“Em­me enää elä lin­tu­ko­dos­sa. Ym­pä­ril­läm­me on mo­nen­lai­sia uh­kia”, kuu­lem­me sa­not­ta­van mo­nis­sa pu­heis­sa. Mitä sit­ten tar­koit­taa lin­tu­ko­to? Sil­lä vii­ta­taan pie­neen, tur­val­li­seen ja ko­toi­saan paik­kaan tai seu­tuun. Mi­nus­ta lin­tu­ko­to on kau­nis ja lem­peä suo­men kie­len sana, joka tuo heti mie­leen tur­van ja hy­vän olon.

Lin­tu­ko­to on van­ha sana. Et­sin sitä vas­taa­via sa­no­ja muis­ta kie­lis­tä. Ruot­sin kie­len sa­na­kir­jas­ta löy­tyi lin­tu­ko­dol­le kään­nös lyc­ko­land tai lyck­sa­lig­he­tens ö (on­ne­la tai on­nen saa­ri). Sak­san­kie­li­set kään­nök­set viit­taa­vat pie­ni­kas­vuis­ten ko­tiin ja on­nen maa­han. Yk­si kään­nös ker­too li­säk­si, et­tä lin­tu­ko­to on tur­va­paik­ka, jos­ta löy­tyy suo­ja ja rau­ha (Zu­luf­lut­sort, wo man Schutz und Ruhe fin­det). Eng­lan­nin­kie­li­nen il­mai­su on land of milk and ho­ney.

Lin­nut ovat ai­na ol­leet suo­men­su­kui­sil­le kan­soil­le hy­vin tär­kei­tä. Ne ovat tuo­neet vies­te­jä tuon­puo­lei­ses­ta, en­nus­ta­neet ja loh­dut­ta­neet. Nii­tä on kun­ni­oi­tet­tu ja pe­lät­ty, ja joi­ta­kin lin­tu­ja on pi­det­ty py­hi­nä.

Suo­ma­lai­sen kan­san­pe­rin­teen mu­kaan Lin­tu­ko­to oli myyt­ti­nen paik­ka. Mui­nais­suo­ma­lai­set kä­sit­ti­vät maan ve­sis­töi­neen ole­van mel­ko ta­sai­nen, il­mei­ses­ti kiek­koa muis­tut­ta­va kap­pa­le, jon­ka pääl­lä le­pä­si ku­pu­mai­nen tai­vaan­kan­si. Tai­vaan­kap­pa­lei­den liik­ku­mi­nen se­li­tet­tiin tai­vaan­kan­nen pyö­ri­mi­sel­lä. Maa­il­man reu­nal­la, mis­sä tai­vaan­kan­si ja maan pin­ta koh­ta­si­vat, ete­läs­sä tai lou­naas­sa, oli me­ren saa­ri, Lin­tu­ko­to. Se oli pa­ra­tii­si­mai­nen ikui­sen ke­sän saa­ri, jon­ne muut­to­lin­nut len­si­vät tal­vek­si lin­nun­ra­taa pit­kin. Kar­ja­lan­kie­li­set sa­nat ker­to­vat täs­tä us­ko­muk­ses­ta: Lin­nun­ra­dua myö­te len­däy lin­nut läm­bi­mäh muah.

Kos­ka tai­vaan­kan­nen ja maan pin­nan ra­os­sa oli ah­das­ta, kaik­ki Lin­tu­ko­dos­sa oli pien­tä. Siel­lä asui pie­ni­ko­kois­ta kan­saa: lin­tu­ko­to­lai­sia, tai­vaa­nää­re­läi­siä tai ke­ri­kan­saa. Sin­ne myös kuol­leit­ten sie­lut saat­toi­vat len­tää tai siel­lä sie­lut saat­toi­vat käy­dä le­väh­tä­mäs­sä.

Lin­tu­ko­to on ol­lut myös osa ru­noi­li­joi­den maa­il­maa. Kan­sal­lis­kir­jail­jam­me Alek­sis Kivi on ku­van­nut lin­tu­ko­don elä­mää.

”Me­ress’ kau­kaall’ eräs saa­ri löy­tyy,

leh­ti­nen. Sen jyr­kät, kal­li­oi­set ran­nat

vas­ta­rin­ta ijan­kaik­ki­nen on myrs­kyss’

– –

Niit­ty vi­her­jä on kes­kell’ tätä saar­ta,

kes­kell’ niit­tyy kul­ta-kel­tain pel­to läik­kyy,

kan­tain he­del­miä il­man tal­ven un­ta;

kes­kell’ pel­too soi­pi tuu­hee leh­ti­met­sä,

soi kuin rau­han kau­pun­gis­sa, lem­men maas­sa

– –

Täs­sä lin­nut asuu, lau­lu­nie­kat pie­net,

täs­sä käki, ilo­lin­tu, kyn­tö­ras­tas

leh­dis­tös­sä ää­nens ym­pär­kai­kuu an­taa

– –

Aa­mu hoh­taa, koi­vuin val­keet ran­gat lois­taa,

lem­pee tuu­li idän pur­pu­rai­silt’ por­teilt’

me­ren pin­taa vii­vot­taa ja il­ma täyt­tyy

taa­sen lin­tuin vi­ser­ryk­sest’ leh­dis­tös­sä.

Sil­lon iha­nas­ta unes­tan­sa he­rää

ke­ri­kan­sa, ijan­kaik­ki­ses­ti nuo­ri,

rien­tää ilo­työ­höns Lin­tu­ko­don saa­ress.

Ul­jaat po­jat pel­lot kyn­tää, nii­tyt niit­tää,

nai­set kan­gast’ hels­kyt­tä­vi kor­kee­ess’ la­kass’.”

Sana koto on van­hem­paa, usein ru­nois­sa käy­tet­tyä kiel­tä. En­nen lau­loim­me Sii­o­nin lau­lus­sa: ”Ko­to­ni on tai­va­has­sa”, nyt: ”Ko­ti­ni on tai­va­has­sa”. Sil­lä lie­nee myös oma mer­ki­tyk­sen­sä, et­tä pu­hu­taan maa­han­muut­ta­jien ko­tou­tuk­ses­ta, kun sen si­jaan sai­raa­las­ta ja so­ta­vä­es­tä ko­tiu­te­taan.

Koti on se lin­tu­ko­to, jo­hon pe­säs­tä pois len­näh­tä­neet poi­ka­set voi­vat pa­la­ta yhä uu­del­leen. Mi­nul­le erään­lai­sen lin­tu­ko­don muo­dos­ta­vat juu­ri lä­hei­set ih­mi­set, joi­den kans­sa mi­nun on tur­val­lis­ta ol­la.

Lin­tu­ko­to-sa­nas­ta mi­nul­le tu­lee ai­na mie­leen Psal­min 84 kau­niit sa­nat:

”Her­ra Se­ba­ot,

mi­nun ku­nin­kaa­ni ja Ju­ma­la­ni!

Si­nun alt­ta­ri­si luo­ta

on var­pu­nen­kin löy­tä­nyt ko­din,

pääs­ky­nen pe­sä­pai­kan,

jos­sa se kas­vat­taa poi­ka­sen­sa.”

Sii­nä lin­tu­ko­dos­sa on tur­val­lis­ta elää.