Kuolemalle on paljon kauniita ilmaisuja, joita käytetään suruviestiä kerrottaessa. Voidaan sanoa, että hän erkani tästä elämästä, nukkui pois, sulki silmänsä tai siirtyi ajasta iäisyyteen. Kristillisyydessämme paljon käytetään sanontaa: sai laskea matkasauvansa. Nuo ilmaisut ovat kauniita ja korviin miellyttävästi soivia, toisin kuin sana kuolema. Se tuntuu kovalta ja lopulliselta. Sitähän kuolema aina on, maallisen elämän päätepiste.
Saattelimme äitimme Kiimingin kirkkomaalle helmikuussa kaksi vuotta sitten. Olimme tehneet erotyötä Alzheimerin tautia sairastavan äidin kanssa jo pitkään. äidin lähtöhetkellä tunsimme suurta kiitollisuutta siitä, että hänen vaivansa loppuivat. Meitä lohdutti ajatus jälleennäkemisen toivosta.
äidin hautajaisia valmistellessa huolehdimme jo tulevasta. Mietimme, miten jaksamme eron lopullisuuden sitten, kun isämme lähdön aika tulisi. Huoli oli siitä, että isällä ei ollut sydämessään uskon lahjaa.
Usein kuulee sanottavan, että kunpa saisi kuolla nopeasti, ilman vaikeaa sairautta. äkkikuolemasta käytetään sanontaa: hän sai lähteä saappaat jalassa. Sillä tarkoitetaan sitä, että ihmisen elämä päättyy kesken työn ja arjen kiireiden, ilman ennakkovaroitusta tulevasta.
Jumalalla on kuitenkin omat tarkoituksensa, joita me ihmiset emme aina näe emmekä ymmärrä. Kivuilla, sairauksilla ja pitkällä sairasvuoteella Jumala voi puhutella voimakkaasti.
Isäni halvaantui viime vuoden lopulla. Kivut olivat jokapäiväisiä jo ennen sitä. Pyörätuoli vaihtui sairaalasänkyyn. Taivaan Isä riisui kaikki omat voimat ja vahvuudet ja sytytti taivaskaipuun. Isä halusi ottaa vastaan evankeliumin ja uskoa samalla tavalla kuin äitikin uskoi. Isän omia sanoja lainaten: hän halusi uskoa aivan joka päivä. Parannuksen armon saaminen on ihmeellinen, valtavan suuri lahja.
Heinäkuisena lauantaiaamuna isän matka päättyi. Hänen päivänsä tulivat täyteen lähes 88 vuoden ikäisenä. Isän vaellus uskovaisena ei ollut ajallisesti pitkä, ei vuottakaan, mutta se oli riittävä. Meitä lohduttaa tieto siitä, että niin hauraaksi ja heikoksi muuttuneen isän kivut ovat loppuneet ja hänkin on nyt perillä.
Kuolema herättää eronikävän lisäksi monenlaisia tunteita. Voi kokea syyllisyyttä, ahdistusta, surua, voimattomuutta, mutta myös kiitollisuutta ja turvallisuutta elämän lahjan antajaa kohtaan.
Inhimillisesti ajateltuna minä ja sisarukseni kuulumme perheessämme sukupolveen, joka on seuraavana lähdössä pois täältä ajasta. Huokaus nousee taivaan Isän puoleen, että mekin olisimme silloin yhtä valmiita lähtemään kuin äiti ja isä olivat.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys