Sananlaskut ja ajatelmat ovat aarteita, joiden parissa voi virkistää ja laajentaa omaa ajatusmaailmaa. Ne ovat toisinaan tuttuja ja jopa päivänselviä sisällöltään, mutta kaunis sanoitus on ajatuksia herättävää. Suomalaiset vanhat sananlaskut ovat kuin jykeviä suoraviivaisia puuhuonekaluja uudempien ajatelmien koristeellisten leikkausten ja sirojen muotojen rinnalla. Molemmilla on oma aikansa ja paikkansa. Ne kuvastavat samalla oman aikakautensa suuntauksia.
Lasten kasvattaminen on haasteellinen tehtävä. Sananlaskuja vanhempien käyttöön riittää siltäkin saralta. "Räkänokastakin mies tulee, muttei turhan naurajasta" ja "Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa" ovat varmasti jokaiselle vähän vanhemmalle lukijalle tuttuja sanontoja, joita on käytetty joko hillitsemiseen tai kannustamiseen.
Ajatelmistakin löytyy luettavaa vanhemmille. Lapset leikkivät ja levittelevät lelujaan. Joskus vanhemmat tuskastuvat lelujen sekamelskaan. "Heti kun lapsi on lähtenyt huoneesta, sikin sokin lojuvat lelut muuttuvat hellyttäviksi" (Ralph Waldo Emerson). Lasten kannustamiseen löytyy myös elämänohjeita. "Jos haluat lastesi kehittyvän, anna heidän kuulla mitä kaunista kerrot heistä toisille" (Haim Ginott).
Nuorilla on monesti edessään vaikea tilanne, kun pitäisi päättää mihin kouluun pyrkii opiskelemaan. Ratkaistako valinta palkan, aseman vai kiinnostuksen perusteella. Olen neuvonut lapsiani, että paras valinta olisi sellainen ammatti, johon tuntee intohimoa tai kutsumusta. "Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti." (Herman Cain.)
Ihmisen vanhetessa vaivat ja sairaudet alkavat ilmaantua yhä useammalle. Jostakin paikasta kolottaa, polvet eivät enää kestä niin kuin ennen tai vähintään ikänäkö alkaa vaivata. Kutsuja terveystarkastuksiin tulee, vaikkei tekisi mitään. Riittää, kun ylittää määrätyn ikäpaalun. Itse kukanenkin alkaa viimeistään silloin miettiä, mitä voisi tehdä terveen elämän ylläpitämiseksi. ”Pidä huolta kehostasi. Se on ainoa paikka, jossa sinun on pakko elää.” (Jim Rohn.)
äiti Teresa on varmasti henkilö, jonka ajatuksia siteerataan vielä pitkään. Niistä huokuu rakkaus ja pyyteettömyys: ”Ei ole kyse siitä mitä teemme, vaan kuinka suurella rakkaudella sen teemme. Emme voi tehdä suuria, vain pieniä asioita suurella rakkaudella.”
Raamatussa on rakkauden ylistyslaulu, jota luetaan paljon vihkipareille, mutta se sopii meille kaikille. Se päättyy sanoihin: "Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:13.)
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys