Mika Mutanen
Viime kesänä teimme retken Norjaan. Lyngenin jyrkillä ja lumihuippuisilla rannikkovuorilla kohtasimme lampaita. Ne laidunsivat vuorilla ja rannoilla kuin porot, eikä rakennettuja aitoja näkynyt missään. Aitoina olivat luonnon omat esteet: vuorten huiput, jyrkänteet, joet ja meret.
Ihastuimme norjalaisiin lampaisiin. Ne näyttivät selviävän vapaassa luonnossa paljon paremmin kuin meidän omat lampaamme. Uuhet olivat vahvoja ja lihaksikkaita, karitsat virkeitä ja hyväkuntoisia. Meidän laumassamme taas on useita emiä ja karitsoja, jotka kärsivät erilaisista vaivoista.
Miksi meidän lampaamme olivat heikkoja ja Norjan lampaat vahvoja? Ehkä syy oli siinä, että norjalaisilla lampailla oli paremmat laidunmaat vuorten vehmailla rinteillä. Puhtaat vuoristopurot virtasivat laidunmaitten halki. Siellä ei myöskään ollut sääskiä ja syöpäläisiä. Lisäksi lampaista pidettiin hyvää huolta, sillä lampureilla oli vankka ammattitaito paimentaa niitä.
Ennen vanhaan porosaamelaiset hyödynsivät Norjan rannikon hyviä laidunmaita vaeltamalla porojensa kanssa satojen kilometrien matkan Norjan rannikolle. Matkalle lähdettiin Suomen ja Ruotsin Lapista keväthankien kantaessa, mutta Norjan rannikolla oli vastassa jo keväiset laidunmaat. Seuraavan talven koittaessa porolaumat vaelsivat takaisin sisämaahan. Tätä paimentamista harrastettiin 400 vuoden ajan, ja sitä kutsuttiin jutaamiseksi.
Rovasti Lars Levi Laestadius kohtasi Kaaresuvannon seurakunnassa jutaavia saamelaisia. Sekä porot että lampaat olivat hänelle tuttuja eläimiä. Laestadius oli myös useita kertoja käynyt Norjan rannikolla kasvinkeruumatkoillaan 1800-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Osa niistä oli suuntautunut Lyngenin ja Tromssan seuduille.
Varmasti hän oli seurannut Norjan vuorten rinteillä kiipeileviä lammaslaumoja ja tehnyt tarkkasilmäisiä huomioita lampaista. Laestadius löysikin luonnosta kauniita hengellisiä vertauskuvia ja käytti niitä saarnoissaan – aivan kuten Jeesuskin teki Palestiinan luonnosta.
Laestadius lainasi kirjoituksissaan monesti Hesekielin kirjan 34. lukua. Siinä kerrotaan Israelin huonoista paimenista, jotka kohtelevat kaltoin lampaitaan. Jumala lupaa lähettää itse oman paimenensa kokoamaan eksyneitä ja hoitamaan väsyneitä ja haavoittuneita. Hyvä paimen pitää huolta siitäkin, että oikeus tapahtuu lihavien ja laihojen kesken. Hesekiel kirjoittaa, miten hyvä paimen kutsuu lampaita ja johdattaa ne vuorten rotkoista Israelin vehmaille vuoriniityille.
Laestadius saarnasi* paimenesta, joka etsii raskain ja vaivalloisin askelin synkkään metsään paenneita lampaita. Kun hän huutaa kadonneita, vain vuoret toistavat huutoa ”Missäs olette?” Jostain kuuluu surkeaa määkymistä, mutta kun paimen menee paikalle, siellä ei ole mitään. Välistä paimen löytää lampaiden jälkiä rapakkojängiltä, ja välistä kohtaa hukan tappamia raatoja ja vanhoja nahankappaleita. Suurella murheella ja mielikarvaudella paimen suree suden tappamia lampaita.
Muutamat lampaat kyllä kuulevat kutsun, mutta eivät muista, kuka niitä on pakkasten aikana ruokkinut. Raukat katsovat isoilla silmillään paimenta, mutta pelkäävät, että paimen ottaa ne kiinni ja tappaa. Ne pakenevat entistä syvemmälle metsään, louhikkoihin ja upottaville jängille.
Jossain on joukko lihavia lampaita, jotka ovat löytäneet niin hyvän laitumen, että luulevat, että eivät tarvitse enää paimenta. Ne lymyävät hiljaa eivätkä tottele paimenen kutsua. Kun talvipakkaset tulevat ja lumi peittää metsät ja maat, ne joutuvat surman suuhun.
Muutamat lampaat ovat kiivenneen jyrkälle Siinain vuorelle. Kuinka ne ovat sinne päässeet ja miksi ne eivät pelkää lain pasuunan ja ukkosenjylinän ääntä? Ehkä ne ovat paenneet sinne hukkaa pakoon, mutta eivät tajua, että se on lampaat sinne vasiten ajanut. Iso hukka juoksee rinnettä ylös ja ajaa lampaat jyrkänteeltä niin, että ne taittavat niskansa ja kuolevat.
”Voi, voi, teitä, te onnettomat lampaat, jotka niin olette kadonneet ja eksyneet laumasta! Kuinka suuren vaivan te teitte Israelin Paimenelle, joka huutaa teitä Israelin vuorilla, Saaronin laaksossa, Punaisenmeren rannalla ja Jordanin virran tykönä!”
Mutta Siionin vuorella on vielä muutamia lampaita ja Jeesuksen karitsoja. Ne kokoontuvat Golgatan mäelle Paimenen ympärille. Lauman Ylipaimen on antanut henkensä lammasten edestä ja ostanut ne omakseen omalla verellään. Älkää enää karatko siitä piskuisesta laumasta, jonka Israelin Paimen on löytänyt suuresta erämaasta. Pysykää koossa te Jeesuksen lampaat!
”Olkaa hyvässä turvassa, te Jeesuksen karitsat, joita se hyvä Paimen on ottanut suojaansa ja ruokkinut maidolla ja armonpisaroilla! Olkaa hyvässä turvassa, te vapisevaiset karitsat! Se suuri Israelin Paimen, joka teitä ottanut helmaansa, varjelee teitä lumisateesta ja rajuilmasta.”
Raamatun mukaan Jeesus on antanut paimenen tehtävän myös omille opetuslapsilleen (Joh. 21). Laestadius kutsui paimenen apulaisia Kristuksen lammaskoiriksi. Hyvä koira on virkku ja kokoaa lampaita. Se ei saa hajottaa laumaa eikä purra lampaita. Jos koira puree lampaita, sen hampaat viilataan tasaisiksi, kuten Lapissa ruukattiin tehdä.
”Mutta se on paras lammaskoira, joka haukkuu jälestä päin.”
*Saarnakuvaukset ja suorat lainaukset kirjasta Katso Jumalan Karitsa. Kuvia ja katkelmia L. L. Laestadiuksen saarnoista. Koonnut Pekka Lappalainen. Kirjapaja, Jyväskylä 1978.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys