Mau­no Kin­nu­nen

Pi­ham­me nur­kas­sa kyy­jöt­tää van­ha sau­na. Sem­moi­nen pe­rus­ver­sio, mitä voit näh­dä mo­nien mui­den­kin van­ho­jen tont­tien lai­ta­mil­la. Pu­nai­nen on väri, muu­ta­man met­rin le­veä ja pi­tuut­ta hiu­kan enem­män. Kak­si ovea ja ik­ku­na. Va­sen ovi vie hä­mä­rään etei­seen, jos­ta pää­see loik­kaa­maan sau­naan. Toi­sen oven ta­ka­na on huus­si, jon­ne on ker­ty­nyt rom­pet­ta, mut­ta pa­han päi­vän tul­len se toi­mi­si va­ra­las­ku­paik­ka­na. On tuk­koon­me­ne­mä­tön ver­sio.

Päi­vik­ki-vai­mo­ni on kova löy­ly­mies. Ny­ky­ään kai pa­rem­min so­pi­si sa­noa löy­ly­hen­ki­lök­si. Oli jos­sain nais­te­nil­las­sa­kin viih­ty­nyt niin hy­vin lau­teil­la, et­tä edes­men­neet oli­vat tul­leet tar­kis­te­le­maan, vie­lä­kö se jäl­keen­jää­nyt on hen­gis­sä. Oli. Nau­tis­ke­li vain kun­non löy­lyis­tä.

It­se kun olen toi­sen sor­tin hen­ki­lö, meil­lä toi­mii par­hai­ten se, jos pää­sen hiu­kan en­nen Päi­vik­kiä sau­naan, et­tei hän vaan eh­ti­si edel­tä­kä­sin kau­haa hei­lut­ta­maan. Jos näin on pääs­syt käy­mään, tun­nen sen kyl­lä na­hois­sa­ni. Em­me sil­loin pys­ty sa­man ta­son kes­kus­te­luun, vaan hen­ke­ni pi­ti­mik­si on mi­nun lim­bot­ta­va it­se­ni alem­mal­le ta­sol­le, yleen­sä lat­ti­an­ra­jaan.

Eri­lai­sis­ta na­hois­ta huo­li­mat­ta sau­no­mi­nen on kyl­lä mu­ka­vaa. Eri­tyi­sen mu­ka­vaa se on eh­dot­to­mas­ti sil­loin, kun pit­kän reis­sun jäl­keen nah­ka tun­tuu suo­ras­taan pak­sul­ta. Veik­kaan, et­tä si­nul­la­kin on sa­mo­ja ko­ke­muk­sia.

Näis­sä tun­te­mi­sis­sa olin vaik­ka­pa vii­me Su­vi­seu­ro­jen jäl­keen, kun pit­kän ajo­mat­kan ja ko­tiu­tu­mi­sen jäl­keen lap­set hoi­tui­vat kes­ke­nään niin, et­tä pää­sim­me vai­mon kans­sa kah­des­taan sau­no­maan. Har­vi­nais­ta iloa! Omat liik­kee­ni oli­vat jäl­leen hi­taam­mat, niin­pä yk­si­nään lomp­sin pu­nais­ta tö­nöä koh­ti. Siel­lä hän jo oli. Hän, joka pie­nem­pien las­ten kans­sa oli viet­tä­nyt ko­ti­su­vi­seu­ro­jen li­säk­si sai­raa­la­su­vi­seu­ro­ja. Naa­ma oli niin to­sis­saan kyn­tä­nyt isän­maa­ta, et­tei pu­na­so­lut mei­nan­neet mil­lään aset­tua. Ajo­koi­ra hih­nas­sa, pupu pö­pe­li­kös­sä ja lääk­kein ohen­net­tu veri liit­ty­vät jo­ten­kin noi­hin reis­sui­hin.

Ta­pa­sin vai­mo­ni etei­sen hä­mä­räs­sä. En muu­ten epäil­lyt tul­lee­ni sau­nan luok­se, kun hän, Löy­ly­hen­ki­lö, isos­ti huo­kai­si: "Nyt se on kyl­lä kuu­ma, lii­an kuu­ma!"

Kyl­lä­hän se oli, jääh­dyt­te­lyn jäl­keen­kin. An­noim­me oven ol­la au­ki ja ai­kam­me ylim­mäl­lä lau­teel­la jut­te­lim­me, kun mo­nen päi­vän jäl­keen kah­des­taan saim­me ol­la. Oven­kin sit­ten sul­jim­me, mut­ta ei kum­mal­la­kaan ol­lut hin­kua hei­lua kiu­kaan suun­taan. Tar­ke­ni!

Van­has­sa raa­ma­tun­ker­to­muk­ses­sa on ku­vat­tu kuu­ma paik­ka, min­ne kol­me nuo­ru­kais­ta hei­tet­tiin. Em­me oli­si jää­neet osal­lis­tu­ja­mää­räs­sä hä­vi­öl­le, sil­lä het­kes­sä mei­tä­kin oli kol­me. Pät­sim­me suu­au­kol­le il­mes­tyi yh­täk­kiä rie­mu­kas vies­tin­tuo­ja: "Isin kor­tit löy­tyi­vät ja hir­vees­ti ra­haa!"

Oli­pa mu­ka­va uu­ti­nen! Oli­vat­pa ol­leet hy­väs­sä tal­les­sa. Elet­tiin hei­nä­kuun al­kua ja tär­ke­ät kort­ti­ni oli­vat ka­don­neet tou­ko­kuun lo­pul­la, siis yli kuu­kau­si sit­ten. Muis­tan sen päi­vän. Pu­he­li­me­ni ti­pah­ti, meni rik­ki ja jou­duin os­ta­maan ti­lal­le uu­den. Keit­ti­ön soh­val­la pien­ten avus­ta­jien läs­nä­ol­les­sa otin van­has­ta pu­he­li­mes­ta tar­peel­lis­ta tal­teen: pank­ki­kort­ti, S-kort­ti, ajo­kort­ti, kym­me­niä lip­pu­ja si­säl­tä­vä ui­ma­kort­ti, Kela-kort­ti, ve­ri­ryh­mä­kort­ti… Oli­han sii­nä tuoh­ta­kin muu­ta­man pik­ku­se­te­lin ver­ran.

Sii­nä sit­ten kuo­rit­tiin pah­vi­kää­röis­tään uu­si ja vä­hem­män lip­pu­lai­va­mal­li­nen ka­pis­tus kä­den jat­keek­si. Soh­val­la al­koi ol­la jo mo­nen­lais­ta ta­va­raa kort­ti­ni­vas­kan ym­pä­ril­lä. Kai­ken kamp­peen yl­lä ta­pah­tui eri­lai­sia liik­kei­tä – ja yh­täk­kiä nuo tär­ke­ät muo­vi­lä­pys­kät oli­vat li­vah­ta­neet rin­ta­mies­ta­lon sok­ke­los­ta seu­raa­viin. Ihan kir­jai­mel­li­ses­ti van­ha osa jäi taak­se, kun se ar­vo­pa­ket­ti kul­ki il­mo­jen hal­ki, eh­kä­pä len­to­ko­nee­na tai moot­to­ri­ve­nee­nä ta­lom­me laa­jen­nu­so­san kaut­ta uu­dem­paan laa­jen­nuk­seen! Ar­vaat var­maan, et­tä kun jos­sain vai­hees­sa än­gin pu­he­lin­ta uu­siin kuo­riin ja kort­ti­nip­pua ei löy­ty­nyt, niin van­has­sa osas­sa olin, niin ruu­miil­ta­ni kuin myös hen­gel­tä­ni.

Et­si­mi­nen ei tuot­ta­nut tu­los­ta. Ti­lan­net­ta ei yh­tään aut­ta­nut se, et­ten voi­nut en­kä usein muul­loin­kaan voi luot­taa it­see­ni näis­sä ti­lan­teis­sa. Kun ym­pä­ril­lä on pal­jon liik­ku­via osia, niin var­ma en voi ol­la, oli­ko se kum­min­kin mi­nun oma kä­te­ni, joka oli jem­man­nut mil­loin min­kä­kin sin­ne jon­ne­kin.

Seu­raa­via päi­vi­nä kyt­täi­lin tark­kaan ti­li­ä­ni, et­tei siel­tä hä­vi­äi­si sen­tin la­ti­a­kaan ou­doil­le omis­ta­jil­le. Ei hä­vin­nyt, mut­ta ei­pä kort­te­ja löy­ty­nyt edes yli­op­pi­las­juh­lia edel­tä­neis­sä mal­til­li­sis­sa sii­vouk­sis­sa. Pie­ni är­sy­tys jäi poh­ja­vi­reek­si, mut­ta oli vain tyy­dyt­tä­vä aja­tuk­seen, et­tä jos­tain ne jos­kus vas­taan tu­le­vat.

No, pät­sim­me ää­rel­le tul­lut vies­tin­tuo­ja toi siis hy­viä ter­vei­siä! Ker­toi hän myös pie­nim­mäs­tä hoi­det­ta­vas­ta, jol­la oli ol­lut hiu­kan mol­li­voit­toi­sia vies­te­jä hoi­ta­jil­leen. Kun Päi­vik­ki oli jo puh­taam­mal­la na­hal­la, hän toi­vot­te­li mi­nul­le sau­nan oven ra­os­ta: "Oo rau­has­sa", lait­toi oven kiin­ni ja läh­ti si­säl­le las­ten luok­se.

Oo rau­has­sa! Tuo oli sem­moi­nen lem­peä vies­ti uk­ko­kul­lal­le, et­tä nyt on so­pi­va het­ki hen­gäh­tää ihan yk­sin. Jäl­keen­päin on käy­nyt mie­les­sä, et­tä hän oli­si voi­nut ihan hy­vin toi­vot­taa sel­lais­ta, mitä olen usein kuul­lut nuor­ten suus­ta: RIP! Eli "le­vät­köön rau­has­sa".

Us­kal­sin ylä­lau­teil­le ja pie­nes­ti priis­koi­tin vet­tä tu­li­kuu­mil­le ki­vil­le. Kyl­lä tar­ke­ni! Va­ti­pe­sul­la hin­ka­sin su­vis­nih­key­det vie­mä­riin ja py­rin ri­pe­äs­ti kuu­mas­ta ulos. Mitä! Ovi ei au­kea! Päi­vik­ki tel­ke­si mi­nut sau­naan! Rys­ky­tin ovea sil­leen hel­läs­ti. Oi­ke­as­ti ai­ka hel­läs­ti, oli­han mie­li niin au­voi­nen, kun hi­piä oli taas puh­das ja kort­ti­ni­vas­ka­kin löy­det­ty­nä. No, ei­pä ku­kaan kuul­lut rys­ky­tys­tä­ni ei­kä huu­to­a­ni ja niin än­ke­sin it­se­ni pie­nes­tä ik­ku­nas­ta ulos. Ah, mikä raik­kaus!

Ko­tiin men­nes­sä oli iloa isos­ti il­mas­sa, kun lap­set tu­li­vat ker­to­maan kort­tien löy­ty­mi­ses­tä. En ker­to­nut Päi­vi­kil­le mi­tään, et­tä hän epä­on­nis­tui yri­tyk­ses­sään gril­la­ta mi­nut. Eh­kei hän sitä tah­to­nut­kaan, kun ei tun­tu­nut lain­kaan ole­van pa­hoil­laan, vaik­ka koh­ta­si mi­nut raa­ka­na li­hal­ta­ni. Vas­ta il­ta­myö­häl­lä ker­roin ol­lee­ni kyp­sy­mäs­sä lu­ki­tun oven ta­ka­na.

Olen ko­ke­nut ol­lee­ni elä­mäs­sä­ni gril­lat­ta­va­na usein muul­loin­kin. Hää­ku­vis­ta löy­tyy hel­pos­ti syyt kär­ven­nyk­seen. Vaik­ka vai­mo­ni on niis­sä kau­nis kuin mor­si­an ja vie­lä­pä val­keis­sa vaat­teis­sa, niin ei sii­piä näy mis­sään ku­vas­sa. Ei nii­tä ole min­kään te­ko­ä­lyt­tö­myy­den avul­la häi­vy­tet­ty pois. Ei, ku­vat ovat fil­mi­ku­via ja sii­pien leik­kaa­mi­nen tar­koit­tai­si sak­sen­rei­kiä pa­pe­ris­sa. Mi­nul­la, tuo­reel­la avi­o­mie­hel­lä, on tum­ma puku pääl­lä. Ei sii­piä, ei te­räs­mie­hen viit­taa.

Ih­mis­ten pa­ri­suh­det­ta siis olem­me elä­neet, em­me en­kel­liit­toa. Toki jos­kus sip­su­tus­ta on ol­lut ha­vait­ta­vis­sa, var­sin­kin sil­loin, kun han­ka­lam­man myrs­kyn jäl­keen on ty­ven saa­vut­ta­nut suh­teem­me. Muis­tan jos­kus jon­kun ker­to­neen seu­ra­pu­hees­sa, et­tä pa­ha­na päi­vä­nä se vai­mon kä­ve­ly­kin saat­taa näyt­tää ihan lön­tys­te­lyl­tä. Kun syn­tiä on pan­tu pois tun­noil­ta mo­lem­min puo­lin ja vä­lit ovat kor­jaan­tu­neet, on vai­mon­kin kä­ve­ly al­ka­nut näyt­tää suo­ras­taan en­ke­lin sip­su­tuk­sel­ta! Minä eh­kä te­räs­mie­hel­tä.

Tun­nus­tan kyl­lä sen, et­tä en ole jää­nyt mi­ten­kään huo­nok­si pe­lu­rik­si sii­nä, kun mi­ta­taan kons­te­ja ja mää­riä toi­sen saat­ta­mi­sek­si huo­noon oloon. Sie­lu­ni vi­hol­li­nen on kyl­lä oi­kein kel­po gril­li­mes­ta­ri sy­tyt­tä­mään vas­tuk­sia toi­sen­sa pe­rään – pian on ah­jo kuu­ma­na. Sii­nä polt­tees­sa kä­ry­ää jou­tui­sas­ti ys­tä­väl­li­syys, lem­peys, ar­mah­ta­vai­suus, an­teek­si­an­ta­mus ja kaik­ki muu­kin hyvä. It­ses­sä asu­va paha maus­taa pais­tia pa­ho­lai­sen hil­lol­la, jos­sa tun­tuu tur­me­luk­sen tym­peys, rii­ta­pu­ka­rin re­tii­si ja eh­dot­to­muu­den etik­ka. Vi­hu­lai­nen kä­hi­see taus­tal­la ja tah­toi­si lait­taa ai­van kaik­ki ru­mat tu­let loi­mu­a­maan.

Ah­taas­ta por­tis­ta on mi­nun mat­ka­ni mo­nes­ti kul­ke­nut. On tul­lut het­ki to­de­ta, et­tä minä, minä it­se, olen täs­sä se, joka syn­tiin jou­tui. On tul­lut tar­ve ky­sel­lä ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen pe­rään, kun pa­hal­la olol­la on niin paha ol­la. Kuin­ka iha­nak­si ovat mo­net het­ket muut­tu­neet, kun kaik­ki sie­lun­nih­key­det ovat lo­ris­seet ar­mon vie­mä­rin kaut­ta kau­ak­si pois.

Olet­ko sinä gril­lat­tu­na pa­rem­pi? Eh­kä voi ol­la vai­kea vas­ta­ta, kun ke­nes­tä­kään meis­tä ei ole ko­pi­o­na tois­ta ver­si­o­ta. Sel­lais­ta, joka oli­si sääs­ty­nyt eri­lai­sil­ta elä­män vas­tuk­sil­ta. Vaan kyl­lä­hän se on niin, et­tä on­han nois­sa rii­ta­ti­lan­teis­sa piil­lyt myös op­pi­mi­sen sie­men. On ol­lut ti­lai­suus käy­dä men­nyt­tä läpi ja jo­tain op­pi­a­kin, jot­tei seu­raa­val­la ker­ral­la osai­si toi­mia pa­rem­min.

Sau­no­mi­siin!