JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Piki on kadonnut!

4.8.2024 9.00

Juttua muokattu:

2.8. 08:55
2024080208550520240804090000

Mika Mu­ta­nen

Joi­tain vuo­sia sit­ten Piki-uu­hem­me ka­to­si lai­tu­mel­ta. Et­sim­me lap­sil­le ra­kas­ta lam­mas­ta pit­kään, mut­ta oli kuin maa oli­si niel­lyt sen. Piki oli ai­na vas­tan­nut kut­suun mää­ki­mäl­lä, mut­ta nyt sen ään­tä ei kuu­lu­nut. Lam­mas ei ol­lut ai­em­min läh­te­nyt omil­le teil­leen, jo­ten ar­ve­lim­me, et­tä peto oli syö­nyt sen. Mut­ta mik­si mis­sään ei nä­ky­nyt kamp­pai­lun ja raa­te­lun jäl­kiä?

Usei­ta päi­viä ka­to­a­mi­sen jäl­keen läh­din puo­luk­kaan lä­hei­sel­le hak­kuu­au­ke­al­le. Poi­mies­sa­ni mar­jo­ja säp­säh­din: Piki ma­ka­si so­ra­kuo­pan poh­jal­la ja kat­soi mi­nua su­rul­li­sil­la mus­til­la sil­mil­lään. Lam­mas oli ka­lun­nut kai­ken kas­vil­li­suu­den kuo­pan reu­noil­ta ja tus­kin jak­soi enää pi­tää pää­tään pys­tys­sä. Voi Piki rauk­kaa!

Otin hei­ve­röi­sek­si kuih­tu­neen lam­paan sy­lii­ni ja kan­noin sen lam­po­laan. Oli ar­voi­tus, mik­si Piki oli jät­tä­nyt lau­man, hy­pän­nyt ai­dan yli ja va­el­ta­nut hak­kuu­au­ke­al­le. Mik­si se ei vas­tan­nut kut­su­huu­toi­hin, sil­lä mää­ki­mi­nen oli­si kyl­lä kuu­lu­nut ko­tiim­me as­ti?

Kuopan pohjalta nostettu Piki katsoo paimenta surullisena.

Kuopan pohjalta nostettu Piki katsoo paimenta surullisena.

Mika Mutanen

Piki oli tul­lut meil­le Puo­lan­gal­ta ke­säl­lä 2010 kah­den muun lam­paan kans­sa. Lam­paat to­teut­ti­vat unel­man, jos­ta olim­me haa­veil­leet muut­ta­es­sam­me maa­seu­dul­le. Ta­lo­am­me ym­pä­röi­vät nii­tyt re­hot­ti­vat ikä­väs­ti, ja met­sis­sä kas­voi ti­hei­tä pu­si­koi­ta. Voi­si­vat­ko lam­paat siis­tiä met­sät ja muut­taa nii­tyt kuk­ki­vik­si ha­ka­maik­si?

Pi­kis­tä tuli no­pe­as­ti las­tem­me suo­sik­ki­lam­mas ih­mi­sys­tä­väl­li­sen luon­teen­sa vuok­si. Lap­set, jot­ka oli­vat kau­an toi­vo­neet koi­raa lem­mi­kik­si, lait­toi­vat Pi­kil­le kau­la­pan­nan ja läh­ti­vät kä­ve­lyt­tä­mään sitä ta­lu­tus­hih­nas­sa ko­ti­tie­tä pit­kin. Het­ken pääs­tä ty­töt tu­li­vat ko­tiin hies­tä mär­ki­nä. Piki oli kul­ke­nut ojan­poh­jia pit­kin ja syö­nyt ruo­hoa. Se oli pus­ke­nut koko ajan vas­tak­kai­seen suun­taan. Ei sii­tä ol­lut lenk­ki­ka­ve­rik­si.

Lam­paas­ta ei ol­lut myös­kään rat­suk­si. Se ei op­pi­nut is­tu­maan tai me­ne­mään ma­kuul­le. Lo­pul­ta tyy­dyim­me sii­hen, et­tä lam­paan elä­män­teh­tä­vä­nä näyt­ti ole­van syö­mi­nen, mä­reh­ti­mi­nen ja nuk­ku­mi­nen. Piki oli kui­ten­kin eri­tyi­nen la­jis­saan, ja vein sen kou­luun­kin, jos­sa se sai roo­lin op­pi­lait­te­ni met­sä­näy­tel­mäs­sä.

Aluk­si lam­pai­den pito näyt­ti su­ju­van hy­vin. Olim­me muo­dos­ta­neet kä­si­tyk­sen lam­pais­ta kan­sa­kou­lu­jen pai­men­lau­lu­jen ja lam­mas­ker­to­mus­ten avul­la. Ereh­dyim­me pa­has­ti: lam­paat osoit­tau­tui­vat vai­ke­am­mik­si eläi­mik­si kuin olim­me aja­tel­leet. Lam­pai­den myö­tä jou­duim­me kou­luun, jos­sa opim­me jat­ku­vas­ti uu­sia asi­oi­ta. Koin usein ole­va­ni huo­no pai­men.

Kävi kui­ten­kin niin, et­tä kai­ken muun ohel­la lam­paat opet­ti­vat ym­mär­tä­mään myös nii­hin liit­ty­viä raa­ma­tul­li­sia ver­taus­ku­via ai­em­paa pa­rem­min. Kun seu­raa lam­pai­den käyt­täy­ty­mis­tä, tu­lee va­kuut­tu­neek­si sii­tä, et­tä us­ko­vai­set ovat mo­nel­la ta­paa lam­pai­den kal­tai­sia.

Lam­paal­la on usei­ta eri puo­lia ku­ten ih­mi­sel­lä­kin. Lam­mas on toi­saal­ta su­loi­nen lau­ma­e­läin, joka syö lai­tu­mel­la nä­tis­ti ruo­hoa ja mää­kii kau­niis­ti. On vai­kea löy­tää iha­nam­paa nä­kyä kuin vas­ta­syn­ty­nyt ka­rit­sa, joka imee emän ni­sää hän­tään­sä vis­pa­ten. Haus­kaa on myös seu­ra­ta kuu­kau­den ikäi­siä ka­rit­so­ja, jot­ka hyp­pi­vät ta­sa­kä­pä­lää, te­ke­vät mer­kil­li­siä kiep­sah­duk­sia il­mas­sa ja juok­se­vat hur­jaa vauh­tia pe­rä­ka­naa lam­mas­haas­sa.

Lam­pail­la on myös toi­nen puo­li: ne osaa­vat ol­la it­se­päi­siä, ah­nei­ta ja il­kei­tä. Tal­vel­la ne hol­vaa­vat hei­nää ja sot­ke­vat sitä ja­loil­laan. On ta­val­lis­ta, et­tä lam­paat kaa­ta­vat ve­si­as­ti­at ja pa­pa­noi­vat nii­hin. Jos niil­le avaa re­hu­paa­lin, ne jär­si­vät muu­ta­mas­sa päi­väs­sä it­sel­leen kä­ve­ly­sil­lan ja pi­laa­vat ala­puo­li­sen hei­nän ulos­teel­laan ja virt­sal­laan. Pi­kil­lä oli vie­lä­pä omi­tui­nen tapa läh­teä va­el­ta­maan lu­meen ja ju­mit­tua ma­han­sa va­ras­sa met­ri­seen han­keen.

Vaik­ka lam­paan ja­lat näyt­tä­vät jää­te­lö­ti­kuil­ta, ne pys­ty­vät hyp­pää­mään ai­dan yli vai­vat­ta. Jos­kus ne työn­ty­vät läpi tai ryö­mi­vät sen alit­se. Pi­ha­maal­le ka­ran­neet lam­paat te­ke­vät ikä­vää tu­hoa ja sot­kua. Täl­lais­ten kar­ku­lais­ten kans­sa on pai­me­nen kär­si­väl­li­syys ko­e­tuk­sel­la. Tai­ta­va pai­men op­pii, et­tä lam­pai­ta ei voi ajaa ta­kaa, vaan ne pi­tää hou­ku­tel­la ai­tauk­seen lei­pä­pa­lo­jen avul­la.

Lam­paat saat­ta­vat ol­la toi­si­aan koh­taan jul­mia. Emo­lam­mas ei sie­dä toi­sen ka­rit­so­ja, mut­ta jos­kus uu­hi hyl­kää omat­kin ka­rit­san­sa, pus­kee nii­tä sei­nää vas­ten ja tal­loo jal­koi­hin­sa. Kun yöt pi­me­ne­vät ja uu­het tu­le­vat kii­maan, al­kaa päs­sien raju kamp­pai­lu. Sii­nä tais­te­lus­sa voi sar­vi kat­ke­ta ja hei­kom­pi jopa me­neh­tyä.

Kun lau­man kes­kel­le vie re­hu­as­ti­an, al­kaa toi­mia vah­vim­man laki, jos­sa hei­kot ja pie­net jää­vät jal­koi­hin. Jos lam­mas pää­see re­hu­va­ras­toon, se syö it­sen­sä äh­kyyn ja jou­tuu jopa hen­gen­vaa­raan. Lii­an hyvä ruo­ka ei so­vi­kaan lam­pail­le, sil­lä ne ovat ruo­hon­syö­jiä.

Ku­ten Ju­ma­lan lap­set­kin, lam­paat tu­le­vat sai­raak­si vää­rän­lai­ses­ta ruu­as­ta. Tut­tu ja tur­val­li­nen lai­dun­ruo­ho on pa­ras­ta eväs­tä niin lam­pail­le kuin us­ko­vai­sil­le­kin. Uu­den­lai­set tul­kin­nat ja eri­koi­set se­li­tyk­set ovat kuin herk­ku­ja, jot­ka lo­pul­ta sai­ras­tut­ta­vat sa­nan­kuu­li­jat. Kai­kis­ta tär­kein­tä on se, et­tä lam­paat ei­vät syö myrk­ky­kas­ve­ja. Sa­moin vää­rän­lai­nen ja li­haa ruok­ki­va sa­nan­ju­lis­tus myr­kyt­tää kuu­li­jan­sa ja voi joh­taa jopa hen­gel­li­seen kuo­le­maan.

Kris­tit­ty on kuin lam­mas, joka tar­vit­see ym­pä­ril­leen lam­mas­lau­man, Kris­tuk­sen seu­ra­kun­nan. Lau­mal­la täy­tyy ol­la ai­da­tut lai­tu­met. Vaik­ka ai­dan ta­ka­na ruo­ho näyt­tää hou­kut­te­le­val­ta, sin­ne ei saa men­nä. Jos­kus pie­ni ka­rit­sa li­vah­taa ai­dan toi­sel­le puo­lel­le va­hin­gos­sa. Voi sitä sur­ke­aa mää­ki­mis­tä, kun se yrit­tää löy­tää ta­kai­sin emän­sä luo! On tär­ke­ää, et­tä myös ne isom­mat lam­paat, jot­ka kier­te­le­vät ai­to­jen reu­nuk­sia pit­kin, hou­ku­tel­laan lau­man kes­kel­le. Me em­me saa ol­la aja­mas­sa lam­pai­ta ai­tauk­sen ul­ko­puo­lel­le.

Il­man pai­men­ta lam­paat ha­jaan­tu­vat ja jou­tu­vat huk­kaan. Jee­sus on Hyvä Pai­men, joka kut­suu lam­paat luok­seen. Hän hoi­taa heik­ko­ja, lää­kit­see haa­voit­tu­nei­ta ja si­too mur­tu­neen ja­lan. Pai­men huo­leh­tii, et­tä oi­keus to­teu­tuu vah­vo­jen ja heik­ko­jen lam­pai­den kes­ken. Yli­pai­me­nen seu­ras­sa on tur­val­lis­ta ol­la sil­loin­kin, kun elä­mäs­sä tu­lee vas­taan pi­mei­tä ja synk­kiä päi­viä.

Piki-lam­paan ka­to­a­mi­nen opet­ti, et­tä lau­mas­taan ek­sy­nyt lam­mas on tur­va­ton ja sur­kea eläin. Jos en oli­si löy­tä­nyt Pi­kiä ja kan­ta­nut sitä ta­kai­sin lau­maan­sa, se oli­si pian me­neh­ty­nyt näl­kään ja ja­noon. Sil­loin tun­sin ole­va­ni hyvä pai­men.

Ih­mi­nen­kin voi jou­tua elä­mäs­sään ai­van kuin hiek­ka­kuo­pan reu­nal­le, jos­sa on ym­pä­ril­lä vain kui­va ja ve­de­tön maa. Kuo­pas­sa ma­kaa­va hal­vaan­tu­nut tar­vit­see apua; muu­ten se nään­tyy ja kuo­lee pois. Olet­han lä­hel­lä­ni Hyvä Pai­men sil­loin­kin, kun olen ek­sy­nyt ja tur­va­ton!

MikaMutanen
Olen Oulussa syntynyt, Rovaniemellä kasvanut, Kajaanissa opiskellut ja Paltamoon kodin rakentanut opettaja ja yhdeksän lapsen isä. Asun vaimoni ja kahden nuorimman lapsen kanssa Mieslahden Kaskelassa, jossa on poltettu kylän viimeinen kaski 1900-luvun alussa. Täällä on kaikki mitä tarvitsen: perhe, kukkaniityt, perinneaidat, lampola, halkorante, kuusikkovaarat ja Oulujärven siintävät selät. Palautetta blogeista: mika.mutanen(a)gmail.com