– Sii­nä täy­tyy ker­toa, mitä hen­ki­lö­tie­to­ja re­kis­te­ris­sä on, mi­hin tie­to­ja käy­te­tään, min­ne nii­tä luo­vu­te­taan ja mi­ten tie­to sit­ten säi­ly­te­tään, työ­ka­ve­ri­ni sa­noo.

Syy­sau­rin­ko pais­taa räi­ke­äs­ti sel­kä­ni ta­ka­na, kun päh­käi­len hä­nen kans­saan hen­ki­lö­tie­to­re­kis­te­riä ja se­los­teen si­säl­tö­jä.

– Tää li­sää eh­dot­to­mas­ti lä­pi­nä­ky­vyyt­tä ja luo­tet­ta­vuut­ta. Ja sitä pait­si se an­taa ai­ka am­mat­ti­mai­sen ku­van, sa­non työ­ka­ve­ril­le­ni.

Me pää­te­tään ot­taa tämä agen­dal­le seu­raa­vas­sa työ­pa­jas­sa – an­taa vink­ke­jä työ­nan­ta­jil­le tie­to­jen re­kis­te­röin­tiin ja re­kis­te­ri­se­los­teen te­ke­mi­seen.

Vä­hän ai­kaa sit­ten tes­tat­tiin yh­den­lais­ta re­kis­te­riä su­vun van­him­man syn­ty­mä­päi­vil­lä. San­ka­ri kut­sui sin­ne omien ih­mis­ten li­säk­si ser­kut ja vel­jien lap­set Poh­jan­maal­ta, lan­got ja kä­lyt sekä omien las­ten­sa ser­kut. Kut­sun sai­vat myös ys­tä­vät ai­ko­jen ja mat­ko­jen ta­kaa. Juh­las­sa lau­let­tiin ja syö­tiin hy­vää ruo­kaa, mut­ta en­nen kaik­kea siel­lä muis­tel­tiin. Van­hin esit­te­li jo­kai­sen juh­la­vie­raan ja syyn, mik­si tämä oli saa­nut kut­sun juh­liin.

Esit­te­lyi­den jäl­keen juh­la­vie­raat ava­si­vat omia "re­kis­te­rei­tään" ja ker­toi­vat jon­kun muis­ton San­ka­ris­ta koko muul­le juh­la­jou­kol­le.

– En­si ker­ran käyn­nis­tä­si mie­leen on jää­nyt, et­tä olit kau­nis ja ja­las­sa­si oli ny­lo­nit. Sen­kin muis­tan, et­tä maat­tiin yh­des­sä sän­gyl­lä ja ju­tel­tiin, kun­nes täti tuli ja to­rui. Kes­ken päi­vän sel­lai­nen lais­kot­te­lu ei oi­kein so­pi­nut, ker­toi käly en­si­ta­paa­mi­ses­taan.

Serk­ku muis­te­li, et­tä San­ka­rin mies oli ot­ta­nut ky­lään tul­les­saan sy­liin ja nos­tel­lut kor­ke­al­le pään­sä ylä­puo­lel­le, vel­jen­tyt­tö muis­te­li syö­neen­sä til­liä ja per­sil­jaa en­si ker­taa, kun täti oli keit­tä­nyt kei­ton. Ty­tön­po­jal­la oli rak­kai­ta muis­to­ja vie­rai­lus­ta iso­van­hem­pien kans­sa Sam­ma­tis­sa Eli­as Lön­n­ro­tin syn­ty­mä­ko­dis­sa ja her­kul­li­ses­ta lou­naas­ta kes­ti­kie­va­ris­sa. Ty­tön­tyt­tö ja -poi­ka muis­te­li­vat yh­des­sä sitä, et­tä mum­mo­las­sa oli ai­na tur­val­lis­ta ol­la yö­ky­läs­sä, kun äi­ti oli töis­sä.

Ih­mi­nen kan­taa läpi elä­män­sä laa­jo­ja ih­mis­suh­tei­den ja ko­ke­mus­ten re­kis­te­rei­tä mie­les­sään. Re­kis­te­riä al­kaa ke­rään­tyä su­vus­ta, leik­ki­ka­ve­reis­ta, kou­lu­ka­ve­reis­ta, opet­ta­jis­ta, raa­mat­tu­luok­ka­ka­ve­reis­ta tai vaik­ka kuo­ro­ka­ve­reis­ta. Tie­don mää­rä re­kis­te­ris­sä on val­ta­va, ja use­at voi­vat kuu­lua yh­den ih­mi­sen usei­siin eri re­kis­te­rei­hin. Näil­le re­kis­te­reil­le on tyy­pil­lis­tä, et­tä nii­den tie­dot päi­vit­ty­vät sa­tun­nai­ses­ti ja osa tie­dos­ta vain haa­lis­tuu pois.

Jo­kai­nen meis­tä kuu­luu var­maan­kin sa­toi­hin, jol­lei tu­han­siin re­kis­te­rei­hin. Jo­kai­ses­ta suo­ma­lai­ses­ta kart­tuu tie­toa en­sim­mäi­ses­tä par­kai­sus­ta vii­mei­seen hen­käyk­seen as­ti. Ar­ki­päi­väi­sen ne­tin­käy­tön ja di­gi­taa­li­sen asi­oin­nin an­si­os­ta jä­täm­me jäl­kem­me re­kis­te­rei­hin, joi­ta voi hyö­dyn­tää niin hy­vien kuin huo­no­jen­kin asi­oi­den edis­tä­mi­seen. Kai­ken re­kis­te­ri­tie­don or­ga­ni­soin­tiin ja hal­lin­taan osal­lis­tuu koko ajan kä­sit­tä­mä­tön mää­rä hen­ki­löi­tä tie­to­ko­nei­neen, ja sii­hen on val­jas­tet­tu lu­ke­mat­to­mia pal­ve­lin­sa­le­ja maas­sa ja tek­no­lo­gi­aa pil­vis­sä.

Näin kirk­ko­vuo­den lo­pus­sa aja­tus pa­laa Il­mes­tys­kir­jas­sa use­as­sa koh­taa mai­nit­tuun elä­män kir­jaan. "Joka voit­taa, se näin pu­e­taan val­kei­hin vaat­tei­siin, en­kä minä pyy­hi pois hä­nen ni­me­än­sä elä­män kir­jas­ta, ja minä olen tun­nus­ta­va hä­nen ni­men­sä Isä­ni edes­sä ja hä­nen en­ke­lien­sä edes­sä" (Ilm. 3:5).

Raa­ma­tun mu­kaan elä­män kir­jan re­kis­te­ri­se­los­te on jo­ten­kin näin: Nimi. Syn­nit pyy­hit­ty.

Su­vun van­him­man juh­lis­sa lau­let­tiin lo­puk­si hä­nen lem­pi­lau­lun­sa, jo­hon mi­nä­kin olen kau­an sit­ten kiin­ty­nyt. Hän ker­toi Kai­sa-äi­tin­sä lau­la­neen sitä, kun äi­ti oli pääs­syt omis­ta­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan rau­haa ja iloa: kun kaik­ki syn­nit oli saa­nut us­koa an­teek­si ja saat­toi sy­dä­mes­sään tun­tea, niin kuin lau­lus­sa sa­no­taan: "Ni­me­ni on kir­joi­tet­tu elä­vien kir­jas­sa" (Sl. 248:8). Syn­nit pyy­hit­ty.