JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Talviurheilua

26.3.2020 6.05

Juttua muokattu:

26.3. 09:24
2020032609243620200326060500

Tuula Stång

Tuula Stång

Me­nin las­ke­maan mä­keä sis­ko­ni ja kah­den naa­pu­rin­po­jan kans­sa. Mäki oli pe­lot­ta­van jyrk­kä, al­haal­la ry­teik­kö ja puro, va­sem­mal­la maan­tie ja ta­ka­na kor­ke­al­la koi­vi­kos­sa kum­mi­tus­la­to, sem­moi­sel­la ni­mel­lä sitä kut­sut­tiin.

– Las­ke vaan! nuo­rem­pi po­jis­ta huu­si ei­kä ker­to­nut, et­tä la­dul­le oli teh­ty hyp­py­ri.

Len­sin il­mas­sa kuin väk­kä­rä, syök­syin päis­tik­kaa ala­mä­keen, suk­si rä­säh­ti poik­ki. Pien­tä loh­tua toi se, et­tä van­hem­pi vel­jek­sis­tä al­koi nuh­del­la nuo­rem­paa vaa­raan joh­dat­ta­mi­ses­ta.

Lie­kö joh­tu­nut tuos­ta suk­sen kat­ke­a­mi­ses­ta, et­tä raa­ha­sin kou­lu­tak­sis­sa lii­kun­ta­tun­nil­le ai­kuis­ten suk­set: joko äi­din ter­va­tut loi­va­kär­ki­set si­de­suk­set tai se­tä­vai­na­jan pu­nai­set var­paal­lis­suk­set, joi­den kär­jis­sä ei ol­lut kaa­re­vuut­ta sen­kään ver­taa. Yh­tä kaik­ki, ras­kaat ja pit­kät lo­tis­kot mo­lem­mat oli­vat.

Pa­hak­si on­nek­si opet­ta­ja vei mei­dät sil­lä tun­nil­la ti­he­ää män­nyn­tai­mik­koa kas­va­vaan kum­pa­reik­koon. Oli täy­si työ sel­viy­tyä kym­men­vuo­ti­aan voi­mil­la kiik­ke­ris­tä kään­nök­sis­tä ta­kaa työn­ty­vän – ei vält­tä­mät­tä ai­na niin kär­si­väl­li­sen – op­pi­las­jou­kon edes­sä.

Luis­te­lu­tun­nit kau­pun­ki­kou­lus­sa oli­vat pa­ho­ja. Meil­lä maa­lais­po­loi­sil­la ei ol­lut ko­ti­ky­läl­lä luis­te­lu­mah­dol­li­suuk­sia ei­kä luis­ti­mia. Kou­lul­ta pys­tyi lai­naa­maan pik­ku ko­li­kol­la mies­ten van­ho­ja, var­ret­to­mia hok­ka­rin­ront­to­sia, joil­la sai läh­teä jääl­le toik­ka­roi­maan ohi kii­tä­vien ja pyö­räh­te­le­vien jääp­rin­ses­so­jen väis­tel­tä­väk­si.

Noi­den muis­to­jen va­los­sa kou­luil­le ny­kyi­sin unoh­tu­vat eri­no­mais­ten ur­hei­lu­vä­li­nei­den röyk­ki­öt tun­tu­vat pe­rä­ti kum­mal­li­sil­ta – nii­tä kun ei­vät sen enem­pää lap­set kuin van­hem­mat­kaan tun­nis­ta omik­seen.

Vaa­ti­vin laji lap­suu­des­sa­ni oli tal­vi­nen he­vo­sur­hei­lu. Muis­tan ti­lan­teen, kun eräs emän­tä oli meil­lä ky­läi­le­mäs­sä. Tar­jou­duin vie­mään hä­net he­vo­sel­la ko­tiin. Emän­tä epä­röi ja es­te­li. En an­ta­nut pe­rik­si, val­jas­tin he­vo­sen mur­ro­si­käi­sen eh­dot­to­muu­del­la.

He­vo­nen oli en­ti­nen ra­vi­he­vo­nen, me­ne­vää sort­tia. Niin läh­det­tiin. Emän­tä keik­ka­leh­ti rees­sä peh­mi­ke­hei­nien pääl­lä ja yrit­ti ju­tel­la jo­tain kau­hun­se­kai­sin il­mein. En muis­ta, sain­ko he­vo­sen py­säh­ty­mään hä­nen ko­tin­sa kar­ta­nol­la vai ajoin­ko vain vauh­dil­la loi­van ym­py­rän emän­nän hy­pä­tes­sä kyy­dis­tä ikään­kuin kes­ki­pa­kois­voi­man sin­ko­a­ma­na.

Ko­ti­mat­kal­la, tul­tu­a­ni maan­tien liit­ty­mään, joka oli erit­täin pa­has­sa pai­kas­sa mut­kai­ses­sa mä­en­rin­tees­sä, oli hius­kar­van va­ras­sa, et­ten aja­nut tuk­ki­re­kan al­le. Ko­ti­pi­haan pääs­ty­äm­me saim­me huo­kais­ta hel­po­tuk­ses­ta, sekä he­vo­nen et­tä minä, var­sin­kin he­vo­nen, sil­lä huo­ma­sin val­jai­ta rii­su­es­sa­ni, et­tä län­get oli­vat vää­rin­päin.

Myö­hem­mäl­lä iäl­lä, va­rus­tei­den pa­ran­nut­tua, olen pi­tä­nyt kaik­kein eni­ten yk­si­näi­ses­tä um­pi­han­ki­hiih­dos­ta. On saa­nut men­nä min­ne on ha­lun­nut, kat­sel­la eläin­ten jäl­kiä, au­ti­o­ta­lo­jen pi­ha­pii­re­jä, niit­ty­jä, suo­mai­ta, pu­ron­var­sia, kal­li­on­sei­nä­miä.

Äs­ket­täin il­mes­ty­nees­sä kir­jas­sa Tai­vaan lin­tu­ja ja ke­don kuk­kia yk­si kir­joit­ta­jis­ta sa­noo: ”Luo­ja muo­vaa ole­mus­tam­me ikään­ty­mi­sen, sai­rauk­sien ja ta­pa­tur­mien kaut­ta.” Näin tun­nen omal­la koh­dal­la­kin ta­pah­tu­neen. Jos hiih­tä­es­sään pyl­läh­tää sy­vän suo-ojan poh­jal­le, ei pää­se enää ylös.

Eh­kä tu­lee vie­lä se­kin ai­ka, jos elon­päi­viä an­ne­taan, et­tä tal­viur­hei­luk­si riit­tää, kun tork­kuu au­rin­gon­pais­tees­sa jos­sain läm­pi­mäl­lä sei­nus­tal­la top­pa­vaat­teis­sa ja pipo sil­mil­lä. Sii­tä sit­ten kö­pit­te­lee tyy­ty­väi­se­nä il­ta­päi­vä­kah­vil­le joko yk­sin tai avus­tet­tu­na.

TuulaStång
Olen syntyperäinen kainuulainen, kolmilapsisen pienviljelijäperheen tytär. Työkseni opetin ala-asteikäisiä lapsia Kainuun kunnissa ja pari vuotta muuallakin. Asun Kajaanissa kerrostalokodissa. Lapsuudenkotini maalla on toinen elämänympäristöni. Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: tuula.stang(at)gmail.com
21.11.2024

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130:6

Viikon kysymys