Olet­ko jos­kus jou­tu­nut ti­he­än su­mun kes­kel­le? Sumu on peit­tä­nyt mai­se­maa, ja olet jou­tu­nut tä­hyi­le­mään maa­merk­ke­jä, jot­ta löy­täi­sit oi­ke­an suun­nan. Mitä olet miet­ti­nyt sil­loin?

Kii­pe­sin tänä ke­sä­nä kou­lu­lais­tem­me kans­sa Saa­na­tun­tu­ril­le. Jo läh­ties­sä kat­se­lim­me, et­tä tun­tu­rin huip­pu oli täy­sin pak­sun su­mu­pil­ven kät­köis­sä. Pää­tim­me sil­ti läh­teä.

Mitä kor­ke­am­mal­le nou­sim­me, sitä kyl­mem­mäk­si kävi tuu­li. Ve­dim­me hup­pu­ja ja kau­luk­sia ylem­mäk­si, kun pus­kim­me eteen­päin. Kun py­säh­dyim­me pi­tä­mään eväs­tau­koa, et­sim­me pai­kan, jos­sa ko­ho­a­va kal­lio tar­jo­si het­kek­si suo­jaa hyi­sel­tä tuu­lel­ta.

Yl­hääl­lä tun­tu­ril­la sumu las­keu­tui niin ti­he­äs­ti ym­pä­ril­lem­me, et­tä jou­duim­me vä­lil­lä var­mis­te­le­maan, et­tä kaik­ki ovat tal­les­sa ja seu­raa­va reit­ti­merk­ki nä­ky­vis­sä. Jos­kus po­ru­kan en­sim­mäi­nen läh­ti kul­ke­maan kal­li­o­ta eteen­päin lii­an reip­paas­ti ja il­man pe­räs­sä­kul­ke­van tark­kuut­ta oli­sim­me saat­ta­neet kul­kea koko jou­kol­la vää­rään suun­taan.

Tun­tu­rin la­el­la jäin mo­nes­ti kat­se­le­maan, mi­ten van­him­mat lap­sem­me aut­toi­vat pie­nem­piä. Kun seit­sen­vuo­ti­as kom­pas­tui vä­sy­nee­nä ja louk­ka­si pol­ven­sa, isom­pi tar­jo­si kät­tään, hoi­va­si ja aut­toi eteen­päin. Kun ky­se­lin, vie­lä­kö sat­tuu pol­veen, tyt­tö se­lit­ti: ”Ei enää, kun saa pi­tää kä­des­tä kiin­ni.”

Vaik­ka kii­pe­ä­mi­nen tuu­len tui­ver­ruk­ses­sa oli vä­lil­lä rank­kaa­kin, ko­ko­nai­suu­des­saan reis­su oli hie­no. Vä­lil­lä iloa toi­vat la­pin­vuo­kot ja muut ku­kat, vä­lil­lä teh­tiin ja­lan­jäl­kiä lu­mi­han­keen. Myös hui­pul­le ra­ken­ne­tut ki­vi­la­by­rin­tit kieh­toi­vat ja hou­kut­te­li­vat leik­kei­hin.

Pa­luu tun­tu­ril­ta alas oli huo­mat­ta­vas­ti hel­pom­paa kuin sin­ne nou­su. Pa­hin sumu al­koi häl­ven­tyä, ei­kä tuu­li ol­lut enää niin voi­ma­kas. Oli mu­ka­va viet­tää eväs­tau­koa rin­teel­lä ja kat­sel­la hui­kai­se­vaa mai­se­maa, jär­ven ja tun­tu­rien kau­neut­ta.

Mie­he­ni oli jää­nyt leik­kaus­toi­pi­laa­na pien­ten kans­sa vau­nul­le. Mu­ka­vaa oli lä­het­tää ku­va­tun­nel­mia ret­ken var­rel­ta ja tie­tää, et­tä le­väh­dys­pai­kal­la elet­tiin tun­nel­mas­sa mu­ka­na. Mo­neen ker­taan ajat­te­lin läm­möl­lä puo­li­so­a­ni, joka oli läh­ties­säm­me lai­nan­nut neu­le­pai­to­jaan li­sä­läm­mök­si mu­kaan. Yli­mää­räi­set vaat­teet läm­mit­ti­vät mat­kal­la ja toi­vat tun­teen sii­tä, et­tä tä­mä­kin ret­ki teh­tiin jol­lain ta­sol­la yh­des­sä.

Kun lop­pu­ke­säs­tä kuu­lin, et­tä eräs lä­hei­se­ni on luo­pu­nut us­kos­ta, reis­sun ko­ke­muk­set nou­si­vat taas mie­lee­ni. Jäin ajat­te­le­maan su­mua ja ek­sy­mi­sen tun­net­ta. Sitä, mi­ten tär­ke­ää on py­syä yh­des­sä, tar­jo­ta kät­tä ja apua. Mi­ten tär­ke­ää on huo­leh­tia sii­tä, et­tä suun­ta on oi­kea. Ja et­tä jos huo­maa jon­kun me­ne­vän vaa­ral­li­sel­le rei­til­le, lii­an lä­hel­le reu­naa, va­roit­taa sii­tä. Kut­suu ta­kai­sin.

Us­kon asi­ois­sa ei voi teh­dä va­lin­taa toi­sen ih­mi­sen puo­les­ta, mut­ta voi ru­koil­la, et­tä Ju­ma­la aut­tai­si. Avai­si nä­kö­a­lo­ja ja pois­tai­si su­mun.

Sitä ru­koi­len, et­tä sinä, joka olet luo­pu­nut lap­se­nus­kos­ta, ha­lu­ai­sit ja voi­sit vie­lä jos­kus tul­la ta­kai­sin. Et­tä tur­val­li­sen Isän rak­kaus kut­sui­si si­nua. Toi­von, et­tä sai­sit vie­lä näh­dä kirk­kaa­na sen mää­rän­pään, jota koh­den en­nen kul­jit.

Täl­lä po­lul­la olen saa­nut ko­kea on­nea ja luot­ta­mus­ta, Ju­ma­lan suur­ta siu­naus­ta. Sik­si toi­voi­sin sitä sa­maa si­nul­le­kin.