Se tunne, joka valtaa mielen saunassa ja saunan jälkeen, on ihmeellinen. Löylyn lämmin hyväily, kiukaan kihahdus, veden porina säiliössä, hartioiden rentoutuminen, hiljaisuus tai puheensorina. Siihen jos vielä lisää tuoksuvat kesäiset vastat ja järven, johon voi pulahtaa, on täydellisen onnellinen olo. Siinä on jotain niin alkukantaista, jota kaipaa aina uudestaan. Juontuneeko tunne jostain suomalaisesta perimästä kaukaisten sukupolvien takaa.
Savusauna suomalainen
musta kyly karjalainen
Siellä syntyi paaperoiset
lautehella lautain päällä,
päästäjälle parahteli,
savu silmiä hämärsi.
Elonliekin sammuttua
lempeässä hämärässä
pestiin poies maiset pölyt
pyhäpukuun puettihin
pesijän silmissä suru.
Sauna on alkuaan ollut osa savupirttiä, sitä samaa, jossa elettiin mustuneiden seinien suojassa ainaisessa hämäryydessä. Sauna oli paikka, jossa synnyttiin, jossa peseydyttiin, monia sairauksia hoidettiin ja lopulta vainaja valmistettiin viimeiselle matkalle. Se oli pyhä paikka, jonka rauhaa kunnioitettiin.
Minun ensimmäiset saunamuistoni ovat suuresta saunasta, jossa noustiin ensin lavalle. Lavaa kiersivät varsinaiset lauteet. Saunaan sopi paljon kylpijöitä yhtä aikaa pihapiirin vuokra-asunnoista. Siihen muistoon liittyy minulla ämpäreiden kolina, oikean saippuan tuoksu ja se, että piti kyyristyä, kun joku viskeli vettä niin ponnekkaasti kiuaskiville. Naisten vuorolla saunassa kävi tyttöjä ja naisia vauvoista vanhuksiin, ja pesuhuoneessa kuului veden kohistessa monenlaista tarinan pauhua.
Lapsuusvuosien parhaat saunamuistot ovat oman kodin kellarista. Vanhempani olivat ostaneet hyvin keskeneräisen rintamamiestalon, jota isä pikku hiljaa rakenteli äidin uurastaessa pihamaan marjapensaiden ja perennapenkkien parissa. Kellarikerrokseen ei aluksi ollut portaita, vain huojuvat puutikkaat, minkä vuoksi tarvitsimme isän kantajaksi. Myöhemmin, kun oikeat portaat valmistuivat, saunaan meno oli juhlavan helppoa. Kun äiti oli pessyt pienimmät lapset, oli vielä urakkana viikon vaatteiden pesu, ennen kuin hän nautti löylystä isän kanssa saunoessaan.
Leena-mummo, joka asui meillä melkein elämänsä loppuun asti, oli kova saunomaan. Hänen kanssaan lauloimme pontevarytmistä saunalaulua: ”Löylyä, löylyä, saunapojat kylpee!” Isosiskoni oli taitava houkuttelemaan mummon ensin peseytymään ja vasta sitten kovasti kylpemään. Minäkin muistan mummoa vihtoneeni kaikin voimin. Mummon vasta piti olla taidollisesti tehty ja sidottu oikealla koivuvitsaksella. Usein kävi niin, että mummo oikein kunnolla vastan kanssa kylvettyään pyörtyi. Isän piti hänet kantaa yläkertaan, missä onnellinen mummo lepäsi sängyllään.
Makeat olivat löylyt myös äidin ja isän kaupungin kupeella, kyläkaupan yhteydessä sijaitsevan vaatimattoman talon saunassa. Matala sauna oli hatarassa ulkorakennuksessa, mutta ne löylyt! Talvipakkasella saunaan kahlattiin hangessa. Joskus tehtiin enkelinkuvia. Kun oltiin työpäivästä väsyneitä, ympäröivä hiljaisuus ja pihapiirin himmeät valot rauhoittivat. Ei puuttunut mitään.
äiti keksi mukavan saunanautinnon sitten, kun emme enää olleet pieniä lapsia. Se nautinto oli saunaan mennessä oikealla voilla voideltu ruisleipäviipale. Sen kanssa kun istuu lauteella ja antaa voin sopivasti sulaa, voi sulkea silmät ja oikein makustella. Se tapa on periytynyt uusillekin sukupolville. Aitoa herkkua!
Monenlaisissa saunoissa ja tilanteissa olen elämäni vuosina kylpenyt. Erään perheen saunatonttuna olin pitkään, mutta vuosien varrella saunan lämmitykset ovat harventuneet. Puiden latominen saunan uuniin, sytykkeen asetteleminen, varsinkin tuohenkäppyrän, ja tulitikun raapaisu on pysähtymistä yhteen hetkeen. Siinä hetkessä ennätän käydä monessa paikassa ja elää monia tapahtumia. Kun kirkas liekki loimahtaa ja iloinen tulen ritinä kuuluu, voi jäädä odottelemaan saunan lämpöä.
Aunuksen Karjalassa kävimme eräässä kylässä, jossa asuintalot oli rakennettu kauniisti mäenrinteelle. Alhaalla laaksossa, missä oli vesi lähellä,oli jokaisella talolla oma sauna. Rinteellä kulkivat nurmeen tallaantuneet saunapolut. Olisipa siellä ollut hauska vierailla lauantai-iltana, kun kaikista kylyistä nousee tuoksuva savukiehkura ja poluilla tulevat kylpijät vastoineen. Olisiko joku tarjonnut kylyn, luulen niin!
Minulla ei ole omaa saunaa, mutta mikä ilo ja hyvä mieli, kun saan joltain ystävältä saunakutsun. Lauteilla istuessa ystävän kanssa saa olla ääneti tai puhua ja kuunnella. Hien hyväillessä ihon pintaa moni huoli sulaa ja katoaa huuruna saunan ikkunaan. Siksi kai saunan ikkunat joskus ihan kyynelehtivät.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys