sa, mikä tä­män­vuo­ti­sis­ta ka­len­te­reis­ta on mi­nun kä­si­a­laa­ni. Oma ka­len­te­ri­ni odot­taa jo pai­kal­laan, ja joka ker­ta sen näh­des­sä­ni muis­tan: ai­van pian on jou­lu, läm­min, va­loi­sa pis­te pi­me­än kes­kel­lä!

Paula-MaariaItäniemi
35 vuotta, seitsemän lasta – yksi männyn juurelle lepoon laskettuna, kuusi lähellä, ilona ja tarkoituksena. Elän jyväskyläläisen kotiäidin ja omaishoitajan arkea, jonka keskeltä karkaan kuoroharjoituksiin. Siellä laulan itseni keveäksi väsymyksestä, huolista ja tarvitsevista katseista. Pari tärkeää tuntia, ja jaksan taas. Ja kun puoliso palaa töistä, sydämeni läikehtii kiitollisuudesta. Tässä on minun paikkani, jossa on hyvä olla. Minulle voi kirjoittaa: pauria.itaniemi@gmail.com.